torstai 29. joulukuuta 2011

Vanha vuosi lähenee loppuaan - uuden odottaessa nurkan takana

Vuosi 2011 oli kaikin tavoin ilon ja uudistumisen aikaa.
Syyskuussa 2010 syntynyt Oscar antoi meille iloa tämän vuoden jokaisena päivänä. On ollut ihanaa seurata myös hänen ja sisarussuhteiden kehittymistä.

Pienen vauvan kehittyessä leikki-ikäiseksi taaperoksi muuttuivat myös kontaktit lähimpiin, niihin tuli uusia muotoja leikin, lukemisen, musiikin ja tv:n katselun muodossa. Myös oma tahto on alusta asti ollut pikku miehen vahvuuksia iloisen luonteen lisäksi.

Viime talvi ja kevät menivät Oscarin kanssa kotona sekä ulkona lumitöissä. Nyt ei lumesta ole tietoakaan tai onhan tosiaan yhdet lumityöt tehty. Kesällä Osmo jäi jo kesäkuussa lomalle palaten töihin vasta syyskuun toisella viikolla. Kesä oli perheen yhteistä aikaa.

Heti kesäkuussa pääsi Jeremias ripille ja ensi kesänä on sitten Riikan vuoro.
Osan kesästä he olivat isänsä kanssa ja loppukesästä Riikka vietti melkein kaksi viikkoa Ruotsissa Rinkaby`ssä partion jamboreella.
Omaa aikaa saimme lasten ollessa isänsä kanssa. Kävimme silloin kolmestaan, Oscar, Osmo ja minä, Kajaanissa muutaman päivän lomareissulla. Muuten kesä menikin omalla pihalla aurinkoa väistellen Oscarin kanssa.

Itse aloitin uudessa työssä 1.8.2011 Nurmijärven kunnan palveluksessa palvelusihteerinä keskushallinnon kuntakansliassa. Iloitsin kovin uudesta työstäni sekä sen tuomista uusista haasteista ja työkavereista. Pääsin heti alkuun parin isomman projektin kimppuun, joista opin paljon ja, jotka myös onnistuivat hyvin. Uusi työ on antanut paljon mahdollisuuksia myös miettiä tulevaisuutta. Mitä siltä haluan ja kuinka haluan kehittää itseäni työssä nyt sekä tulevaisuutta ajatellen.

Oscar aloitti syyskuun alussa Röykän päiväkodissa ollen silloin hieman alle vuoden vanha. Hän viihtyy päiväkodissa loistavasti ja on valloittanut siellä kaikki. Pienimpänä lapsena ryhmässä hän ainakin saa huomiota osakseen, jopa siinä määrin, että joudun välillä tarkastamaan ettei hän opi pienestä käyttämään asemaansa väärin vaan oppii ottamaan myös itse toiset lapset huomioon. Ja hyvinhän se on mennyt.
Osmokin on sopeutunut uuteen rytmiin ja on tyytyväinen poikansa edesottamuksiin.

Nyt olemme kaikki joululomalla, koko perhe. Pientä flunssaa aikuisilla ja Oscar päätti, että nyt on hyvä aika sairastaa pieni vesirokko. Rokkoja on siellä täällä muutama, eivät onneksi kutia ja muutenkin poika on iloinen oma itsensä. Tänään neljän tunnin shoppailureissu Oscarin kanssa Ikeaan, Koneboxiin, Luhta Outletiin ja viimeksi omaan cittariin ruokakauppaan, eikä poika kitissyt kertaakaan. Yhtenä hymynä seurasi ympäristöään pälpättäen iloisena.

Joulu meni mukavasti koko perheen ollessa kotona. Tapani- myrsky hieman haittasi mummin pääsyä syömään meille, kun puun pahus oli kaatunut ajotielle. Onneksi veljeni Pekka kävi pienimässä puun pois tieltä ja mummi pääsi meille syömään pappansa kanssa. Lahjattomiksi emme jääneet kukaan ja Oscar "yllättäen" vei suurimman lahjakasan itselleen. Paras lahja näyttäisi olevan punainen Jukka- lelun puuhevonen, jonka itse sain joululahjaksi vuonna 1969, kestosuosikki siis.

Nyt muutama päivä jäljellä uuteen vuoteen 2012. Vanhan vuoden jätän hyvillä mielin taakse, kiittäen ja sydän täynnä rakkautta.

Uudelta vuodelta odotan paljon ilon aiheita kaikilta lapsiltani, Osmolta ja toivottavasti onnistun antamaan heille myös muutaman sellaisen. Mitään en lupaa sen kummenpaa ja miksi lupaisin. Olen aina tehnyt parhaani sen mukaan mihin pystyn tai mitä haluan, joten eiköhän siinä ole riittävästi ensi vuodellekin.

Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille !

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pakkasaamun mietteitä

Ulkona on kaunis, aurinkoinen ja kirpeä pakkasaamu, pakkasta ei ole vielä paljoa, vain -4,4 C auringon jo noustua. Mutta kaunista siellä on, mieli virkistyy auringon näkemisestä kummasti.

Vanhin poikani, Jeremias 15 v, toi koulusta lupalapun, että hänen opintotietonsa saadaan siirtää kouluta- rekisteriin yhteishakua varten keväällä 2012. Mihin se aika oikein hurahti ? Vastahan minä olin itse samojen valintojen edessä, miettimässä 15 vuotiaan elämänkokemuksella mitä teen isona työkseni, elättääkseni itseni ja tulevan perheeni. Isoja päätöksiä 15 vuotiaalta, mutta onneksi nykyään on helpompaa vaihtaa alaa, opiskella lisää tai tehdä molempia ellei tuo lapsena valittu tie olekaan se ainoa oikea. En voi muuta kuin yrittää auttaa keskustelemalla eri vaihtoehdoista ja niiden seurauksista tulevaisuudessa.
____________________________________________________________________

Vaihteeksi osallistuin keskusteluun lasten kasvattamisesta. Asia, joka herättää aina suuria tunteita. Saako lasta kurittaa fyysisesti ja missä menee raja väkivallan ja kasvattamisen välissä ? Itse hyväksyn pienen tukistamisen, sellaisen joka nipistää niskassa kiellon tehosteena. Jokainen meistä tietää ettei lapsi aina usko sitä "ei" sanaa, vaikka kuinka monesti selitettäisiin miksi niin ei saa tehdä ja mitä tapahtuu tai saattaa tapahtua, jos kielloista huolimatta niin tekee. Entä, kun kyseessä on asia, joka saattaa lapsen itsensä vaaraan tai altistaa ainakin suurelle vahingolle ? Eikö pienempi paha ole silloin pieni tukistus kiellon tehostajana, kuin mahdollinen suurempi vahinko ?

Lapselle tulee asettaa rajat rakkaudella. Näin osoitamme heille oman välittämisemme ja otamme vastuun lapsesta, kuten vanhemman kuuluukin tehdä. Mitä sitten, kun lapsi tarkoituksella rikkoo asettamiamme rajoja ? Siihen kohtaan se kasvatus usein sitten loppuukin. Ei uskalleta rangaista lasta rajojen rikkomisesta. Keskustelusta ei tulekaan mitään, koska lapsi ei suostu kuuntelemaan mitä vanhemmalla on sanottavana. Syntyy tyhjiö, jota ei uskalleta rikkoa, asia jätetään käsittelemättä, jonka seurauksena lapsi katsoo ettei rajojen rikkominen ollutkaan niin suuri asia vaan jatkaa sitä piittaamatta vanhempiensa kielloista.
Vastuu on se asia mitä meidän pitää lapsillemme opettaa, asia jonka moni perhe jättää tekemättä kasvatuksessa. Kaikilla teoilla on seuraukset, hyvät tai pahat. Meidän tulee opettaa lapsiamme ottamaan vastuu siitä mitä he tekevät tai jättävät tekemättä. Meidän vanhempien on otettava vastuu lapsistamme ja heidän kasvatuksesta, kotona opitaan ne perusasiat, "elämän eväät" joilla lähdetään maailmalle. Emme ole lastemme kavereita keräämässä pisteitä "cooliudesta" vaan olemme vanhempia laittamassa lapsiamme maailmalle selviytymään ja rakentamaan tulevaisuutta.

Rakkaus lasta kohtaan on rajojen asettamista ja vastuun ottamista sekä vastuun opettamista.

_____________________________________________________________________________

Pikku Oscar on aikamoinen veijari yksi vuotiaaksi. Huolimatta kuumeesta ja lääkekuurista ei pienen mihen huumorintaju ole kadonnut minnekään. Reippaasti hän syö ja juo sekä menee kitisemättä nukkumaan. Itse asiassa Oscar pyytää päästä nukkumaan, kun väsymys yllättää. Lääkkeiden ottaminen ei ole kivaa ja siinä voi hieman taistellakin vastaan, mutta ihan vain muodon vuoksi.

