lauantai 19. helmikuuta 2011

Oikeudenmukaisuus - kuka siitä päättää ?

Tällä hetkellä on trendikästä puhua oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta ja vaatia sitä kaikille.
Näin vaalien alla tuo oikeudenmukaisuus näkyy myös usean ehdokkaan vaaliteemoissa. Mitä tuo oikeudenmukaisuus sitten on ja kuka siitä päättää ?

Oikeudenmukaisuus on paljon erilaisia asioita sen henkilön näkökulmasta mistä asiaa katsotaan. Meille jokaiselle kehittyy jo lapsena oikeudenmukaisuuden taju sen mukaan mitä meille opetetaan josta se kehittyy koko lopun ikäämme.

Vaadimme oikeudenmukaisuutta niin paljon ja erilaisten asioiden varjolla, että unohdamme oikeudenmukaisuuden pohjimmaisen tarkoituksen. Ajamme oikeudenmukaisuuden varjolla omaa etuamme saavuttaaksemme haluamamme asian, on sitten kyse arvosta, vallasta tai statusta kohottavasta asiasta.

Oikeudenmukaisuutta on kohdella kaikkia ihmisiä samanarvoisesti ja samalla tavoin kuin toivot itseäsi kohdeltavan. Lapsellista ajatella näin, eikö sinustakin, mutta perusasiat ovat hyvin yksinkertaisia ja ne ymmärtävät kaikki.

Elämme tällä hetkellä hyvin epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jossa ihmisten arvo mitataan usein euroissa oli sitten kyse, palkasta, muusta ansioturvasta, eläkkeestä, hoitokustannuksista tai maksettavista korvauksista. Oikeudenmukaista olisi, että kaikilla jotka haluavat töitä tehdä olisi työpaikka, vanhukset saisivat ansaitsemansa kohtelun ja hoidon, sairaanhoito tavoittaisi kaikki sitä tarvitsevat ja kaikilla olisi ravitsevaa ja monipuolista ruokaa syötäväksi joka päivä. Näillä kaikilla ja monilla muilla teemoilla haemme ääniä vaaleissa äänestäjiltä toivoen ettei kukaan liian tarkasti kysele siitä kuinka aiomme parannukset toteuttaa.

Sillä totuushan on ettei kukaan yksin pysty muuttamaan maailmaa vaan siihen tarvitaan ryhmän voimaa, joukkoa ihmisiä, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla ja ajavat samoja asioita.
Mitä siis haluamme tulevaisuudelta ? Millaisen Suomen haluamme tulevaisuudessa rakentaa ? Tämänhetkinen hyvinvointiyhteiskuntamme on muutoksen edessä ja hyvinvoinnin jatkuminen sekä kehittyminen vaatii uudistuksia sekä rohkeutta ja yhteistyötä toteuttaa ne.

Mikäli haluamme oikeudenmukaisen ja samanarvoisen yhteiskunnan jatkossakin, jossa lapsemme saavat yhtäläisen perusopetuksen, koulutuksen ammattiin, terveydenhoidon sekä samanarvoiset mahdollisuudet elämään yhteiskunnan täysivaltaisena yksilönä.

Mieti siis tarkkaan näissä vaaleissa kenelle annat äänesi ja miksi. Vaalilupaukset ovat usein lupauksia joita yksikään puolue ei yksinään pysty toteuttamaan vaan tarvitsee siihen apua muilta puolueilta. Lupaukset ovat siis vain lupauksia, niillä ei vielä maailmaa muuteta. Siihen tarvitaan yhteistyötä ja toimintaa yhdessä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Kohtele siis äänestäjää kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Rehellisesti ja suoraselkäisesti, ilman turhia lupauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti