2010 vuoden viimeinen viikko

Niin se vuosi jälleen lähenee loppuaan. On aika tehdä jälleen lupauksia uudelle vuodelle ja tarkastella miten kuluneen vuoden lupaukset ovat toteutuneet, jos niitä on tehtykään.

Vuosi 2010 oli täynnä odotusta. Vuoden alussa odotin kovasti opiskelupaikkaa, jota en saanut, koska olin aikaisemmin opiskellut "vääriä asioita, väärissä paikoissa". Eli opiskelu ei ole samanarvoista vaikka kyseessä olisikin sama oppilaitos. Aina oppii uutta.
No, tämän takaiskun jälkeen tulinkin tietoiseksi siitä, että odotan uutta elämää sisälläni. Siitä alkoi 40 viikon odotus välietappeineen, joita odotimme jännittyneinä. Iltaisin luimme yhdessä Osmon kanssa mitä ensin alkiolle ja myöhemmin sikiölle tapahtuu eri kehitysvaiheissaan. Se oli ihana odotusaika kaikkineen, päivääkään en vaihtaisi pois.

Talvi oli luminen ja pakkanenkin paukkui, kuten talvella kuuluukin. Odotin, että pääsen tekemään lumitöitä sekä ulkoilemaan hankien kimmeltäessä talviauringon osuessa niihin. Odotukseni palkittiin ja talvi oli talvi.

Toukokuussa minut pyydettiin töihin puoluetoimistolle, jonne meninkin mielelläni, olinhan ollut siellä aiemminkin. Minulle tarjottiin vakinaista työpaikkaa, itse asiassa kahtakin, mutta odotuksen siinä vaiheessa en pystynyt ottamaan kumpaakaan vastaan. Toivottavasti 2011 onnistaa uudelleen. Tämä ihan odottamatta.

Kesältä odotin auringon lämpöä ja leppoisia lukuhetkiä omalla pihalla joita sainkin runsaasti. Lämpöäkin riitti niin, että sisällä ilmastointilaite oli ihan tarpeellinen useimpina päivinä.

Kesän kääntyessä syksyksi laskettu aika lähestyi ja Osmo odotti synnytyksen käynnistymistä lähes kärsimättömänä. Vihdoin 24.9.2010 klo 9.34 rakas poikamme Oscar syntyi ja minun 40 viikon odotukseni siltä osalta päättyi onnellisesti.

Nyt Oscarin ollessa 3 kuukautta vanha odotamme joka päivä näkevämme hänen kehittyvän ja oppivan uusia asioita. Vauvauinti on yksi uusista yhteisistä harrastuksistamme joka palkitsee meidät kaikki joka kerta. Kuinka ihmeellistä onkaan seurata pienen elämän kehittymistä. Miten ihanaa on saada palkinnoksi hymy tai kuinka itku loppuu lapsen päästessä äidin tai isän syliin.

Joulu oli Oscarin ensimmäinen, josta hän ei vielä muista mitään. Suurin lahjamme olikin saada viettää Joulua yhdessä perheenä pienimmästä huolehtien.

Käytän paljon arjessa vanhoja sananlaskuja sekä sanontoja. Jostainhan nekin ovat saaneet alkunsa ja antavat usein ohjeen tai neuvon elämässä selviämisestä. Olen siis varmasti tehnyt elämässäni oikeita ratkaisuja sekä toiminut omien arvojeni mukaisesti. Muuten en nyt olisi näin onnellinen ja onnellisessa tilanteessa. Kaikella on siis kuitenkin tarkoitus eikä mitään tapahdu ilman sitä, emme vain aina tiedä sitä. Ymmärrämme sen sitten vasta jälkeenpäin katsoessamme ajassa taakse päin.

Niinpä kiitän vuoden 2010 jokaisesta päivästä ja odotan innolla sekä utelian mielin vuoden 2011 antia.

Talven määritelmä - muuttuuko se ajan myötä ?

Lapsuuden talviin kuului aina lumi ja pakkaset. Niistä ei ollut haittaa ja ulkona oltiin aina talvisten leikkien parissa mäkeä laskemassa, hiihtämässä tai luistelemassa. Suojasäällä lumisota oli ehdoton juttu ja koulussakin ala-asteella meillä oli oma alue missä sai olla lumisotaa. Rakennettiin lumilinnoja, lumiukkoja ja kaivettiin käytäviä lumikinoksiin, tehtiin hankeen labyrinttejä joissa oltiin hippasta.
Aikuisten huolena olivat lumityöt, mutta en muista kenenkään niistä kovasti valittaneen tai talven olleen erityisen poikkeuksellinen pakkasten tai suuren lumimäärän vuoksi. Talvi tuli kuitenkin joka vuosi ja sen tuloa odotettiin.

Tänään luminen talvi on poikkeuksellinen ja yli 15 asteen asteen pakkaset hyydyttävät ihmiset, liikenteen ja valtion rautatiet. Tiet ovat tukossa ainakin kaupunkialueilla, taloyhtiöt manaavat tekemättömiä lumitöitä huoltoyhtiöiden kiireen vuoksi ja lumityönsä itse tekevät manaavat lumen määrää. Katujen varsilla autot ovat piilossa kinosten alla eikä lumivallien takaa pääse liikenteeseen ilman lapiota. Ehkäpä julkisen liikenteen käyttö talviaikaan säästäisi aikaa ja tekisi liikenteestä sujuvampaa.
Lapset osaavat vielä iloita talvesta ja löytävät ilon lumileikeistä, tosin kouluissa ei lumisotaa enään saa olla sen vaarojen vuoksi ja kukkulankuningas on myös kiellettyjen leikkien listalla, koska siinä tönitään toisia. Lumitunnelit ovat vaarallisia ja saattavat romahtaa kaivajan niskaan. Kunnon pulkkamäkeä on vaikea löytää tai se on liian vaarallinen. Ihme, että olemme lapsuutemme talvien jälkeen hengissä ja ehjinä.