Yhtään turhaa itkua tai kitinää ei ole kuulunut vaikka kuume on noussut välillä 39 C asti. Hieman rauhallisempaa ollut, mutta yhtä kaikki leikkiä ei kuitenkaan unohdeta.

Kovasti hän yrittää huijata ja vedättää vanhempiaan sekä sisaruksiaan, kyllä onnistuu siinä myös aina välillä. Kovasti on pikku mies sisaruksiensa perään ja osoittaa tunteensa avoimesti. Halaa ja suukottaa, pyytää leikkiin mukaan. Autokisat konttaamalla ovat suurinta huvia ja ilman autoja muodostuu hurjat konttauskisat. Oscar voittaa aina.

Pakkasia saisi tulla, että saadaan pöpöt kuolemaan. Ei enään uusia flunssia meidän perheeseen.

________________________________________________________________________________

Pakkasista tuli mieleen, että saisi se talvi tulla jo. Lumi toisi valoa ja iloa, pakkanen veisi kurakelit pois. Niitä odotellessa, pysyvästi siis.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Syksyn lehdet

On jälleen aika haravoida pihalle tippuneet lehdet, suojata herkimmät kasvit talven pakkasilta ja laittaa kesävermeet suojaan talven ajaksi. Ihana, lämmin syksy on antanut aikaa syystöiden tekoon ettei kiirettä ole päässyt syntymään. Pudonneita lehtiä on haravoitu monee kertaan. Orvokit kukkivat vielä kauniisti pihamaan penkissä vaikka etupihalla on jo kanervat odottamassa kynttilälyhtyjen seurana talven tuloa.

Syksyssä on kauneutta ja tunnetta joka saa meissä aikaa erilaisia tuntemuksia. Minulle syksy on värien loistoa, haikeutta kesän lämmön muutuessa kosteaksi viileydeksi, kauniita kuulaita tähtikirkkaita öitä ja uudistumista. Syksy on hyvä aika ajatella tulevaa ja miettiä mitä seuraavaksi. Luontokin jättää syksyllä menneen, riisuu kaiken turhan pois ja valmistautuu ottamaan vastaa talven herätäkseen jälleen keväällä ensin varovaisesti hentoon uuteen alkuun kohti kesää, jolloin auringon lämpö saa kaiken jälleen loistamaan.

Vuodenajat vaikuttavat meihin eri tavalla ja puhummekin kesä- tai syksyihmisistä, talvi- tai kevätihmisistä. Itse pidän kaikista vuodenajoista ja haluan löytää niistä ne kauniit asiat. Ihan niin kuin elämästäkin.

Olen aina pitänyt itseäni optimistina, haluan löytää aina asioista ne hyvät puolet, niistä ikävistäkin.
Niistä voi oppia, jos haluaa ja uskaltaa. Se on vähän kuin syksyn lehdet, pakko haravoida, mutta ne ovat kauniita kaikessa väriloistossaan.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Arjen ihanuus ja haasteet

Niin se on sitten pyörähtänyt arki käyntiin pitkän kesän jälkeen. Lämmin ja aurinkoinen kesä vietettiin enimmäkseen omalla pihalla nauttien lämmöstä ja grillaillen.
Oscar totutteli kesällä syömään kanssamme samaa ruokaa ja pikkumies on varsin kaikkiruokainen. Grillimakkarasta pihviin ja mausteisesta keitosta pizzaan sekä kaikkea siltä väliltä menee pienen miehen kaikkien kuuden hampaan hienonnettavaksi.

Kesä meni nopeasti, niin kuin kaikki kesät yleensä. Elokuussa oli minun aika siirtyä uuden työnantajan palvelukseen oppimaan uusia asioita. Osmo ja Oscar nauttivat vielä yhteisestä ajasta kotona syyskuun alkuun saakka, jolloin Oscar aloitti päiväkodin. Osmo ja Oscar kävivät tutustumassa päiväkotiin useana päivänä ennen varsinaista aloitusta. Onneksi poika tuntui heti alusta alkaen viihtyvän uudessa ympäristössä uusien ihmisten ympäröimänä.

Osmon aloitettua työt 6.9.2011 alkoi sitten perheen normaali arki aikaisine herätyksineen, hoitoon viemisineen ja hakuineen. Ruokailu työpäivän jälkeen on aina haaste, nopeaa valmistettavaa vai edellisenä päivänä valmiiksi tehtyä ? Kuka tarvitsee ruokaa jo aikaisemmin ennen harrastuksiin lähtöä ja kuinka saada kaikki ajoissa nukkumaan ? Oscarin kohdalla tuo nukkumaanmeno ei ole ollut vaikeaa, kun on päivä täynnä leikkejä on pikkumies illalla viimeistään klo 19.30 valmista sänkyyn laitettavaksi. Isot lapset sen sijaan tarvitsevat useamman kehoituksen iltarutiinien suorittamiseen.
Osmo ja minä olemme olleet ennen puolta yhtätoista vuoteessa lähes joka ilta ja kellon soidessa aamulla kuuden aikoihin on vuorossa reipas ylösnousu aamun toimineen ennen Oscarin herättämistä.
Oscar saa aamiaisen päiväkodissa, joten hänelle riittää pukeutuminen ja lyhyt matka päiväkotiin.

Päiväkotiin vieminen sujuu jo hyvin, hän lähtee sinne aina mielellään, mutta sinne jääminen aiheuttaa muutaman kyyneleen, jotka tosin unohtuvat pian äidin hävitessä näköpiiristä. Onneksi.

Syksy on siis alkanut mukavasti ja arkisiin rutiineihin on päästy kiinni ilman suurempia murheita.
Ainoana murheena on alkanut flunssakausi, joka koettelee erityisesti Oscaria ja minua itseäni. Osmokin sairasti, mutta on jo toipunut. Oscar ja minä sen sijaan sairastamme edelleen, yskä ja nuha ei ota millään talttuakseen. Oscar on reipas ja kuumeeton eli ollut hoidossa normaalisti. Itse olen ollut muutaman päivän kotonakin, koska ääni ei oikein toimi ja puhuminen aiheuttaa yskänpuuskia. Mutta ehkäpä nyt pikkuhiljaa toivumme tästä.

Tosin meitä varoiteltiin siitä, että Oscarin aloitettua päiväkodin on edessä noin kuuden kuukauden flunssakierre. Katsotaan miten käy.

Vuosi on kulunut hurjaa vauhtia ja Oscar täyttää lauantaina 24.9.2011 yhden vuoden. Pääsemme siis juhlimaan ja syömään Oscarin ensimmäistä synttärikakkua.

Arki on tullut elämäämme, mutta ei suinkaan harmaana ja tylsänä. Arki tuo elämään rutiineja, jotka tuovat tasapainoa ja turvallisuutta, unohtamatta kuitenkaan leikkiä ja iloa. Nautimme siis arjesta ja kaikesta sen mukanaan tuomista iloista ja suruista, tasaisuudesta ja vaihtelusta. Sekä niistä ihanista ja osottamattomista arjen yllätyksistä.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Onnea ei saa rahalla

Niin se vain on, onnea ei rahalla saa. Vaikka tietysti on heti myönnettävä, että raha-asioiden ollessa kunnossa on perhe-elämä tasapainoisempaa.

Nyt kuitenkin tiedän, että pienemmälläkin tulee toimeen ja kodin menot pystyy laskemaan sekä arvioimaan hyvinkin tarkasti kuukausitasolla. Kauppaan kauppalappu mukaan, niin turhat ostokset jäävät ostamatta. Viikolla kouluaikoina ruokalistan suunnittelu helpottaa myös arkea ja säästää rahaa.

Kiitollisena rakkaalle miehelleni olen siitä, että sain olla kotona lähes 3 vuoden ajan kaitsemassa perhettäni. No, siitä viimeinen vuosi kyllä on mennyt osittain äitiys- ja vanhempainvapaalla pikku Oscarin kanssa. Ihanan pienen miehen, joka tuo meille kaikille iloa ja myös jännitystä elämään. Pikku kaverilla, kun ei vielä ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.

Huomenna aloitan työt iloisena ja onnellisena. Osmo sitä vastoin jää vielä kuukaudeksi Oscarin kanssa kotiin, iloisena ja onnellisena mahdollisuudesta olla poikansa kanssa kahden. Mitähän kaikkea he mahtavatkaan keksiä ?
Onnellisena ja avoimin mielin aloitan siis huomenna uuden työn sen tuomine uusine asioineen. Nyt perheeni on valmis laskemaan minut töihin ja jakamaan sen tuoman ilon kanssani.

Onni on tänä kesänä ollut Osmon pitkä kesäloma eli isyyskuukausi yhdistettynä kesälomaan ja vapaisiin (15.6. - 4.9.). Tarkkaan jouduimme tämänkin onnen hinnan laskemaan tulojen tippumisen vuoksi, mutta suunnittelulla siihen pystyimme. Yhden kesälomareissun olemme tehneet ja muuten sitten olemmekin viihtyneet oikein hyvin omassa pihapiirissä.

