Ruoasta ja ruokailusta lapsiperheissä

Luin juuri Facebook`n sivuilta vau.fi:n aloittamaa keskustelua lasten ruoasta ja siitä kuinka Suomessa syötetään lapsille eniten valmista purkkiruokaa Euroopan maista. 55 miljoona purkkia vuodessa valmisruokaa. Se on paljon, mielestäni liian paljon.

Olemme valmiita syyttämään kiirettä siitä ettemme ehdi valmistamaan ruokaa vaan ostamme sen valmiina tai puolivalmiina, helposti mikrossa lämmitettävänä. Itse en tuohon kiireeseen usko vaan laitan sen kyllä ihan saamattomuuden piikkiin. Tässä tapauksessa en puhu edes laiskuudesta ja uusavuttomuuskin on jo niin vanha juttu ettei senkään piikkiin voi kaikkea laittaa.

Meillä on tehty ruoka aina itse, niin aikuisille kuin lapsille. Lasten ollessa pieniä teimme aluksi heille omat ruoat kasviksista, juureksista ja lihasta. Isoon kattilaan vaan liha kiehumaan juuresten kanssa, renssaus ja soseeksi yhdessä juuresten kanssa, annospakkauksina pakkaseen. Aikaa menee noin tunti. Tällä valmistustavalla saa ison määrän kerralla ja erilaisia makuvaihtoehtoja saa aikaan vaihtelemalla kasviksia ja juureksia sekä lisäämällä yrttejä ja myös varovasti mausteita.

Myöhemmin lasten kasvaessa voi heille tehdä ruoan samalla kuin aikuisillekin, mikäli aiot maustaa ruokaa enemmän otat vain ennen maustamista syrjään tarvitsemasi annoksen ja teet siitä pienen lapsen ruoan. Näin lapsi oppii pienestä pitäen syömään monipuolisesta ja tutustuu myös erilaisiin makuihin. Lapsen kasvaessa ja hampaiden puhjetessa ruoan voi jättää karkeammaksi, näin lapsi oppii myös pureskelemaan ruoan.

Ainoan poikkeuksen teen valmiissa hedelmä- ja marjasoseissa. Ne ovat helppo välipala ja jälkiruoka tai puuron lisä.

Itse haluan antaa lapsilleni ja koko perheelle parasta, myös ruoan suhteen. Tuoreista raaka-aineista kotona tehty ruoka on monipuolista ja lisäaineetonta ruokaa johon ei erikseen tarvitse lisäillä vitamiineja.

Mikäli arki tuntuu kiireiseltä voi ruokaa tehdä vaikka sunnuntaina valmiiksi alkuviikon tarpeisiin. Pataruoat kestävät hyvin ja paranevat vain uudelleen lämmitettyinä. Keitot ovat nopeita valmistaa. Kannattaa myös suunnitella tulevan viikon ruokalista valmiiksi, siinä säästää myös rahaa. Ruokalistan suunnittelu ennakkoon voi olla koko perheen yhteinen juttu jolloin jokainen saa esittää toiveensa ja osallistua myös ruoan valmistukseen. Itse opin laittamaan ruokaa 11 vuotiaana koko perheelle, ensin yksinkertaisia juttuja ja pikkuhiljaa opin enemmän. Nykyään äitini soittaa ja kysyy neuvoa minulta.

Meillä siis "valmisruokaa" on kotona valmistettu ruoka jonka tarvittaessa voi nopeasti lämmittää mikrossa.
Useimpina päivinä syömme yhteisen pöydän ääressä yhtä aikaa ja annamme näin myös mallin perheemme pienimmälle siitä kuinka ja missä syödään.

Oscar täytti juuri 4 kk ja olen aloittanut hänelle jo peruna-porkkanasoseen sekä hedelmä- ja marjasoseiden syöttämisen. Syömme aina keittiössä, suunnilleen samaan aikaan. Nyt edessä on syöttötuolin ostaminen, että saamme Oscarin saman pöydän ääreen ruokailemaan kanssamme yhtä aikaa ja oppimaan sosiaalisia taitoja sekä pöytätapoja ruoan ääressä.