Kunnat säästävät eikä luistelukenttiä  pidetä talvikunnossa maksimiaikoja vaan jäädytys ja kenttien kunnossapito lopetetaan kalenteriin sovitun päivän mukaan ei talven keston mukaan, sama koskee hiihtolatuja. Ne talviurheilulajit joita ylläpidetään kaupallisesti etsivät kaikin keinoin mahdollisuuksia pidentää talviurheilukautta. Kaikki eivät vaan harrasta laskettelua tai lumilautailua, eikä mäkiäkään ole joka paikassa. Eikö olisi oikein mahdollistaa lapsille ja nuorille mahdollisimman pitkä talviurheilukausi sen sijaan, että lyhennämme sitä säästötoimenpitein keinotekoisesti.

Talvi tulee nytkin joka vuosi tuoden tullessaan saman ilon kuin lapsuuden vuosina. Itse teen lumityöt mielelläni, se on mitä parhainta kokonaisvaltaista hyötyliikuntaa eikä maksa tekijälleen mitään. Liikenteessä saa olla hiukan varovaisempi ja varata sitä matka-aikaa enemmän kuin kesäkeleillä. En silti ymmärrä kuinka talvi voi joka vuosi yllättää niin suuren osan autoilijoista ja kuinka ne "kesäautoilijat" jotka tiputtavat nopeutensa talven kauppamatkoille 15 km/h alle sallitun nopeuden eivät ymmärrä jättää autoaan talviteloille. Liikennettäkin voi vaarantaa niin monella tavalla, alinopeus on yksi pahimpia niistä.

Talvi tuo tullessaan etenkin kaupunkialueilla lisää kuluja tienhoitoon ja katujen kunnossapitoon. Miten olisi kaupunkialueilla pysäköintimaksujen nostaminen talviajaksi ja taloyhtiöiden vastikkeiden nostaminen kunnossapidon kulujen kattamiseksi. Jostainhan nekin rahat on otettava.

Talvi tuli tänäkin vuonna poikkeuksellisen aikaisin lumineen ja pakkasineen, mitä sitten ? Tulee se talvi kumminkin, kevät, kesä ja syksy. Tuleekohan muuten ensi kesästä liian kuuma ?

Äitiys 42 vuotiaana

Äitiys 42 vuotiaana


Tuntemuksia

”Hullu, sullahan on jo tota ikääkin, nythän sä oisit jo päässyt niin helpolla, sähän oot jo melkein eläkkeellä ja sulla asuu lapsi vielä kotona, miten te nyt reissaatte, ei sitten ole vapaa-ajan ongelmia, ihanaa, onks toi ensimmäinen, olet rohkea, miten sä jaksat ne yövalvomiset jne.”

Nämä ovat esimerkkejä kommenteista joita sain, kun kerroin olevani raskaana viime talvena. Nyt ne jo naurattavat, mutta silloin osa kommenteista loukkasi ja pahoitti jo muutenkin herkistyneen mielen. Eivätkö ihmiset ymmärrä, että nelikymppinenkin voi haluta vielä vauvan vaikka lapsia on jo ennestäänkin ? Varsinkin, kun miehelläni ei ollut omia lapsia ennestään ja halusin hänen myös päästä kokemaan isyyden sekä jakamaan vanhemmuuden kanssani. Miksi haluaisin päästä helpolla ja kuka sanoo, että teini-ikäisten kanssa on välttämättä helppoa ? Edessä ovat ihan erilaiset haasteet saada nuori kasvamaan tämän yhteiskunnan veronmaksajaksi aikanaan.



Tiesin toki itsekin etten ole enään mikään nuori tyttönen ja tunsin myös iän tuomat riskit raskauden aikana sekä mahdollisesti vauvan kehityksessä. Näitä asioita varten meillä on kehittynyt terveydenhuolto ja erityisen hyvät neuvolapalvelut odottaville äideille. Mitään ei jätetä sattuman varaan, vaan mahdolliset kehityshäiriöt, raskausajan diabetes tai muut sairaudet suljetaan erilaisin tutkimuksin pois. Minulla oli koko raskausajan kaikki hyvin. Osittain koin esimerkiksi kutsut ylipaninoni vuoksi erilliseen diabetesriskiryhmän tarkkailuun painostavina, koska ruokavalioni on terveellinen ja ulkoilin säännöllisesti eikä minulla ollut minkäänlaisia oireita jotka olisivat antaneet aihetta epäillä raskausajan diabetesta. Sokerirasitustestien tulokset olivat normaalit ja painoni ei koko raskauden aikana noussut eli käytännössä laihduin koko ajan.



Jos tämä syyskuussa 2010syntynyt Oscar- poika olisi ollut ensimmäinen lapseni olisin varmasti saanut pelkkiä onnitteluja ja kannustusta osakseni. Hän on kuitenkin kolmas lapseni ja vanhemmat sisarukset ovat 13 ja 14 vuotiaat. Tämän suuren ikäeron vuoksi osa tutuista ja ystävistäkin tuntui ajattelevan minun menettävän aikaa ja mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita, kuten matkustaa, vapauden tulla ja mennä. En koe nyt, enkä kokenut aikaisemminkaan pienen vauvan rajoittavan liikkumista tai osallistumista. Lapsen voi ottaa mukaan joka paikkaan minne on minulla on tarve mennä. Sinne missä pienet lapset eivät ole tervetulleita ei minunkaan tarvitse mennä.