Minusta tuntuu, että olemme kaikki tulleet pitkän matkan jälkeen kotiin, kotiutuminen vei aikansa. Nyt, kun olemme kotiutuneet on aika aloittaa jotain uutta ja katsoa eteenpäin. Onni on tullut asumaan kanssamme eikä se piittaa rahasta tai maineesta vaan asettuu rauhalliseen mieleen ja rakkauden täyttämään sydämeen.

Onni tulee siis aina ensin, tasapaino elämään ja yhteiseloon. Rahalla ei niitä saa, vaikka helpottaahan se elämää.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Ylpeä partiolaisen äiti

Herätys soi aamulla klo 2.30, oli aika lähteä viemään tytärtäni Riikkaa kisiksen parkkipaikalla odottavaan tilausbussiin. Kummeli- leirilippukunnan matka kohti partiolaisten maailman jamboreeta Ruotsiin Rinkabyhyn oli määrä alkaa klo 04.00.

Rinkan ja päivärinkan pakkaus vei eilisen päivän ja yöllä sinne lisättiin viimeisetkin puhtaat vaatteet. On tytöllä kyllä sisua, sillä kevyt tuo rinkka ei todellakaan ole ja etupuolella keikkui vielä tuo päivärinkka (45 l) ja täyteen pakattu sekin. Ei ole ruikuttajilla asiaa partiolaisten matkaan.

Viimeiset ostokset matkaa varten tehtiin vielä eilen täydentämällä muutamilla lääkkeillä mm. särkyyn ja mahdolliseen vatsatautiin, ensiapuvälineillä, kosteuspyyhkeillä ja sixpackillä - hedelmäpilttiä. Loput matkaeväät lupasi Riikka ostaa itse Turku-Tukholma laivalta päivämatkan aikana. Arvatenkin karkkia, hieman suolaista ja limpparia tarttuu taxfreestä mukaan. Taitaa laivan karkkimyynti olla harvinaisen onnistunutta.

Riikka on ollut partiossa mukana 7 vuotiaasta lähtien ja pitänyt kaikesta siellä, saanut paljon hyviä ystäviä, oppinut erätaitoja ja ennen kaikkea oppinut yhteisöllisyyttä, sosiaalisuutta ja reipasta erähenkeä. Suosikkitapahtumia ovatkin olleet aina erilaiset leirit ja kämppäretket. Viime vuosina suurleirit ovat vieneet voiton niiden jännittävyyden ja erilaisuuden vuoksi.

Ruotsin Rinkabyhyn on rakennettu pieni kaupunki 38 000 leiriläiselle ja huoltojoukoille. Leiristä löytyy omat terveyspalvelut, kaupat ja ruokavarastot. Kaikki on organisoitu viimeisen päälle pohjoismaisella tehokkuudella leiriläisten saapumista ja lähtemistä myöten.

Aamuyöllä seisoskellessani kisiksen parkkiksella sekä seuratessani Riikan ja hänen ystäviensä tapaamista, leirijännityksen jakamista , kaikkea sitä lähtöön liittyvää kuplintaa en voinut olla miettimättä miten nopeasti vuodet vierivät. Tunnetta ei vähentänyt se, että juttelin kahden pojan vanhempien kanssa joiden lapset aloittivat yhtä aikaa koulun Pohjois-Haagan ala-asteella kuin Riikka ja Jeremias aikanaan. Tai se, että toinen äideistä sattuu olemaan kummisetäni tytär jonka kanssa leikimme lapsuudessa monet kerrat yhdessä vieraillessamme toistemme perheiden luona. Ja siinä me nyt seisoimme saattamassa omia lapsiamme kahden viikon partioleirille Ruotsiin.

Haikein mielin, mutta ylpeänä laitoin siis tyttäreni matkaan varoitellen vielä matkan vaaroistakin. "Kyllä mä tiedän äiti", vastaus viisaalta tyttäreltäni. Ylpeyttäni lisäsi se, että lähdön koittaessa oli Riikka ainoa partiolainen joka tuli halaamaan saattajaansa spontaanisti. Tiukka ja pitkä halaus, viimeiset hyvän matkan toivotukset ja se tärkein viesti "rakastan sinua". Tunnelataus halauksessa oli voimakas ja mitä ikinä matkalla tapahtuukaan tietää tyttäreni voivansa turvata minuun sekä jakaa ilonsa ja surunsa kanssani.

Olen ylpeä äiti ja kiitollinen viisaasta ja iloisesta tyttärestäni.
Hyvää, iloista ja turvallista matkaa.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Onko meillä varaa unohtaa ?

Maailmalta tulleet uutiset asettavat jälleen asiat uuteen perspektiiviin, hetkeksi. Oslon pommi-isku keskustassa sai aikaan suuria rahallisia vahinkoja sekä muutamia ihmishenkien menetyksiä, tässä oli monella onni matkassa. Henkilövahinkojen määrä olisi voinut olla paljon suurempikin,

Sitä vastoin Utöyan saarella tapahtunut joukkoteurastus vei mukanaan kymmenien nuorten hengen aivan turhaan. Henkilövahingot ovat korvaamattomia ja tuovat ikuisen surun monen ihmisen elämään.

Omat murheet tuntuvat kutistuvan, varsinkin, kun tapahtumapaikkana on yksi Pohjolan pääkaupungeista joihin oma Helsinkimmekin kuuluu. Pelko omien nuorien puolesta voimistuu hetkellisesti, kunnes asia haalistuu ja lopulta unohtuu mielistämme.

Onko meillä varaa antaa asian unohtua ? Meillä on jo ollut omat kouluampumistapauksemme sekä pommimme. Ne ovat jo unohtuneet lähes kokonaan.
Tasa-arvo, vapaus ja demokratia ovat vahvoja arvojamme joita haluamme usein korostaa esitellessämme maatamme ulkomaisille vieraillemme. Kuten myös koulutus, terveydenhoito ja sosiaalipalvelut joiden pitäisi olla kaikkien saatavilla kuuluen perusoikeuksiimme. Ylpeys kuultaa jokaisen kertojan äänessä puhuessaan näistä asioista. Kuitenkaan ne eivät ole tarpeeksi hyvin saatavilla, varsinkin nuorten mielenterveyspalvelut tulisi olla saatavilla heti ei kuukausia jonottamalla.

Maailma muuttuu, Suomi siinä mukana. Maahamme on vuosikymmenien ja vuosisatojenkin kuluessa muuttanut ihmisiä muualta erilaisin perustein. Osa heistä on juurtunut Suomeen niin ettei heitä erota meistä mitenkään, pelkän puheen perusteella ei aina muitakaan. Mutta, se ihonväri ja näkyvät merkit tietyn uskonnon harjoittamisesta . Se erottaa. Se saa meidät epäluuloisiksi ja asettamaan ihmisen erilaisin perustein johonkin tiettyyn lokeroon.

Sen lokeroinnin perusteella kirjoitellaan erilaisia rasistisia kirjoituksia, asennoidutaan valmiiksi negatiivisesti tiettyä ihmistä tai ihmisryhmää vastaan tuntematta heitä henkilökohtaisesti. Koulutus, ammatti tai työ ovat toissijaisia asioita joista ei kysytä, koska automaattisesti oletetaan henkilön olevan sosiaaliturvan varassa elävä loinen, vaikka näin ei useimmissa tapauksissa olekaan.

Tällä kertaa Oslossa kohteeksi joutui poliittinen ryhmä, sosialidemokraatit ja siinä sivussa muutama sivullinenkin. Tämä on mahdollista myös Suomessa. Löytyykö meissä rohkeutta asettua vastarintaan ja vaatia, kuten olemme aina vaatineet ?

Demokratia, vapaus ja tasa-arvo kuuluvat kaikille.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Keskikesän lumoa ja lepoa

Niin se aika taas vilahti, kalenteri näyttää juhannuksen lähestyvän ja kesäpäivän seisaus oli eilen. Nyt siis alkaa päivä jälleen lyhenemään ja elokuun pimeät lämpimät ilmat lähenemään. Vaan mitä tuosta, kesä on kesä ja aurinko paistaa pilvestäkin.

Kesän alkuun mahtuu paljon tapahtumia, toiset iloisia ja toiset surullisiakin. Aika on kuitenkin armoton, se ei piittaa siitä mikä sopii ja mikä voisi odottaa. Siispä on nautittava siitä mitä on ja otettava siitä kaikki irti.

