Työnteko kannattaa ja opiskelukin voisi olla motivoivaa

Niin se vaan on, työnteko kannattaa. Pitäis vain olla vakituinen tai edes osa-aikainen duuni.
Nyt nettoan 5 päivän keikasta noin puolet nykyisestä kuukausiansiostani ja verottaja ottaa 0%.

Eli nyt kuulolle kaikki te jotka tarvitsette reipasta moniosaajaa toimistoonne, firmaanne, lafkaanne tai yritykseenne. Toimistoduunit hanskassa monipuolisesti, kirjoitustaitoakin löytyy, asiakaspalvelusta yli 20 vuoden kokemus, laskeminen ja budjetointi onnistuu, tietotekniikka ei ole vierasta, tilaisuuksien järjestäminen ja organisointi onnistuu henkilömäärästä tai tilaisuuden luonteesta riippumatta, neuvottelutaitoja löytyy, myyntiä ja markkinointia tullut tehtyä otona 10 vuotta....... niin ja englanniksi sujuu samat asiat loistavaksi, ruotsillakin pärjää ja saksaakin on tullut luettua.
Ja pidän työn teosta. Ihmisiä on kiva tavata.
- ja loput selvitän sitten henkilökohtaisesti :)

Juu ja joustan sekä taivun tarpeen mukaan. Itseironialta ei voi välttyä. Kukahan todella ottaisi töihin 41 vuotiaan raskaana olevan naisen..... ja sitten on edessä pienen lapsen hoitorumba, sairastelut etc.... Taitaa olla edessä jälleen erilaisia valintoja.

Mutta, mutta.... koska avoimiin paikkoihin haetaan hso sihteereitä, tradenomeja, restonomeja tai muita nomeja ei meikäläisen peruskoulutuksella, joka muuten vastaa restonomin tutkintoa, pääse haastatteluun ja työkokemuksen puolesta katsotaan ettei motivaatio ehkä riitä tai tehtävä ole riittävän haastava. Niin ja sekin, että on melkein 2 vuotta ollut pois työelämästä. Ja miksiköhän ?
Työnantaja, ota riski, sitähän varten koeaika on olemassa.

Sitä paitsi TE- keskusten toiminta, vaikka onkin huomattavasti parantunut ei paljon aktiiviselle työnhakijalle anna. Paitsi ne pakolliset kurssit.

Ja tämä uusi laki aikuisopiskelista työttömänä. Nyt jos siis haen opiskelupaikkaa on sen johdettava suoraan tutkintoon. Muuten voin opiskella iltaisin vaikka avoimessa amk:ssa. Siis silloin, kun muu perhe on kotona. Päivällä ei voi opiskella avoimessa, koska se " voi olla este työllistymiselle" - miten niin. Jos olisi töitä olisi päivälläkin muuta tekemistä.
Nyt laki passivoi työtöntä työnhakijaa, koska muu kuin suoraan tutkintoon johtava opiskelu
ei ole uuden lain piirissä vaikka voit avoimessa suorittaa esimerkiksi tutkinnon osan joka sitten luetaan hyväksesi päästessäsi opiskelemaan tutkintoon johtavaa koulutusta. Tämä taas vastaavasti lyhentäisi tutkintoon johtavan opiskelun aikaa.

Mutta kukapa nyt haluaisi menettää säännöllisen kuukausitulon vaikka haluaisikin opiskella.
Asuntolaina on maksettava ja ruokaa lapsillekin oltava.

Tässäpä päättäjillekin miettimistä. Kannattaisi haastatella niitä aktiivisia työttömiä, jotka haluavat työllistyä tai opiskella ja tehdä lait niin, että niissä voidaan ottaa myös huomioon henkilön tilanne ja motiivit.

Sitä odotellessa on onneksi tätä muutakin odotettavaa. Tänään oli lääkärinneuvola. Kaikki hyvin, sydänäänet kuuluivat voimakkaina, mikä jaksaa näköjään aina hymyilyttää yhtä paljon. Itse täytyy aloittaa raudan syöminen, että saisi hemoglobiinin hilattua edes normilukemien rajalle.

Ja nyt harrastusten pariin - tänään Rajamäen työväenyhdistyksen johtokunnan kokous.

Töitä välillä ja sitten taas odotusta

Nyt se on sitten siis julkista. Tämä odotus nimittäin. Tuntuu hassulta, sillä vastahan me itsekin saimme asiasta tietää eikä se vieläkään ihan joka hetki tunnu todelliselta. No, mitä nyt tälläkin hetkellä vatsalihaksia nipistelee.