Totta on, että kahden teini-ikäisen huoltajana on ihan erilaista olla kuin itsestään täysin riippuvaisen vauvan. Mutta kaikki lapset tarvitsevat äitiä iästä riippumatta, myös aikuisina soitetaan äidille kysytään ja kerrotaan erilaisia asioita. Kotona asuvat lapset turvaavat äitiinsä ja luottavat äidin huolenpitoon sekä tukeen. Teini-ikäisten murheet ja tarpeet ovat niin erilaisia kuin leikki-ikäisen, silti olen nauttinut jokaisesta vaiheesta lasteni elämässä. Pieni vauva on toki enemmän aikaa vievä hoidettava ja myönnän ettei yöllä valvominen ole lempi harrastuksiani. Onneksi päiväunilla vauvan kanssa voi korvata osan yöunien puutteesta. Vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt hetki ihmisen elämässä, että onneksi siitä osaa nauttia ja sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla kuin sisarusten ollessa pieniä. Elämänkokemus on muuttanut arvoja eikä ura tai suorittaminen tule enään ensisijalla vaan perhe tulee ensin oman hyvinvoinnin ohella. Nyt nautin pienen vauvan tuhinasta, tuoksusta ja vaipanvaihdosta, ihan pelkästä yhdessäolosta sekä sen elinikäisen siteen luomisesta tähän pikkuihmiseen.



42 vuotiaana on kokenut elämää jo aika paljon ja oppinutkin siitä jotain, toivottavasti. Voin antaa itselleni luvan nauttia vauvasta ja jättää kotona jotain tekemättä tai teettää sen muilla. Enään ei kaiken tarvitse olla ihan tiptop ja vieraita varten voi ostaa kaupasta valmiit leipomukset tarvittaessa. Osaan seuloa hyvää tarkoittavien ihmisten neuvoista ne joilla on oikeasti merkitystä ja sanoa myös neuvolassa suoraan mikäli olen eri mieltä jostain asiasta, sillä lasten hoito- ja kasvatusohjeet muuttuvat säännöllisesti ja ”virallinen” kanta ohjeisiin voi olla ihan muuta kuin 90- luvun puolivälissä. Tervettä järkeä saa käyttää ja sitä pitäisi mielestäni korostaa myös tuoreille äideille.

Äiti on lapsensa paras asiantuntija, useinmiten ainakin ja äitejä pitäisi kannustaa olemaan rohkeampia pelkän ohjaamisen ja opastamisen sijasta.





Odottamisia



Raskaus ei ole itsestään selvä asia kenellekään iästä riippumatta. Usein ajatellaan, että alle 30 vuotiaana tullaan raskaaksi itselleen sopivalla hetkellä. Ei onnistu, ei ainakaan kaikilla. Lisäksi joka toinen raskaus päättyy keskenmenoon, usein tietämättämme.



Olin 28 vuotias ensimmäisen lapseni syntyessä 1996, poika, Jeremias syntyi keväällä kolmannen raskauden tuloksena. Ensimmäinen raskaus oli tuulimuna ja johti kaavintaan, toinen raskaus päättyi keskeytykseen +19 viikolla kehityshäiriön vuoksi. Toisen lapseni syntyessa olin 29 vuotias, tulin uudelleen raskaaksi heti kohta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Tyttö, Riikka syntyi 1997 vappuna yhden vuoden ja viisi päivää esikoiseni syntymän jälkeen. Siinä sitä sitten oltiin kahden vaippaikäisen kanssa, toinen kiinni tississä ja toinen vasta kävelemään oppineena täystuhona. Ei aina naurattanut, mutta nyt jälkeenpäin hymyilyttää.



Nyt 2010 olen siis 42 vuotias ja sain kolmannen lapsen, pojan, syyskuun lopussa. Tätä raskautta ennen sain keskenmenon 2009 tammikuussa eli uuden raskauden alkuun meni vuoden verran. Olimme sopineet mieheni kanssa yrittävämme lasta noin kahden vuoden ajan ilman minkäänlaisia hoitoja. Toki muutimme molemmat hieman elintapojamme, mieheni mm. lopetti tupakoinnin, vähensimme molemmat alkoholin käyttöä, ulkoilimme enemmän ja kiinnitimme huomiota myös ruokavalioon. Se on joskus niin pienestä kiinni ja halusimme molemmat saada yhteisen lapsen. Hyvän harjoittelun tuloksena olemme nyt onnellisia vanhempia.



Odotusaika on kaikkien kolmen lapsen kohdalla ollut normaali ja suhteellisen helppo. En ole kärsinyt massiivisista pahoinvoinneista tai kohdannut elämää suurempia mielihaluja. Olen syönyt normaalisti monipuolista ruokaa ja kaikkea sallituissa rajoissa. Ne rajat tuntuvat kyllä joskus hassuilta, kun toisella puolella maailmaa syödään melkein pelkkää raakaa kalaa niin täällä sitä ei saisi syödä ollenkaan. Ainoa mihin olen joutunut kiinnittämään huomiota on ollut riittävä raudan saanti alhaisen hemoglobiinin vuoksi.



Esikoistani odottaessa vuonna 1996 olin töissä hotellin vastaanotossa kolmivuorotyössä, josta jouduin supistelujen vuoksi jäämään sairauslomalle kuukautta ennen äitiysvapaan alkua. Öinen kokoustilojen järjestely ei oikein sopinut odottavalle äidille ja vuorotyö tuntui loppuraskaudesta muutenkin raskaalta. Toista lastani odottaessa olin äitiysvapaalla esikoisesta, joten raskausaika meni vaippoja vaihdellessa ja esikoista kasvattaessa. Sen verran esikoisen hoito otti raskauden viimeisellä kolmanneksella voimille, että jouduin viikon verran pakkolepäämään sairaalassa supisteluiden vuoksi.