Alkukesän iloisiin tapahtumiin kuuluu ehdottomasti esikoispojan Jeremiaksen konfirmaatio ja sitä edeltänyt viikon (ma-su) rippileiri, oli niin ihanan rauhallista kotona. Itse konfirmaatio Rajamäen kirkossa oli kaunis ja lämmin tunnelmaltaan. Nuoret lauloivat, lukivat raamattua ja saivat ensimmäisen ehtoollisensa. Kuopus puolestaan nautti kirkon tunnelmasta ja nukahti rauhallisesti syliini virsiä laulettaessa. Kai niissäkin soi rauhallinen ja elämää ylistävä sointi.

Rippijuhlaa vietettiin Lomakoti Kotorannassa, kauniissa kesäisessä järvenrantamaisemassa. Voiko kesäinen maisema sen kauniimpi ollakaan ? Tarjosimme juhlijoille kala- ja kasviskeitto, kalakeitto maistui ja moni santsasi sitä jo kolmatta kertaakin, vaikken tietenkään laskenut. Rosalan limppua meni keiton kanssa ja pääsipä Oscarkin maistamaan. Jälkiruoaksi oli Kotorannan emäntä Miia tehnyt kauniin mansikkakakun ja pullkranssi pikkuleipineen maistui myös kaikille. Tunnelma oli lämmin ja kaikki näyttivät viihtyvän.
Jeremias sai perinteisen rippiristin joka on keikkunut kaulassa siitä asti, rannekorun ja miesten kaulakorun sekä kylmää käteistä, jota mopoileva (lue myös hölmöilevä) nuori mies tarvitseekin selviytyäkseen mopon ja ensimmäisen tyttöystävän kustannuksista. Aika rientää niin nopeasti, vastahan sitä vaippoja vaihdeltiin.

Nyt kuitenkin alkaa se lepovaihe. Isot lapset lähtevät lepäämään äidin kovan kurin ja kotitöiden alta isänsä ja Päivin kanssa mökille, Juvalle hyttysten syötäväksi. Me jäämme kotia pitämään kolmisin. Tosin taidamme saada Oscarin kummisedän kesävieraaksi juhannuksen ajaksi. Ja taitaa se Esko tulla "mökilleen" pitämään taloa siksi aikaa, kun käväisemme Kainuun suvessa mummua katsomassa ja poikaa näyttämässä.
Sitä ennen on kuitenkin vielä Osmon hoidettava isoisän talon myynti alkuun, eli välittäjän kilpailutus ja sopimuksen teko.

Heinäkuun alkupuolelta olemme sitten vapaita lomailemaan ja nauttimaan keskikesän lumosta. Lepoa saamme missä sitten olemmekin, kiire ei ole minnekään, nautimme vain toistemme seurasta ja seuraamme pikku miehemme kasvua ja kehitystä. Siitä sitä löytyy iloa joka päivälle.
Nyt siis nauttimaan kesästä, lomasta ja yhteisistä hetkistä. Kyllä elämä on ihanaa.

tiistai 31. toukokuuta 2011

Uusi suunta

Niin se vain tulee elämässä aikoja jolloin eteen tulee valinta siitä mihin suuntaan lähtisi.
Minulla se hetki on ollut tiedossa jo pitkään, mutta Oscarin syntymä ja äitiys- ja vanhempainvapaa antoivat lisäaikaa valinnan tekemiseen.
Nyt vanhempainvapaa alkaa olla lopussa ja Osmo aloittaa pian isyyskuukauden, kesäloman siihen päälle. Oscar saa pitää isin kotona koko kesän aina syyskuun alkupuolelle saakka.

Siitä valinnasta sitten, tein sen itse asiassa jo kauan sitten, nyt vain toteutan sen käytännössä. Olen hakenut töitä kevään aikana yhdestä paikasta ja kahdesta on niitä tarjottu. Hakemaani paikkaa kävin kahdessa haastattelussa, 38 hakijan joukosta 4 valittiin haastatteluihin eli voin olla ylpeä itsestäni. Ylpeyden aihetta lisää se, että hain paikkaa joka ei ole omaa koulutustani tai työhistoriaani vastaava. Tai no, ravintolapäällikön työ oli siinä mielessä haastavaa, että siinä sai tehdä kaikenlaista ja oppi myös paljon erilaisia uusia taitoja toimisto- ja hallintopuolelta. 

Nyt odotan virallista vahvistusta virkaan kunnan palvelusihteerinä, sen jälkeen työsopimuksen tekoon ennen kesälomia ja työn pitäisi alkaa elokuun alusta. Elokuun alusta vasta siksi ettei kesälomien aikaan ole talossa perehdyttäjää. Odotan jännityksellä ja innolla uusia haasteita, uutta työtä sekä uusien työtovereiden tapaamista.

Valitsin siis uuden uran jossa pääsen käyttämään tähän asti keräämääni tietoa ja taitoja. Olin rohkea ja päätin etten halua palata entiseen oravanpyörään. Nyt voin nauttia työstäni ja antaa samalla aikaa perheelleni, toisin kuin aikaisemmin. Enään ei tarvitse  tehdä 10-12 tunnin työpäiviä todistaakseen olevansa työssään hyvä ja silloinkin loppujen lopuksi turhaan. Nyt työaika tulee olemaan säännöllinen ja tehdyt ylityöt saat varmasti takaisin vapaana. 

Olen siis onnellinen uudesta suunnasta, en ikävöi vanhaa. Olen onnellinen perheestäni, jokaisesta perheenjäsenestä erikseen ja kaikista yhdessä. Olen tasapainoinen ja stressitön, jaksan iloita pienistäkin asioista. 

Kolme vuotta kotona, melkein, lukuunottamatta kahta sijaisuusjaksoa 2009 ja 2010 kesinä, on tehnyt ihmeitä. 
Nyt olen valmis palaamaan työelämään uutena ihmisenä.
Saas nähdä vaan mitä Oscar asiasta tuumaa, kun pääsee päiväkotiin hoitoon?
Se jää nähtäväksi, onneksi hän on reipas pikku-ukko :)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Muistaminen ja muistamisen opettaminen

Huomenna on jälleen äitienpäivä jolloin muistamme äitejä ja mummeja. Päivä on liputuspäivä ja ylistys äitiydelle, rakkaudelle ja läheisyydelle. Ainakin pitäisi olla.

Äidin muistaminen on äitienpäivänä se juttu. Äiti ei tarvitse kalliita lahjoja vaan lapsen itse tehty kortti tai lahja lämmittää mieltä enemmän kuin koko maailman timantit. Puoliso hoitaa usein lahjapuolen lasten ollessa pieniä, mutta lasten kasvaessa olisi hyvä heidän itsensä oppia muistaminen. Usein päiväkoti tai koulu hoitaa asian aina 6. luokkaan asti, mutta sen jälkeen asia jää lapsen itsensä hoidettavaksi.

Itse haluaisin lasteni oppivan muistamaan läheisten merkkipäivät, oli sitten kyseessä syntymäpäivä, joulu tai isänpäivä, ihan itse. Niin, että siitä tulisi hyvä tapa jonka he sitten opettaisivat aikanaan omille lapsilleen.

Käymme muistamassa myös poisnukkuneita läheisiämme hautausmaalla viemällä kukkia tai kynttilöitä vuoden ajan mukaan. Tänään viemme ruusut mummien haudoille Malmille. Koko perhe lähtee mukaan. Näin myös lapset oppivat tuntemaan tarinoissa niitä sukulaisia jotka eivät enään ole kanssamme ja samalla toivon heidän oppivan hautapaikat niin, että osaavat sitten itse aikanaan käydä muistamassa poisnukkuneita sukulaisiamme.

Itse olen onnellinen ja ylpeä äiti. Minulla on kolme ihanaa lasta, Jeremias 15 v., Riikka 14 v. ja Oscar 7,5 kk. Äitinä olemiseen liittyy paljon vastuuta, välittämistä, rajojen asettamista, joskus suruakin, pelkoa ja pettymyksiä, mutta ilo ja rakkaus ovat ne suurimmat tunteet joita tunnen.

Rakastakaa lapsianne, antakaa heille onnellinen ja turvallinen lapsuus. Tukekaa heitä vaikeina hetkinä ja antakaa heille mahdollisuus oppia omista virheistä. Rakkaus on myös rajojen asettamista ja niiden valvomista.

Hyvää äitienpäivää 8.5.2011 !

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Asiat tärkeysjärjestykseen

Vaalien tulos on ollut selvillä viikon verran ja pääsiäisen pyhät ovat takana päin. Muuttuuko Suomi uuden eduskunnan myötä ? Tuleeko Suomesta Euroopan junttila vai pysymmekö mukana eurooppalaisena kehityksen ja hyvinvoinnin kärkimaana ? Näihin kysymyksiin saamme vastauksen alkaneella 4 vuoden vaalikaudella.

Itselläni vaalit jäivät loppujen lopuksi hieman etäiseksi tapahtumaksi ja luin vasta päiviä jälkeenpäin tuloksia vaalisivuilta. Vaalit jäivät oman henkilökohtaisen tragedian varjoon. Pääsiäisen aika kului toipumiseen keskenmenon jäljiltä. Mieheni Osmo oli koko viikon "lomalla" hoitamassa minua sekä poikaamme Oscaria.