Olin muuten tänään töissä. Teen projektiassarina keikkaa Mezina Oy:lle joka tuo maahan ravintolisiä. Vedän yhteen tuotetutkimuksen testitulokset, analysoin ne ja kirjoitan puhtaaksi julkaisua varten. Mielenkiintoista hommaa. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta vastaavanlaisesta työstä. Mutta niinhän se on, että toiset tekee mitä osaa ja toiset mitä haluaa.
Taidan kuulua jälkimmäisiin.

Kohta tulee kaksi vuotta siitä, kun "irtaannuin" vakituisesta työstä. Alku oli ihan kamalaa, kun on aina tottunut tekemään töitä eikä niistä ole ollut puutetta. Päinvastoin, taisin tehdä niitä ihan liikaakin ainakin päivän työtunneissa mitattuna.
Nyt osaan jo antaa arvoa sille, että olen saanut mahdollisuuden olla kotona lapsiani ja rakasta siippaani varten, jota ilman en kyllä tästä elämänmuutoksesta olisi selviytynytkään. En henkisesti, enkä taloudellisesti.

Lapset ovat myös osanneet arvostaa kotona oloani ja mielestäni he ovat tulleet hieman tasapainoisemmiksi sekä tulevat kertomaan minulle asioitaan aikaisempaa herkemmin. Ehkä he eivät aikaisemmin halunneet rasittaa äitiään omilla huolillaan, kun 8-12 tunnin työpäivän jälkeen palasin väsyneenä kotiin. Omatoimisiksi he ainakin oppivat sinä aikana. Nyt he nauttivat siitä, kun syömme melkein joka päivä yhdessä saman pöydän ääressä.

Nyt sain sitten lisäaikaa miettiä mikä minusta tulee "isona". Vauvan kanssa on turha aloittaa uuden opiskelua ainakaan tämän vuoden puolella ja uutta työtä en varmasti kohta enään saa mahani alkaessa näkyä. Vaikka lain mukaan raskaana olevaa naista ei työntekijää hakiessa saisikaan syrjiä. Mutta mehän tiedämme kaikki miten asia on.

Olen myös oppinut nauttimaan elämästäni ihan eri tavalla kuin ennen. Turha kiire ja hössötys ovat jääneet pois. Elämänsisältö on muuttunut rikkaammaksi, kun jaksaa ja ehtii enemmän kuin ennen. Harrastukset ovat tärkeitä ja antavat tarpeellisia kodin ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja. Lisäksi kirjoittelu ja satunnaiset työt tuovat erilaista sisältöä päivään.

Kiitän siis tästäkin päivästä ja odotan innolla mitä huominen tuo tullessaan.

Uusi elämä maalla

Niin se elämä heittelee ja asettaa vihdoin kaiken paikalleen. Eikä siihen mennyt kuin 40 vuotta.

Olihan se aikamoinen matka oppia erehdysten ja kokeilemisen kautta, mutta nyt taidan olla vihdoin perillä kotona.

Missä se koti sitten on ? Niin, minä joka aina sanoin etten Helsingistä muuta mihinkään asun nyt
täällä maalla, Nurmijärven kunnassa, Röykän kylässä yhdessä mieheni Osmon ja kahden teini-ikäisen lapseni kanssa. Uusperheen arki on sujahtanut vaivattomasti uomiinsa uudessa kodissa. Kaikki ovat saaneet aloittaa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä.

Ja eiväthän ne suuret muutokset tähän lopu. Syyskuun lopulla odottelemme perheen lisäystä. Ensin sen piti olla koiran pentu, mutta yllättäen se muuttuikin "ihmispennuksi" jota olemme kyllä kovin toivoneetkin. Koiran hankinta siis siirtyy tyttäreni suureksi harmiksi.
Miehelleni tämä on ensimmäinen lapsi ja omat lapseni odottavat kovin pientä sisarta tai veljeä. Nyt vain täytyy toivoa kaiken menevän hyvin, tässä iässä nuo elämän realiteetit alkavat jo olla kohdallaan ja ymmärtää ettei terveen lapsen saaminen tai lapsen saaminen yleensä ole aina helppo juttu.

Ystävättäreni kysyi minulta juuri olenko jo löytänyt täältä ystäviä. Kyllähän toki. Olen aina ollut aktiivinen ja halunnut vaikuttaa asuinympäristöni asioihin ja niin nytkin. Syksyllä siirryin Haagan demareista tänne kotikuntaani ja Rajamäen demareihin, lisäksi olen Lomakoti Kotoranna johtokunnassa. Molemmat ovat tuoneet uusia ystäviä ja olen päässyt sisälle uuden kotikuntani asioihin ja toivottavasti jo vaikuttamaankin niihin.

Jatkossa pyrin olemaan aktiivinen ja päivittämään blogiani niin politiikan kuin omankin elämäni suhteen.