Nyt viimeisen raskauden aikana 2010 olen ollut melkein koko odotusajan kotona parin kuukauden työjaksoa lukuunottamatta. Odotus sujui hyvin ilman mitään ongelmia. Väsymys oli oikeastaan ainoa huomattava oire joka näkyi myös koko perheelle. Ensimmäisen kolmanneksen aikana saatoin nukkua 10 tuntia yössä ja päiväunet päälle. Hormonitasojen muutokset myös näkyivät herkkyytenä sekä kiukunpuuskina pienistäkin asioista. Onneksi mieheni ymmärsi minua ja lapsille selitin miksi äiti ei jaksa ja on kiukkuinen jolloin heidänkin asenteensa muuttuivat. Puhuminen on muuten tärkeä osa raskautta, kaikesta on puhuttava niin ei pääse syntymään tilanteita joissa asiat paisuvat kohtuuttomasti ja aiheuttavat vaikeita tilanteita perheessä. Mieheni on meillä se henkilö joka suorastaan pakotti minut puhumaan kaikesta, kiitos siitä hänelle, puhuminen helpottaa asioita.



Toisen kolmanneksen aikana olin töissä ja elämäni kunnossa. Nautin raskaudestani, työstä ja kesästä. Ainoastaan kuumuus tuntui painostavalta ja aiheutti jonkin verran turvotuksia, kotona onneksi jäähdytys toimi hyvin ja toi asiaan helpotusta.



Viimeisellä kolmanneksella väsymys palasi, samoin herkkyys ja pienikin asia toi kyynelet silmiin. Helle myös väsytti ja ulkoilut jäivät vähäisiksi, mutta nautin silti lämmöstä ja siitä ettei tarvinnut pukea paljoa vaatteita päälle vaan pärjäsi kevyillä kesätopeilla ja hameilla.



Olen kuitenkin kokenut odotusajan hyvin erilaisena. Minulla on ollut aikaa kuunnella itseäni ja keskittyä omaan hyvinvointiin paremmin kuin vanhempien lasteni kohdalla. Hyvällä omalla tunnolla olen delegoinut kotitöitä lapsilleni sekä miehelleni, olen sanonut suoraan ellen ole jaksanut tehdä jotain, lähteä tai osallistua kokouksiin, kyläreissuihin tai vain kaupassa käyntiin.



Raskausajan neuvolakäynnit ovat kaikissa raskauksissa sujuneet hyvin ja henkilökunta on ollut osaavaa. Synnytysvalmennukset olen jättänyt väliin kaikissa kolmessa raskaudessa tai kävin kyllä 1996 yhdessä valmennustilaisuudessa ja sen pitäjä ei ollut minun mieleeni, esitystapa oli huono. Valmennukset olen hoitanut suoraan kätilöni kanssa ja sektiosta taas kertoi leikkaava lääkäri, joten näissäkin olen saanut henkilökohtaisen opastuksen. Ja mikäli jotain epäselvää jäi olen aina saattanut kysyä äidiltäni lisää. Synnytyksissäkin terve järki ja tapahtuman luonnollisuus hoitaa kyllä kaiken, jos vain itse antaa näin olla.



Synnytykset



Olen saanut olla etuoikeutetussa asemassa oman äitini ammatin vuoksi. Äitini on ammatiltaan kätilö ja jäi eläkkeelle Naistenklinikalta kymmenkunta vuotta sitten.

Jeremias (s. 1996), esikoiseni, oli perätilassa ja hänen syntyessään minulle tehtiin suunniteltu sektio. Äitini oli kysynyt ennakkoon leikkaavalta lääkäriltä hoitaisiko hän sektion ja loppuraskauden tutkimukset. Lääkärille tämä sopi ja näin sain olla saman lääkärin hoidossa koko loppuraskauden ajan. Hän yritti kääntää Jeremiaksen pää alaspäin, mutta poika päätti pysyä perätilassa ja näin sovimme ajan sektiolle. Sektiossa mukana kätilönä oli äitini, näin Jeremias pääsi mummin hoitoon heti synnyttyään. Sektio sujui hyvin ja olin hereillä koko ajan, näin sain myös poikani heti rintani päälle vaikka minua vielä operoitiin. Leikkauksen jälkeen jouduin seurantaan ja sillä välin poikani syntymää juhlittiin synnytysosastolla koko henkilökunnan, silloisen aviomieheni ja vastasyntyneen poikani kanssa.



Riikka (s.1997) syntyi vappuna, olimme käyneet jo viisi päivää aikaisemmin ottamassa vauhtia Naistenklinikalta, mutta silloin ei vielä ollut oikea aika tytön syntyä. Olin sopinut äitini kätilökollega,Lean, kanssa siitä, että hän tulee hoitamaan synnytyksen vaikka vapaalta. Lea oli kuitenkin tuolloin iltavuorossa töissä ja auttoi tyttäreni maailmaan, synnytys kesti 3,5 tuntia. Riikalla on edelleenkin kiire joka paikkaan ja muutenkin tyttö on kuin elohopeaa, ei pysy paikoillaan. Synntys oli helppo ja kivunlievitys osui juuri oikeaan aikaan. Tuttu kätilö helpotti tilannetta ja oli samalla hyvä tuki sekä jämäkkä kannustaja synnytyksessä.