Olen kokenut keskenmenon ennenkin, mutten koskaan näin rajuna. Menetin verta runsaasti ja hemoglobiini tipahti 130 sataan, verenpaine seikkaili korkeammalla kuin koskaan vaikka minulla on normaalisti hyvin matalat paineet. Elimistö ilmoitti, että nyt on levättävä ja saatava oma kroppa ja mieli kuntoon. Niinpä olen levännyt, ulkoillut, ottanut rauhallisesti ja antanut rakkaan mieheni huolehtia minusta.

Pieni poikamme Oscar protestoi välittömästi ollessani pois kotoa yhden yön. Hän ei syönyt kunnolla ja palatessani kotiin ei äidin syli kelvannut ollenkaan. Keskiviikkona jouduimme käymään uudelleen naistenklinikalla ja Oscar jäi isompien sisarusten hoitoon muutamaksi tunniksi. Palatessamme saimme kuulla ettei Oscar ollut hymyillyt koko sinä aikana. Minulle hän protestoi seuraavaan aamuun saakka, jolloin hän ryömi aamulla kainalooni ja nukahti siihen tyytyväisenä. Ihana tunne.

Hyvällä omalla tunnolla olen ilmoittanut eri puolille etten osallistu mihinkään ylimääriseen lähiaikoina ja, jos osallistun niin sitten ihan oman vointini mukaan. Huomaan, että jaksan jo paljonkin päivän aikana ja illalla olen sitten ihan poikki sekä kiukkuinen.

Asiat on siis laitettava tärkeysjärjestykseen. Oma hyvinvointi ensin, toisena perheen hyvinvointi ja kolmantena kaikki muu. Annan siis itselleni luvan olla itsekäs voidakseni jälleen paremmin ja pystyäkseni myös huolehtimaan muista.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Elämää & kevättä, myös surua & murhetta

Pihalla kukkivat kevään ensimmäiset krookukset ja tulppaanien varret ovat työntyneet esille jo yli 5 cm matkan kurottaen itsensä kohti aurinkoa ja sen lämpöä. Multa tuoksuu ja ensimmäiset kärpäset, perhoset, hämähäkit ja öttiäiset on jo bongattu pihalta.

Kevät on uuden alku, ylistys elämälle ja kasvamiselle. Saamme olla niin paljosta kiitollisia, mutta huomaammeko sen itse kaikessa kiireessä ?

Me jouduimme eilen sen tosiasian eteen, että meillä on paljon syitä olla kiitollisia elämälle ja sille mitä se on meille tähän asti antanut. Menimme eilen onnellisina katsomaan ensimmäiseen ultraäänikuvaukseen pienen elämän kasvua. Suru oli kuitenkin suuri, kun sydänääniä ei ollutkaan vaan pieni elämänalku oli lopettanut kasvamisen jo pari viikkoa sitten. Nyt sitten sopeutamme itseämme siihen ajatukseen ettei Oscar saakaan itselleen kaveria kanssaan kasvamaan, ei ainakaan vielä, jos ollenkaan.

Onneksi perheessämme keskustellaan kaikista asioista, eikä tästäkään tarvitse vaieta vaan tunteet voi näyttää avoimesti. Uutinen oli kaikille odottamaton ja pysäyttävä. Mikään ei ole itsestään selvää, sen jo tiesimmekin aikaisempien kokemuksien kautta.

Itseämme voimme lohduttaa sillä, että luonto tekee tehtävänsä ja keskeyttää raskauden usein jo alkiovaiheessa silloin, kun jotain on vialla. Näin varmasti nytkin.

Iloitsemme siis niistä asioista joita meillä jo on, ihanasta perheestä, kodista, ystävistä ja keväästä. Suremme surun pois ja jatkamme elämää, hiljalleen se palaa normaali uomiinsa. Nyt vain ei oikein jaksaisi, ei yhtään mitään. Mutta antaa ajan ja auringon parantaa. Huomenna jaksan jälleen hymyillä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Joka keväinen ongelma - koirankakat

Keväällä lumien sulaessa paljastuvat taajama-alueilla lukuisat koirankakkaläjät. Kaupunkialueilla ovat koiranomistajat pikkuhiljaa oppineet keräämän koiriensa jätökset koirankakkapusseihin ja viemään roskikseen, vaikka eivät ihan kaikki sielläkään.

Mutta maaseutujen taajama-alueilla ei koirien omistajat ole vielä sisäistäneet samaa asiaa. Vaikka tuo samainen koiranomistaja olisi hetki sitten asunut kaupunkialueella ja toiminut esimerkillisesti keräten koirankakat pois on hän muutettuaan maaseudulle taantunut antaen koiransa nyt kakkailla minne sattuu jättäen kakat samalla itse keräämättä pois. Pahimpia tapauksia ovat ne jotka antavat koiransa tehdä tarpeensa toisten talojen aidan- ja postilaatikoiden pieliin.

On roisin näköistä miten kevyenliikenteen väylät ovat molemmin puolin reuna-alueita täynnä talven piilottamia jätöksiä. Kakkapussin käyttö on helppoa ja pienellä vaivalla koiranomistaja pitää katujen varret siisteinä ympäri vuoden.

Samoilla alueilla missä liikkuu paljon koiria liikkuu myös yleensä paljon pieniä lapsia. Lapset ovat uteliaita ja tutkivat ympäristöään niin katsein kuin myös koskettaen. Aikuisen silmän  välttäessä on kiinnostava koirankakkakin levinnyt jo pieniin käsiin ja ties minne. Epäilenpä, että koiranomistaja ei tätä halua. Ajattelemattomuus ja ihmisten laiskuus aiheuttavat paljon epäsopua.

Taajama-alueiden ulkopuolella ja metsissä on ihan eri asia antaa koiran tehdä tarpeensa ojien pientareille tai metsään jossa luonto hoitaa maatumisen toisin kuin taajama-aluiden asfaltilla.

Ehkäpä kuntien ja kaupunkien olisi syytä ottaa jälleen käyttöön aikaisempaa tuntuvampi koiravero katujen siistimiseksi ja koirapuistojen rakentamiseksi taajama-alueille.

Myös jo pelkästään koiran omistamista varten tulisi säätää laki, jossa koiran omistaja velvoitetaan koiran kanssa koirakouluun oppimaan vähintäänkin tottelevaisuuskoulutuksen alkeet. Kouluttamaton koira ja tietämätön ohjaaja ovat vaarallinen yhdistelmä jollaisia ei pitäisi sallia. Kaikkien koirien rekisteröinti mahdollistaisi myös seurannan siitä onko omistaja täyttänyt koulutusvelvoitteensa. Tällä uudella käytännöllä säästyttäisiin monelta ongelmalta koirien pidossa.

Itselläni on ollut koira ja kävimme säännöllisesti kentällä harjoittelemassa muiden koirien ja ohjaajien kanssa tottelevaisuutta, jälkeä sekä kävimme myös rauniokoirakoulussa. Koiran oppiessa tottelevaisuutta oppii koiran omistaja samalla myös hallitsemaan koiraa sekä antamaan oikeita käskyjä ja palkitsemaan onnistumisia.

Koira on mukava perheenjäsen, mutta tarvitsee rajoja sekä ohjausta kuten lapsetkin.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Ei kahta ilman kolmatta - eikä kolmatta ilman neljättä

Hyvät asiat tapahtuvat sarjoissa, joskus huonotkin, mutta itse optimistina haluan keskittyä mieluimmin niihin positiivisiin ja iloisiin asioihin. Ja näin kevään ensimmäisenä päivänä on hienoa juhlia uuden elämän alkamista.

Kuten otsikkokin antaa ymmärtää on jotain tapahtumassa. Elämällä on kummallinen tapa järjestellä asioita joskus puolestamme. Hetki sitten mietin, että mitähän sitä syksyllä tekisi ja ovatko vuosi sitten tulleet työtarjoukset vielä voimassa ? Nyt pitää sitten soitella ja tarkistella ovatko ne voimassa vielä 2012 syksylläkin.

Ai miten niin ? No ei kolmatta ilman neljättä. Ihana pieni Oscar saa pienen veljen tai siskon lokakuun lopulla. Tämän piti olla suuri salaisuus vielä hetken aikaa. Ihan vain siltä varalta, jos jotain menisi pieleen eikä pieni elämän alku jaksaisikaan tulla tähän maailmaan. Mutta mikäli jotain ikävää tapahtuisi, on se sitten käsiteltävä erikseen. Nyt haluan antaa itselleni luvan iloita asiasta julkisesti.