Toivon, että myös lapseni oppivat arvostamaan itse tehtyä ruokaa niin, että aikanaan omissa kodeissaan valmistavat myös ruokaa rakkaudella, antaen samalla aikaa koko perheelle ja läheisilleen.

Sukulaisvierailuja ja ystävyyttä

Vuoden vaihde sitten meni raketteineen ja lupauksineen, joista jo suurin osa on unohdettu ensimmäisellä viikolla.
Meidän vuodenvaihteemme sujui rauhallisesti kotona Osmon, Oscarin ja Eskon, Oscarin kummisedän kanssa. Tänä vuonna emme ampuneet raketteja vaan katsoimme ikkunasta muiden ampumaa väriloistoa.

Loppuvuoteen tuli monta kutsua puolin ja toisin kyläillä ystävien sekä sukulaisten luona. Miten olisikaan ihanaa ehtiä ja jaksaa käydä säännöllisesti vierailuilla. Nyt huomaan mikä organisointi on saada koko perhe liikenteeseen tiettyyn aikaan, etenkin nyt Oscarin tultua perheeseemme. Pikkumies vaatii 2 tuntia valmisteluaikaa aamuisin, päivällä pääsee hieman nopeammin liikenteeseen. Mutta silti on aina yhtä hauskaa tavata ihmisiä ja lähteä pikkumiehen kanssa kauppaan tai kyläilemään.

Saimme kuitenkin itsemme liikenteeseen ja vierailulle tätini Raijan luokse Mellunkylään jossa vietimme mukavan iltapäivän viime perjantaina. Oscar nukkui päiväunia vaunuissa sillä välin, kun me muut ruokailimme ja heräsi vasta kahville juomaan omaa maitoaan.
Lauantaina olimme pikkuserkkuni Lissun luona jonne kokoontui Aaltion sukua enemmänkin. Siinä meni iltapäivä ja alkuiltakin mukavasti sukulaisten kanssa seurustellessa.

Onko meillä nykyään tosiaankin aina niin kiire ettemme ehdi tavata sukulaisiamme tai ystäviämme säännöllisin väliajoin ? Riittääkö sosiaalisen median käyttö kuulumisten vaihtamiseen ? Onko henkilökohtaisista kontakteista tullut liian aikaa vieviä ja omaan aikatauluun sopimattomia rasitteita?  Jos näin on niin kannattaisi miettiä millaisen mallin annamme lapsillemme ystävyyssuhteiden hoitamisesta. Tai tietääkö lapsi ketkä ovat hänen sukulaisiaan ? Ellei niin nyt on korkea aika korjata tilanne.

Kaikessa kiireessä ja työn viedessä aikaamme myös vapaa-ajan puolelta unohdamme sen ettemme aina ole töissä tai, että elämässä tulee myös aikoja jolloin tarvitsemme läheisiämme ja kontaktia muihin ihmisiin. Oletko siis itse saatavilla, kun ystäväsi tarvitsee apua tai oletko läsnä lapsiasi ja puolisoasi varten heidän sitä kaivatessa ?

Maailmassa on paljon yksinäisyyttä ja yksinäisiä ihmisiä. Jokainen meistä haluaa joskun olla yksin ja tarvitsee omaa aikaa, mutta se ei ole sama asia kuin eristäytyä muista kokonaan. Säilyttääksemme ystävyyssuhteemme sekä luodaksemme pysyvän sosiaalisen verkoston tarvitsee se aikaa kaikilta osapuolilta.

Itselläni on muutama sydänystävä joiden kanssa puhumme kaikesta ja voimme soittaa toisillemme milloin vain sekä paljon läheisiä ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa olemme säännöllisessä yhteydessä.

Ystävyys on arvokas asia jota ei kannata hukata sosiaalisen median verkkoihin.