Nyt 2010 pikku Oscarin synnytyksen hoitamisesta oli sovittu saman kätilön kanssa kuin 1997 Riikan syntyessä. Kävimme Osmon kanssa yhdessä tutustumassa Naistenklinikalla noin kuukautta ennen syntymää sekä keskustelimme samalla synnytyksestä sekä kipulääkityksestä. Tälläkin kertaa kätilö lupasi tulla paikalle milloin se olisi ajankohtaista. Tälläkin kertaa kävimme ottamassa vauhtia noin kahta viikkoa ennen synnytystä kovien ja kivuliaiden supistusetn vuoksi. Kivut johtuivat siitä ettei kohdunkaula antanut yhtään periksi ja kätilömme hieman ”auttoi” tilannetta niin, että kohdunkaula alkoi hävitä jolloin kivut lievittyivät. Soittelimme toisillemme ja annoin säännöllisen tilannekatsauksen siitä missä mennään. Kun vesi alkoi sitten 23.9. vihdoin mennä, tiputtelemalla tosin, soitin kätilölleni ja hän neuvoi menmään 12 tunnin kuluessa veden menon alkamisesta päivystykseen. Päivystyksestä ohjasivat meidät suoraan synnytysosastolle, jossa meitä jo osattiin odottaa. Oli puoliyö ja minut tutkittiin sekä kytkettiin vauvan sydänääniä sekä supituksia tarkkaileviin laitteisiin kiinni. Oma kätilöni oli tuolloin vapaapäivällä, mutta valmiina tulemaan paikalle heti tarvittaessa. Synnärissä minut sitten tutkittiin ja otettiin sisälle. Kohdun suu oli tuolloin vielä kiinni, mutta sormelle auki. Kipuihin sain lääkitykseksi petidiiniä joka lisäsi supistusten määrää ja auttoi näin myös kohtua avautumaan. 5.40 saapui oma kätilöni paikalle ja 6.08 käynnistyi synnytys joka kesti jälleen tuon 3,5 tuntia eli tämä nuori mies saapui myös vauhdilla maailmaan. 9 pisteen poika. 10 pisteen synnytys. Lisäksi sain kehut kätilöltäni, olen kuulemma hyvä synnyttäjä ja minua on ollut ilo hoitaa.



Minulle kaikki kolme synnytystä ovat siis positiivisia kokemuksia. Kivunlievitys on onnistunut, henkilöstö on ollut loistavaa ja asiantuntevaa. Olen saanut henkilökohtaisen valmennuksen syynytyksiin. Isät ovat olleet mukana kaikkien lasten syntymässä ja isät ovat myös saaneet opastuksen henkilökohtaisesti.



Äitiys



Lapsi on lahja, äitiys on vastuunottamista itsestään, lapsesta ja perheestä. Äidin tehtävä on turvata vastasyntyneen alkutaival, luoda side ja olla turvana lähellä lasta. Myöhemmin äidin rakkaus lastaan kohtaan on myös asettaa rajoja lapsen kulloisenkin kehitysvaiheen ja iän mukaan.



Itse koen äitiyden kasvattaneen minua ihmisenä ja tuoneen jokaisen lapsen mukana myös jotain uutta omaan minuuteeni. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain valtavaa, tunne jollaista ei muuten koe. Oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on vaikuttava kokemus jollaista ei muulla tavoin pääse näin läheltä seuraamaan.



Äitiys ei aina ole helppo asia. Vastasyntynyt vauva voi valvottaa, aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta ja parhaillaan se tuo suurta iloa sekä antaa joka päivä aihetta hymyyn. Lapsen kasvaessa kasvavat myös äidin haasteet lapsen kasvatuksessa. Ollako se ikävä aikuinen joka asettaa rajat rakkaudella vai ottaako löysempi linja ja olla mukava vanhempi ? Itse olen lapsilleni se vanhempi joka asettaa rajat rakkaudella. Minulle se tarkoittaa rajoja, vastuunottamisen opettamista sekä keskustelua asioista. Meidän perheessä halataan, keskustellaan ja välillä huudetaankin. Olen opettanut lapsiani myös kyseenalaistamaan ja näin heille täytyy aina myös perustella heitä koskevat päätökset. Näin he ovat oppineet myös keskustelemaan sekä ottamaan asioista itsekin selvää perustellakseen vastaavasti asioita minulle. Rajat lapselle luovat turvallisuutta, vastuunottaminen opettaa ettei mitään saa tai tapahdu ilman omaa tekemistä ja keskustelu opettaa ottamaan kantaa sekä luo lapselle yhteyden jossa myös häntä kuunnellaan.



Äitiys on vakava asia joka pitää ottaa huumorilla rakkautta säästelemättä.

Äiti kotona vai kotiäitinä ?

Olen ollut nyt kaksi vuotta kotona, josta tosin töissäkin välillä kahdessa eri jaksossa.
Teini-ikäisille lapsilleni kotona oleminen on tehnyt hyvää ja olen saanut luotua heihin ihan erilaisen suhteen kuin vakinaisesti töissä ollessani.
Itse asiassa luodessani uraa ehdin nähdä heitä muutaman tunnin illassa, emme syöneet arkisin yhdessä ja illat menivätkin sitten kotitöissä. Keskustelut rajoittuivat lähinnä läksyjen tarkistamiseen ja hyvän yön toivotuksiin. Molemmat kritisoivat pitkiä työpäiviäni eivätkä ymmärtäneet miksen ollut enemmän kotona. Mitä tai ketä varten sitten venytin päivää ? En tiedä, kai luulin saavani siitä lisää meriittiä tehdessäni työni mahdollisimman täydellisesti ja vielä vähän enemmän. Palkkioksi siitä sain vain stressiä ja menetettyä vapaa-aikaa, aikaa joka oli pois itseltäni sekä silloin ala-asteikäisiltä lapsiltani.
Nyt ymmärrän miten tärkeää heille on tuntea äidin olevan läsnä ja lähellä. Keskustelemme paljon ja he kertovat minulle yllättävän paljon omista asioistaan.

Nyt ollessani äitiysvapaalla hoitamassa kotona pientä Oscaria on luonnollista, että aikani menee enimmäkseen vauvan kanssa. Vaikka hän osittain syökin maitoa pullosta on hän silti vielä riippuvainen rintaruokinnasta. Huomaan samalla miten isommat lapseni hakeutuvat lähelleni heti, kun Oscar on isänsä hoidossa. Mustasukkaisuutta se ei ole vaan on luonnollista, että he hakevat oman osansa äidin läheisyydestä. Saman he tekevät myös pienelle veljelleen, ottavat hänet syliin, leikkivät hänen kanssaan, syöttävät tai auttavat kylvetyksessä. Osmokaan ei jää osattomaksi heidän rakkaudestaan vaan yhtä lailla molemmat halaavat myös häntä.