Olisihan se tylsää, kun Jeremiaksella ja Riikalla on ollut toisistaan seuraa koko lapsuuden, ettei Oscar pääsisi kokemaan samaa sisaruuden tuomaa toveruutta ja eliniän kestävää sidettä lähes samanikäisen sisaruksen kanssa. Hieman ajoitus epäonnistui, noin kuukaudella. Jeremiaksen ja Riikan ikäero on 1vuosi ja 5 päivää, nyt Oscarille ja hänen sisarukselleen tulee ikäeroa 1 vuosi ja noin 1 kuukausi.

Juu, juu, hullujahan me ollaan. Ja rakastetaan joka hetkeä siitä, kun saamme olla lasten kanssa. Se vilpitön palaute minkä lapselta saa asiasta kuin asiasta. Kiintymys ja ne ensimmäiset kömpelöt rakkauden osoitukset, märkääkin märemmät pusut, kahdenkeskiset aamuhetket leikkien, mitään niistä en vaihtaisi mihinkään muuhun. Ja nyt elämä palkitsee vielä yhdellä lapsella, olettaen, että kaikki menee hyvin. Kiitos siitä.

Niin ja muistittehan, että tänään on huhtikuun ensimmäinen päivä. Kevät on siis virallisesti täällä.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Hätiköityjä johtopäätöksiä

Viime perjantaina 11.3.2011 Japania kohdannut luonnonkatastrofi on järkyttänyt koko maailmaa. Japanin kamppaillessa maanjäristyksen, tsunamin ja ydinvoimalakatastrofin vaikutuksia vastaan sekä yrittäessä pelastaa vielä tuhoalueilta hengissä olevia, etsien kuolleita, raivaten romua pois sekä yrittäen jäähdyttää voimaloiden reaktoreita ettei lisäonnettomuuksia enään tulisi, olemme me täällä Euroopassa ja Suomessa tekemässä pikaisia johtopäätöksiä energiantuotannon suhteen.

Japani sijaitsee mannerlaattojen liitoskohdassa valtameren äärellä, lisäksi saarella on aktiivisia tulivuoria.
Suomessakin maa järisee, mutta niin pienillä voimakkuuksilla, että tuskin huomaamme sitä. 2010 Suomessa oli 34 maanjäristystä joista voimakkain oli 2,4 magnitudia yli 23 km syvyydessä. Suomen maanjäristykset keskittyvät lähinnä pohjoisen Suomen alueille.

Nyt on keskusteluissa noussut jälleen esille ydinvoiman turvallisuus ja ovatko Suomen ydinvoimalat riittävän turvallisia ja kestävätkö ne erilaisia luonnonkatastrofeja. Itse uskon, että Suomessa olevat ydinvoimalat ovat turvallisia ja niiden varautuminen erilaisiin erikoistilanteisiin on hyvin korkealuokkaista. On tietenkin aina aiheellista keskustella asiasta ja päivittää nykyinen tilanne sekä tarkastaa turvaohjeet.

Seuraava eduskunta pääsee jälleen päättämään siitä, että myönnetäänkö lupa uudelle ydinvoimalalle. Päätöksen tekeminen Japanin katastrofin jälkeen asettaa monelle kansanedustajalle haasteita mitä päättää, mikä on turvallista ja mitä mieltä on kansa. Varsinkin näin ennen vaaleja asiaa tullaan kysymään monelta ja se tulee jakamaan kansaa sekä ehdokkaita myös puolueiden sisällä.

Ennen kuin teemme hätiköityjä johtopäätöksiä ydinvoiman turvallisuudesta on sille kartoitettava riittävät vaihtoehdot. Millä saamme tuotettua saman määrän energiaa mikäli päättäisimme luopua ydinvoimasta ?
Haluammeko valjastaa lisää jokia, padota niitä tuhoten samalla jonkun kodin sekä muuttamalla pysyvästi luontoa ? Olemmeko valmiita käyttämään hiilivoimaa, joka saastuttaa ilmaa pahasti ? Neuvottelemmeko Venäjän kanssa maakaasusta ja lisäämme sen tuontia ? Pystytämmekö valtavia tuulipuistoja länsirannikolle ja tuntureille ? Vai ostammeko muualla ydinvoimalla tuotettua energiaa ? Olemmeko valmiita maksamaan energialaskustamme vielä isomman summan saadaksemme vihreämpää energiaa ? Ellei lisäydinvoimaa rakenneta kasvavaan energiantarpeeseen niin tarvitsemme sille todellisen ja kattavan vaihtoehdon. Emme vain kauniita ajatuksia vihreämmästä energiantuotannosta. On tiedettävä millä ydinvoimasta saatava energia korvataan ja mitä kustannuksia se tuo yhteiskunnalle ja kuluttajalle.

Energiankulutus Suomessa kasvaa koko ajan. Uusia rakennuksia suunniteltaessa ne tehdään energiatehokkaiksi ja erilaiset uudet innovaatiot tuovat säästöä energian kulutuksesta. Tästäkin huolimatta tarvitsemme lisää energiantuotantoa kasvavaan tarpeeseen. 

Pyydän siis, älkää tehkö hätiköityjä johtopäätöksiä Japanin tilanteen pohjalta. Tutkikaa asiaa ensin ja luokaa todellisia sekä realistisia vaihtoehtoja. On helppoa luvata jotakin äärimmäisessä tilanteessa, mutta toteuttaminen onkin sitten toinen juttu.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Kevättä ilmassa

Nyt se on saapunut, kevät nimittäin. Aurinko paistaa ja ensimmäiset päivät "elohopea" kivunnut plussan puolelle, eli digitaalinen näyttö kertoo lämmintä olevan jo 4 astetta. Tuulee ja lumi haihtuu sen mukana hiljalleen pois.

Linnut ovat aloittaneet kevätkonserttinsa kiittäen näin samalla ruoasta jota olemme niille talven mittaan antaneet. Takapihalle on uponnut vähintäänkin 20 kg auringonkukansiemeniä ja etupihalla ovat tali- ja siemenpallot tehneet kauppansa. Takapihan lintulaudalla ja sen alla on käynyt monenmoista vierailijaa, mm. talitinttejä, punatulkkuja, fasaanipari, keltasirkkuja, mustarastaita ja oravia. Huhtikuun alkuun annamm niille vielä ruokaa, sitten onkin jo aika turvautua luonnon antimiin.

Kuinka itse nautinkaan kävelyistä auringon paistaessa ja sen tuomat pisamat nenän ympäristöön piristämään talven kalpeaa ilmettä. Hymy eksyy kasvoille ihan itsestään, olo on paljon pirteämpi ja asiat tuntuvat vain olevan paljon paremmin lämpimän kevätauringon paistaessa.
Odotan innolla Oscarin ensireaktioita luonnon tajuamiseen ja näkemiseen kävelyillä, kuinka pieni ihminen kokee täysin uusia ja ennen näkemättömiä asioita. Kuinka uusien asioiden kaikilla aisteilla kokeminen näkyy pienen pojan kasvoilla.

Kevät on loistava aika kasvaa ja kehittyä yhtä aikaa luonnon kanssa, liikkeelle lähteminen on paljon helpompaa, kun pääsee tekemään sen sisällä ja ulkona. On paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Lapsen uteliaisuus on pohjaton ja se oppimisen määrä mitä lapsi omaksuu on valtava. Olisipa meillä aikuisilla edes välillä yhtä avara ja utelias mieli kuin pienellä lapsella.

Nyt odotan lumikinosten sulamista pihaltamme ja ensimmäisten krookusten nousemista pintaan. Seuraavana nousevat tulppaanit ja ruoho saa kauniin keväisen vihreän värin. En malta odottaa, että pääsen näyttämään Oscarille kukkia ja niiden väriloistoa tai kuinka puu saa kauniit vihreät lehtensä.

Kevät on vuodenajoista täynnä odotusta ja uuden elämän heräämistä, kevät virittää myös ihmisen uudistumaan ja uudistamaan mm. kodin ilmettä, ostamaan uusia vaatteita sekä muuttamaan omaa ulkonäköään pirteämmäksi. Värit heräävät jälleen eloon ihan eri tavalla kuin talvella.

Ihana, aurinkoinen, uudistava kevät ja sen jälkeen kaunis, lämmin sekä eheyttävä kesä.

Aurinkoisen ihanaa kevättä.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Oikeudenmukaisuus - kuka siitä päättää ?

Tällä hetkellä on trendikästä puhua oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta ja vaatia sitä kaikille.
Näin vaalien alla tuo oikeudenmukaisuus näkyy myös usean ehdokkaan vaaliteemoissa. Mitä tuo oikeudenmukaisuus sitten on ja kuka siitä päättää ?

Oikeudenmukaisuus on paljon erilaisia asioita sen henkilön näkökulmasta mistä asiaa katsotaan. Meille jokaiselle kehittyy jo lapsena oikeudenmukaisuuden taju sen mukaan mitä meille opetetaan josta se kehittyy koko lopun ikäämme.

Vaadimme oikeudenmukaisuutta niin paljon ja erilaisten asioiden varjolla, että unohdamme oikeudenmukaisuuden pohjimmaisen tarkoituksen. Ajamme oikeudenmukaisuuden varjolla omaa etuamme saavuttaaksemme haluamamme asian, on sitten kyse arvosta, vallasta tai statusta kohottavasta asiasta.

Oikeudenmukaisuutta on kohdella kaikkia ihmisiä samanarvoisesti ja samalla tavoin kuin toivot itseäsi kohdeltavan. Lapsellista ajatella näin, eikö sinustakin, mutta perusasiat ovat hyvin yksinkertaisia ja ne ymmärtävät kaikki.

Elämme tällä hetkellä hyvin epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jossa ihmisten arvo mitataan usein euroissa oli sitten kyse, palkasta, muusta ansioturvasta, eläkkeestä, hoitokustannuksista tai maksettavista korvauksista. Oikeudenmukaista olisi, että kaikilla jotka haluavat töitä tehdä olisi työpaikka, vanhukset saisivat ansaitsemansa kohtelun ja hoidon, sairaanhoito tavoittaisi kaikki sitä tarvitsevat ja kaikilla olisi ravitsevaa ja monipuolista ruokaa syötäväksi joka päivä. Näillä kaikilla ja monilla muilla teemoilla haemme ääniä vaaleissa äänestäjiltä toivoen ettei kukaan liian tarkasti kysele siitä kuinka aiomme parannukset toteuttaa.

Sillä totuushan on ettei kukaan yksin pysty muuttamaan maailmaa vaan siihen tarvitaan ryhmän voimaa, joukkoa ihmisiä, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla ja ajavat samoja asioita.
Mitä siis haluamme tulevaisuudelta ? Millaisen Suomen haluamme tulevaisuudessa rakentaa ? Tämänhetkinen hyvinvointiyhteiskuntamme on muutoksen edessä ja hyvinvoinnin jatkuminen sekä kehittyminen vaatii uudistuksia sekä rohkeutta ja yhteistyötä toteuttaa ne.

Mikäli haluamme oikeudenmukaisen ja samanarvoisen yhteiskunnan jatkossakin, jossa lapsemme saavat yhtäläisen perusopetuksen, koulutuksen ammattiin, terveydenhoidon sekä samanarvoiset mahdollisuudet elämään yhteiskunnan täysivaltaisena yksilönä.

Mieti siis tarkkaan näissä vaaleissa kenelle annat äänesi ja miksi. Vaalilupaukset ovat usein lupauksia joita yksikään puolue ei yksinään pysty toteuttamaan vaan tarvitsee siihen apua muilta puolueilta. Lupaukset ovat siis vain lupauksia, niillä ei vielä maailmaa muuteta. Siihen tarvitaan yhteistyötä ja toimintaa yhdessä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Kohtele siis äänestäjää kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Rehellisesti ja suoraselkäisesti, ilman turhia lupauksia.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä - rahastustako ?

Olenko ymmärtänyt jotain väärin ? Yhtenä päivänä vuodessa muistamme ystävää, mielestäni ystävänpäivä on vuoden jokainen päivä. Samoin kuin isän, äidin, mummon, papan, tädin, sedän, enon tai kenen tahansa ihmisen päivä.

On tietysti hienoa, että yksi päivä vuodesta on omistettu ystäville ja antaa meille motiivin ostaa kaikenlaista ystävänpäivään liitettyä materiaalia. Kaupallista materiaalia, aineellista tai aineetonta, mutta kaupallista josta rahat menevät isojen yritysten tileille. Sen rahan voisi meistä jokainen käyttää paljon paremminkin ja kohteita tälle rahalle löytyisi varmasti.

En ollenkaan halua väheksyä ystävien muistamista kortein, makeisin, pienin lahjoin, leivoksella tai kukkasin. Mutta eikö ystävä yllättyisi ja olisi todella otettu, kun muistat häntä ihan minä tahansa arkisena päivänä viikosta. Mitä jos yhtenä päivänä yllättäisit hänet soittamalla ovikelloa tuoden kahvileipää, viinipullon tai pizzan tullessasi ja kerrot samalla kuinka oletkaan kaivannut yhteisiä juttutuokioitanne. Tai töissä piristät hyvää työystävääsi tuomalla aamulla hänen pöydälleen kukkia tai vaikka vain iloisen kortin jossa kiität häntä hyvästä työtoveruudesta.
Puhelu kauempana asuvalle ystävälle ja kutsu kyläilemään..... jne.

Hyvät ystävät jatkavat juttua siitä mihin se jäi vaikka aikaa olisi tapaamisesta kulunut kuukausiakin. Hyvälle ystävälle voi soittaa ihan minä vuoden päivänä tahansa tai mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ystävät eivät katso kelloa ollessaan yhdessä.

Miksi siis yhtenä päivänä vuodessa pitäisi tuhlata ystävyyten kymmeniä euroja rahaa ? Eikö olisi viisaampaa käyttää sama raha ihan milloin tahansa antamalla aikaa ystävälleen vaikka kahvikupposen, lounaan tai viinilasillisen ääressä.

Ystävänpäivän ovat keksineet viisaat liikemiehet/naiset ansaitakseen lisää rahaa vetoamalla meidän inhimilliseen piirteeseen mennä joukon mukana.... ja pian kerrotaankin jo mitä kukin on ostanut tai saanut ystävänpäivälahjaksi. Ja taas joku rikastuu.

Minä ainakin lupaan etten osta yhtään ystävänpäivälahjaa, muistaa toki voin ystäviä sosiaalisen median kautta ja sähköpostilla, mutta niinhän teen joka päivä muutenkin.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tasapainottelua

Kyllä minä muistan itsekin ettei teini-ikä ollut aina sitä maailman helpointa aikaa. Emmekä aina olleet ihan samalla aaltopituudella äitini kanssa ja kiistaa tuli monista asioista, toisaalta olin myös se kiltti tyttö joka osallistui kodin töihin, sisarusten vahtimiseen ja jopa ruoan laittoon. Kapinoin sitten myöhemmin.

Toivon ottaneeni opiksi omasta nuoruudestani ja olenkin päätynyt kasvattamaan lapsiani "löysemmässä hihnassa" kuin minut on kasvatettu sekä hieman eri metodeilla, mikä on kyllä tuottanut tulostakin vaikka tasapainoilua välillä onkin.

Uusperheessä on lisäksi otettava huomioon monta asiaa kasvatuksessakin. Ensiksikin on tehtävä kaikille selväksi, että perheen aikuiset ovat tasavertaisessa asemassa lasten suhteen eli molempien sana painaa eikä toiselta saa viedä mattoa alta pyörtämällä päätöksiä. Lapset ovat myös saman arvoisia, ainoastaan ikä tekee eroa lasten välillä, muuten heillä on samat säännöt ja samat asiat tulevat eteen nuoremmillekin.
Aikuisten on keskusteltava kasvatuksen linjoista ja oltava tietoisia toistensa päätöksistä tai antamista luvista/kielloista ettei asiat mene ristiin eikä lapset pääse pomputtamaan vanhempiaan.

Itse haluan lasteni oppivan ottamaan vastuuta itsestään ja teoistaan jo ihan pienestä pitäen. Se alkaa helposti omien lelujen keräämisellä, iltapesulla ja ruokailutavoilla. Niiden oppiminen ei ole niin helppoa kuin luulisi ja vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä sekä johdonmukaisuutta. Pikku hiljaa lapsen kasvaessa voi hänet ottaa mukaan kaittiöön ja esimerkiksi astianpesukoneen tyhjentämisestä voi aluksi tehdä yhteisen leikin joka sitten myöhemmin muuttuu päivittäin tehtäväksi pikku hommaksi. Lapset kyllä oppivat ja osaavat, jos vanhemmat vain uskaltavat vaatia sitä heiltä sekä antaa vastuuta.

Syömme lähes joka päivä yhteisen päivällisen saman pöydän ääressä. Ruoka on itse tehtyä kotiruokaa joka on kasvavalle nuorelle monipuolista ja parasta ruokaa tukemaan nuoren kehitystä. Samalla nuori oppii ruoan valmistuksesta itsekin, tarpeellinen taito myöhemmin.

Vastuuta vastaan saa sitten sitä vapautta jota jokainen nuori kaipaa. Ei pidä kuitenkaan antaa vapautta ilman vastuun ottamista. Nuoren on opittava, että kaikilla teoilla tai tekemättä jättämisillä on seurauksensa. Seuraukset jotka heidän itsensä on kannettava. Samalla lapsemme toivottavasti oppivat ja ottavat opikseen.