Mutta siis otsikkoon. En ole koskaan ollut kotiäitityyppiä, enkä ole sitä vieläkään. Viihdyn kyllä kotona tiettyyn pisteeseen asti ja teen kotitöitä, mutta en todellakaan kaikkea yksin. Rakastan ruoan laittamista ja leivon myös mielelläni, mutta otan myös mielelläni apua vastaan. Samalla on lapsilla hyvä tilaisuus oppia ruoanlaittoa.
Meillä kotityöt on jaettu kaikkien kesken. Teini-ikäisillä lapsillani on 2 viikon viikkotyövuorolista jonka perusteella he saavat kuukausirahan. Kotityöt on jaetu heille tasan töiden vaihdellessa parillisina ja parittomina viikkoina. Rajoja, rakkautta ja vastuuta. Siivousta, roskien viemistä ja astiahuoltoa. Vapautta, kavereita ja omia menoja. Tasapainoisen perhe-elämän resepti teini-ikäisten lasten ja vauvan hoidon lomassa, mies siis osallistuu kaikkeen muun perheen kanssa.

Vastapainoksi kodille ovat luottamustoimet joiden kokoukset ovat yleensä iltaisin jolloin mieheni hoitaa pienimmäistä ja katsoo isompien perään. Ilman näitä sosiaalisia verkostoja tulisinkin varmaan mökkihöperöksi ja perheellä olisi silloin vähemmän mukavat oltavat. Nytkin välillä voi pienikin asia tuntua siltä, että "nyt riittää". Onneksi mieheni huomaa sen helposti ja auttaa minua purkamaan tilanteen.
En siis suostu siihen, että äitinä teen kotona kaiken valmiiksi vaan vaadin osallistumista kaikilta kodin hoitamiseen. Nyt tiedän, että on myös etuoikeus saada olla kotona, kaikilla äideillä ei ole siihen mahdollisuutta. Vaikka kotona oleminen onkin työttömyyden tulosta en katso olevani tippunut pois työmarkkinoilta vaan tiedän palaavaani entistä ehompana takaisin töihin, en tosin samalla alalle enkä etsi sitä uraputkeakaan uudelleen. Olen siis äiti kotona hoitamassa perhettään ja oppimassa samalla jotain uutta itsestään sekä yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta.
Kotiäitiä minusta ei siis saa.

Nyt kannattaa liittyä kirkkoon

Olen seurannut mediassa vellovaa keskustelua kirkosta eroamisista ja sen syistä. Onko todellakin niin, että annamme muutaman ihmisen vaikuttaa mielipiteillään meihin näin paljon ? Muutaman rasistisen julkisen mielipiteen vuoksi lyömme hanskat tiskiin, annamme periksi ja eroamme kirkosta. Ymmärrän kyllä vahvan vastenmielisyyden tunteen näitä homovastaisia kommentteja kohtaan enkä itsekään hyväksy niitä missään muodossa. Ja on tietenkin jokaisen henkilökohtainen asia kuuluako kirkkoon vai ei. Kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus ei tee meistä kenestäkään huonompaa tai parempaa ihmistä.

Kuitenkin minä näen asian niin, että nyt kirkollisvaalien alla meillä on todellinenmahdollisuus vaikuttaa äänestämällä siitä millaisen kirkon haluamme. Nyt jos koskaan kirkko tarvitsee lisää jäseniä joiden maailmankatsomus on tasa-arvoinen eikä vääristele raamatun sanomaa omaan sanomaan sopivaksi välineeksi. Protestiksi näitä farisealaisia vastaan kehotan liittymään kirkkoon ja käymään positiiviseen kamppanjaan jossa päämääränä on todellinen kansan kirkko, jonne kaikilla on matala kynnys käydä.

Itse olen ehdolla seurakuntavaaleissa Nurmijärven seurakunnassa. Haluan kirkon olevan paikka jossa jokainen voi kohdata elämän ilot ja surut saaden niihen tukea tarvittaessa riippumatta siitä elääkö hetero-, homo- tai lesbosuhteessa, avio- tai avoliitossa. Kirkon tehtävä on tukea seurakuntalaisiaan elämänkaaren kaikissa asioissa ei arvostella eikä tuomita, ainoastaan tukea.

Voi olla, että oma kristillinen katsantokantani on naivi, mutta omat raamatunohjeeni löytyvät kahdesta Jeesuksen sanomasta: "sallikaa lasten tulla minun tyköni sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta" ja " se joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven". Jos näitä lauseita tutkii ja miettii löytyy niistä mielestäni kristinuskon syvin olemus ja sanoma. Me annamme omien enakkoluulojemme ja politiikan vain muuttaa raamatun sanoma sellaiseksi jona sen tahdomme nähdä.

Uskonto on suvaitsevaisuutta toisia kohtaan ei epäluulon litsomista erilaisuutta vastaan.

Uusi tulokas perheessä

Nyt hän sitten on täällä. Tuo ultraäänikuvan profiilin poika. Pikku O, Oscar syntyi 24.9.2010 klo 9.34 Naistenklinikalla Lea- kätilön auttamana perheeseemme. Ilman tuttua kätilöä ei synnytys olisi ollut niin helppo ja olo koko ajan turvallinen. Kiitos Lealle hänen ammattitaidostaan ja osaamisestaan, sellaista osaamista ei ole kaikilla kätilöillä, joten olen saanut häneltä suuren lahjan.
Rakas mieheni Osmo oli mukana synnytyksessä auttaen minua jaksamaan ja tsemppaamaan synnytyksessä. Ei uskoisi, että kyseessä on hänen ensimmäinen lapsensa, niin hyvin hän osasi tilanteessa toimia.
Itse olin heti Oscarin synnyttyä ja päästettyään "virallisen" rääkäisyn niin liikuttunut ettei minulla ole mitään käsitystä ajan kulusta ensimmäiseen kahteen tuntiin synnytyksen jälkeen. Se ihana tunne jonka koin saadessani tuon pienen vastasyntyneen rintani päälle. Oi sitä onnea.