Meillä on tarkat kotiintuloajat, läksyjentekovelvoite, määritellyt tietokoneajat, lista kotitöistä sekä näitä vastaan sitten lupa mennä ja olla kavereiden kanssa. Seurauksena huonosta koulumenestyksestä tai muista lipsahduksista lyhenee tietokoneaika, kotiintuloaika ja/tai kuukausiraha. Hyvästä menestyksestä koulussa tai paremmasta entiseen verrattuna saa sitten vapautta takaisin.

Keskustelemme paljon ja olen itse opettanut lapseni kyseenalaistamaan, joten joudun perustelemaan heille joka kerta kantani, miksi nyt toimitaan näin. Aina vain ei perustelut mene perille ja siitä seuraa luonnollisesti pientä sanaharkkaa ja teiniangstia.
On vanhempien välinpitämättömyyttä antaa lastensa itse päättää asioistaan kyseenalaistamatta niitä ja antaa heidän itse määritellä kotiintuloaikansa.
Rakkautta on asettaa rajoja ja rakkautta on antaa nuoren koetella niitä rajoja, rakkautta on myös puuttua nuoren asioihin ja olla hänelle paikalla aikuisena jota hän tarvitsee.

torstai 27. tammikuuta 2011

Ruoasta ja ruokailusta lapsiperheissä

Luin juuri Facebook`n sivuilta vau.fi:n aloittamaa keskustelua lasten ruoasta ja siitä kuinka Suomessa syötetään lapsille eniten valmista purkkiruokaa Euroopan maista. 55 miljoona purkkia vuodessa valmisruokaa. Se on paljon, mielestäni liian paljon.

Olemme valmiita syyttämään kiirettä siitä ettemme ehdi valmistamaan ruokaa vaan ostamme sen valmiina tai puolivalmiina, helposti mikrossa lämmitettävänä. Itse en tuohon kiireeseen usko vaan laitan sen kyllä ihan saamattomuuden piikkiin. Tässä tapauksessa en puhu edes laiskuudesta ja uusavuttomuuskin on jo niin vanha juttu ettei senkään piikkiin voi kaikkea laittaa.

Meillä on tehty ruoka aina itse, niin aikuisille kuin lapsille. Lasten ollessa pieniä teimme aluksi heille omat ruoat kasviksista, juureksista ja lihasta. Isoon kattilaan vaan liha kiehumaan juuresten kanssa, renssaus ja soseeksi yhdessä juuresten kanssa, annospakkauksina pakkaseen. Aikaa menee noin tunti. Tällä valmistustavalla saa ison määrän kerralla ja erilaisia makuvaihtoehtoja saa aikaan vaihtelemalla kasviksia ja juureksia sekä lisäämällä yrttejä ja myös varovasti mausteita.

Myöhemmin lasten kasvaessa voi heille tehdä ruoan samalla kuin aikuisillekin, mikäli aiot maustaa ruokaa enemmän otat vain ennen maustamista syrjään tarvitsemasi annoksen ja teet siitä pienen lapsen ruoan. Näin lapsi oppii pienestä pitäen syömään monipuolisesta ja tutustuu myös erilaisiin makuihin. Lapsen kasvaessa ja hampaiden puhjetessa ruoan voi jättää karkeammaksi, näin lapsi oppii myös pureskelemaan ruoan.

Ainoan poikkeuksen teen valmiissa hedelmä- ja marjasoseissa. Ne ovat helppo välipala ja jälkiruoka tai puuron lisä.

Itse haluan antaa lapsilleni ja koko perheelle parasta, myös ruoan suhteen. Tuoreista raaka-aineista kotona tehty ruoka on monipuolista ja lisäaineetonta ruokaa johon ei erikseen tarvitse lisäillä vitamiineja.

Mikäli arki tuntuu kiireiseltä voi ruokaa tehdä vaikka sunnuntaina valmiiksi alkuviikon tarpeisiin. Pataruoat kestävät hyvin ja paranevat vain uudelleen lämmitettyinä. Keitot ovat nopeita valmistaa. Kannattaa myös suunnitella tulevan viikon ruokalista valmiiksi, siinä säästää myös rahaa. Ruokalistan suunnittelu ennakkoon voi olla koko perheen yhteinen juttu jolloin jokainen saa esittää toiveensa ja osallistua myös ruoan valmistukseen. Itse opin laittamaan ruokaa 11 vuotiaana koko perheelle, ensin yksinkertaisia juttuja ja pikkuhiljaa opin enemmän. Nykyään äitini soittaa ja kysyy neuvoa minulta.

Meillä siis "valmisruokaa" on kotona valmistettu ruoka jonka tarvittaessa voi nopeasti lämmittää mikrossa.
Useimpina päivinä syömme yhteisen pöydän ääressä yhtä aikaa ja annamme näin myös mallin perheemme pienimmälle siitä kuinka ja missä syödään.

Oscar täytti juuri 4 kk ja olen aloittanut hänelle jo peruna-porkkanasoseen sekä hedelmä- ja marjasoseiden syöttämisen. Syömme aina keittiössä, suunnilleen samaan aikaan. Nyt edessä on syöttötuolin ostaminen, että saamme Oscarin saman pöydän ääreen ruokailemaan kanssamme yhtä aikaa ja oppimaan sosiaalisia taitoja sekä pöytätapoja ruoan ääressä.

Toivon, että myös lapseni oppivat arvostamaan itse tehtyä ruokaa niin, että aikanaan omissa kodeissaan valmistavat myös ruokaa rakkaudella, antaen samalla aikaa koko perheelle ja läheisilleen.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Sukulaisvierailuja ja ystävyyttä

Vuoden vaihde sitten meni raketteineen ja lupauksineen, joista jo suurin osa on unohdettu ensimmäisellä viikolla.
Meidän vuodenvaihteemme sujui rauhallisesti kotona Osmon, Oscarin ja Eskon, Oscarin kummisedän kanssa. Tänä vuonna emme ampuneet raketteja vaan katsoimme ikkunasta muiden ampumaa väriloistoa.

Loppuvuoteen tuli monta kutsua puolin ja toisin kyläillä ystävien sekä sukulaisten luona. Miten olisikaan ihanaa ehtiä ja jaksaa käydä säännöllisesti vierailuilla. Nyt huomaan mikä organisointi on saada koko perhe liikenteeseen tiettyyn aikaan, etenkin nyt Oscarin tultua perheeseemme. Pikkumies vaatii 2 tuntia valmisteluaikaa aamuisin, päivällä pääsee hieman nopeammin liikenteeseen. Mutta silti on aina yhtä hauskaa tavata ihmisiä ja lähteä pikkumiehen kanssa kauppaan tai kyläilemään.

Saimme kuitenkin itsemme liikenteeseen ja vierailulle tätini Raijan luokse Mellunkylään jossa vietimme mukavan iltapäivän viime perjantaina. Oscar nukkui päiväunia vaunuissa sillä välin, kun me muut ruokailimme ja heräsi vasta kahville juomaan omaa maitoaan.
Lauantaina olimme pikkuserkkuni Lissun luona jonne kokoontui Aaltion sukua enemmänkin. Siinä meni iltapäivä ja alkuiltakin mukavasti sukulaisten kanssa seurustellessa.

Onko meillä nykyään tosiaankin aina niin kiire ettemme ehdi tavata sukulaisiamme tai ystäviämme säännöllisin väliajoin ? Riittääkö sosiaalisen median käyttö kuulumisten vaihtamiseen ? Onko henkilökohtaisista kontakteista tullut liian aikaa vieviä ja omaan aikatauluun sopimattomia rasitteita?  Jos näin on niin kannattaisi miettiä millaisen mallin annamme lapsillemme ystävyyssuhteiden hoitamisesta. Tai tietääkö lapsi ketkä ovat hänen sukulaisiaan ? Ellei niin nyt on korkea aika korjata tilanne.

Kaikessa kiireessä ja työn viedessä aikaamme myös vapaa-ajan puolelta unohdamme sen ettemme aina ole töissä tai, että elämässä tulee myös aikoja jolloin tarvitsemme läheisiämme ja kontaktia muihin ihmisiin. Oletko siis itse saatavilla, kun ystäväsi tarvitsee apua tai oletko läsnä lapsiasi ja puolisoasi varten heidän sitä kaivatessa ?

Maailmassa on paljon yksinäisyyttä ja yksinäisiä ihmisiä. Jokainen meistä haluaa joskun olla yksin ja tarvitsee omaa aikaa, mutta se ei ole sama asia kuin eristäytyä muista kokonaan. Säilyttääksemme ystävyyssuhteemme sekä luodaksemme pysyvän sosiaalisen verkoston tarvitsee se aikaa kaikilta osapuolilta.

Itselläni on muutama sydänystävä joiden kanssa puhumme kaikesta ja voimme soittaa toisillemme milloin vain sekä paljon läheisiä ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa olemme säännöllisessä yhteydessä.

Ystävyys on arvokas asia jota ei kannata hukata sosiaalisen median verkkoihin.