Nyt olemme olleet kotona 3 viikkoa. Aika on mennyt nopeasti ja sinänsä itselläni vanhalla rutiinilla ja Osmosta taas on kehittynyt vaipan vaihdon mestari. Poika on ollut isänsä kanssa kuin paita ja peppu Osmon loman ajan. Ruokailut olen saanut hoitaa suvereenisti miehet, kun eivät vielä ainakaan imetä.

Isommat sisarukset Jeremias ja Riikka ottivat pikkuveljen vastaan avosylin, kilpaillen siitä kumpi saa pientä veljeään hoitaa. Kakkavaippaa ei vielä kumpikaan ole suostunut vaihtamaan, mutta eiköhän sekin sieltä vielä onnistu. Jeremias kylvetti pojan ensimmäistä kertaa ja onnistui siinä loistavasti, Riikka vastaavasti hoitaa poikaa kuin vanha tekijä, missä lie salaa harjoitellut.
Saan olla onnellinen äiti näistä kahdesta ihanasta teinistä, jotka osaaavat ja haluavat ottaa osaa pikkuveljen hoitoon sekä auttavat kotitöissä vähentäen näin minun työsarkaani.

Seesteisen alun jälkeen alkoivat Oscarilla vatsavaivat, jotka valvottivat öisin Osmoa, Oscaria ja minua, yöunet jäivät välillä muutamiin tunteihin. Osmo valvoi pojan kanssa alkuyön antaen minun nukkua ja minä vastaavasti valvoin aamuyön antaen Osmon nukkua. Kun poika sitten aamuyöstä nukahti kunnon uneen hän saattoi nukkua 5-8 h kerralla, siis kunnon unet ilman vaivoja. Nyt olemme vaihtaneet vastikkeen toiseen, hän saa sitä vain n 100 ml/vrk, ja aloittaneet Cuplatonin käytön on tilanne parantunut. Nyt vain pitäisi saada pojan oma kello siirrettyä.
Nuori herra nukkuu iltaunet ja heräilee klo 23 maissa syömään, josta alkaan 2-4 h tankkaus eli syödään paljon noin tunnin välein, ei nukuta kunnolla. Kun vihdoin saadaan vatsa täyteen ja olo on hyvä vetää Oscar 5-8 h unet välillä 02-11, eli muutamalla tunnilla, kun saamme kelloa taaksepäin saan minäkin nukkua koko yön. Tätäpä nyt sitten harjoittelemaan.

Itse olen toipunut raskaudesta ja synnytyksestä hyvin. Paino on pudonnut n 10 kg, eli laihtunut, koska raskauden aikainen painoni ei noussut ollenkaan. Hyvä laihudutuskeino tämä raskaus. Paikat ovat kunnossa, kunto on jo noussut ja on paljon parempi kuin alkukesästä. Olen osallistunut jo kokouksiin ja Oscarin kanssa olemme jo kyläilleetkin. Väsymys painaa hieman, mutta ulkoilu ja päivä/iltaunet auttavat siihenkin.
Olen siis onnellinen. Onnellinen tästä ihanasta lahjasta, jonka saimme, onnellinen tästä ihanasta perheestä, jonka äiti saan olla.

Viikot vähenevät

36+6 on tänään raskausviikkojen määrä. Jäljellä siis enään muutama viikko ja siltä alkaakin jo tuntua. Yöunet lyhenevät ja klo 3-5 alkaa pyöriminen sekä mukavan asennon etsiminen. Lonkat kipeytyvät kyljellään nukkuessa ja muut asennot ovat vielä hankalampia. Onneksi iltapäivätorkut sohvalla auttavat jaksamaan. Eihän tässä muutenkaan enää kauaa mene, kun herätyksiin löytyy ihana maidontuoksuinen vauva.

Kävin tänään neuvolassa ja kaikki on hyvin, kuten on ollut koko ajan. Hemoglobiinikin on lähtenyt nousuun, näytti 108, joten sekin korjaantuu pikku hiljaa. Sydänäänet kuuluivat yhtä pontevina kuin aikaisemminkin vaikka "Oscar" yrittikin livahtaa pois alta. Vauva vaihtoi viime maanantaina asentoa kohdussa ja siirtyi lähemmäksi "lähtökuoppia" eli pää on nyt alaspäin ja lähes kohdun suulla. Viime viikolla lääkärinneuvolassa oli kohdunsuu jo pehmennyt joten nyt vain odotellaan sen avautumista ja vauvan kääntymistä kokonaan pää kohdun suuta kohti.

Ja onko kaikki sitten valmiina uutta perheenjäsentä varten ? Pientä tekemistä ja hankittavaa vielä riittää. Vaunut, Emmaljunga City Cross, ovat jo kotona lisävarausteineen, tilattu Brio Sleep sänky seilaa jossain Ruotsin ja Itiksen Stockan väliä. Sänky on tilattu melkein kuukausi sitten joten aika pitkä toimitusaika on sängyllä "joka löytyy varastosta". Onneksi on Pajamäessä esikoisen kehto, jonka voi noutaa ensi viikolla palvelemaan kuopusta. Lasten huoneen maalaus on vielä vaiheessa, värit ja sabluunamalli on valittu, mutta maalit vielä hankkimatta. Osmo maalaa huoneen, kun loma alkaa. Eikä sillä kiire ole muutenkaan, sillä poika pääsee nukkumaan aluksi vanhempien makuuhuoneeseen.
Kodinhoitohuoneessa on 2 m hoitopöytää valmiina, täytyy vain hankkia alusta ja muutama kori rasvoille, pyllypyyhkeille sekä muille hoitotarvikkeille. Akuuteimmat hankinnat kai ovat muutama tuttipullo, tutti, vaippoja, vaipparoskis sekä lakanat tulevaan sänkyyn. Loput ehtii myöhemminki ja sittenhän näkee mitä tarvitaan ettei tule turhia hankintoja.

Ensi viikolla käymme tutustumassa synnytyssairaalaan, jossa poikamme tulee syntymään. Naistenklinikalla ovat syntyneet myös vanhemmat sisarukset. Onneksi tuttu kätilö on luvannut hoitaa synnytyksen, samainen kätilö hoiti myös synnytykseni tyttäreni tullessa maailmaan.
Nyt vain jännityksellä odottamaan milloin tämä ihana ihme jälleen tapahtuu. Minun puolestani saisi tapahtua jo 2 viikon sisällä.

Paluu juurille - tietämättäni !

Sain eilen äidiltäni vanhan albumin, johon on kerätty vanhoja postikortteja. Muistan selanneeni tuota albumia mummini kanssa jo lapsena ja ihailleeni kauniita kortteja sekä kysellyt mistä ja kuka oli kortiti lähettänyt. Nyt albumi on minulla ja voin käydä sitä uudelleen läpi sekä näyttää kortteja lapsilleni.

Mieheni Osmo bongasi seasta eilen mielenkiintoisen kortin. Kortti olis kirjoitettu 22.4.1905 ja siinä oli 10 kopeekan postimerkki, Röykän postileima ja kortin kuvana valokuva "Nummela sanatorium" eli tutummin tänään Röykän sairaala.
Kortti oli osoitettu neiti Helga Niemiselle Helsinkiin isomummilleni.
Soitin äidilleni ja kyselin tietääkö hän lähettäjästä tai asiasta muuten enemmän.

Sain tietää Helga- mummin olleen sairaalan 1. silittäjätär eli henkilö joka silitti ja tärkkäsi sairaalan johdon, ylilääkörien sekä yli- ja osastonhoitajien työvaatteet. Kuului joukossa olleen ylilääkäreitä, jotka eivät hyväksyneet muiden työn jälkeä ollenkaan. Arvostettu työntekijä siis ja ilmeisen tarkka sekä ylpeä työstään.

Helga- mummi itse oli lähtöisin Uudestakaupungista ja merenkävijäsuvusta. En vielä tunne tarinaa kuinka hän tänne sisämaahan oli eksynyt töihin, mutta sen seurauksena hän tapasi rajamäkeläisen Jaakko Emil Niemelän, jonka kanssa sitten avioitui ja sai kolme tytärtä, Helmin, Irman ja Helvin. Helvi Mirjam on minun mummini eli äidinäiti. Perheenä he kiersivät Emilin työn mukana mukana mm Uudessakaupungissa. Emil oli ammatiltaan kivimies. Lopulta perhe asettui Helsinkiin Töölööseen. Vuonna 1917 Emil Niemelä katosi kansalaissodan aikana eikä hänestä saatu koskaan varmaa tietoa mitä oli tapahtunut. Näin perhe jatkoi naisvoimin elämäänsä Töölöössä.

Olen pikkutytöstä käynyt äitini kanssa Rajamäessä sukulaisten luona, mutta nyt minulle vasta selvisi, että olen tietämättäni palannut isoisoisäni kotiseudulle eli sieltä puolelta juurilleni.

Äitini on kertonut olleensa sota-aikana Rajamäessä Aini- tädin luona sotaa paossa Helsingistä.
Ja kuuluu hän sitten jo nuorena naisena käyneen sukulaistytön kanssa myös tansseissa Rajamäellä.

Nyt aion mielenkiinnolla selvittää tämän sukuhaaran historiaa hieman enemmän. Mielenkiintoista nähdä löytyykö täältä vielä sukua.

Näin olen tietämättäni palannut juurilleni. Ja uusin perheenjäsenemme tulee syntymään nurmijärveläisenä.
Nyt käyn kaikki kortit läpi tarkasti, tiedä mitä mielenkiintoista niistä vielä löytyy.

Odotusta ja töitä

Niin se meni nopeasti aika lomaillessa lämpimän kesäsään helliessä. No, täytyy toasin myöntää, että ilman ilmalämpöpumpun tuomaa jäähdytystä en olisi jaksanut sen verran koville helle otti. Mutta en valita, nautin lämmöstä ja auringosta.

Nyt olisi vielä 2 viikkoa töissä täällä SDP:n puoluetoimistolla ja sitten alkaa se kauan odotettu äitiysvapaa. Aika meneekin mukavammin täällä töissä kuin kotona odotellessa.

Nyt on menossa 34. raskausviikko, joten synnytykseen on noin 6 viikkoa aikaa.
Vatsa on kasvanut mukavasti ja "Oscar" ilmoittelee läsnäolostaan liikkumalla aktiivisesti päivittäin. Nyt tosin alkaa tila jo käydä pieneksi ja pikkumies onkin kääntynyt poikittain kohtuun pää alas vasemmalle ja jalat ylös oikealle. Sieltä herra sitten muistaa milloin potkuin milloin pienin nyrkin iskuin.

Viime viikolla kävimme tilaamassa lastenvaunut mallia Emmaljunga City Cross sekä Brion Sleep- sängyn. Sänky on 0-6 vuoteen joten ei tarvitse ihan heti olla ostamassa uutta. Aikamoista varusteluahan tämä tuntuu olevan ja hinnat sen mukaiset. Esikoisen syntyessä reilut 14 vuotta sitten tuntui hinnat olevan samalla tasolla tosin euron sijasta silloin maksettiin markoilla. Eli aika huimaa nousua hinnoissa.

"Oscarin" huoneen maalaamme vielä, kunhan löydämme sen hyvän värin ja sabluunalla laitamme muutaman linnun valvomaan pienokaisen unta. Yksi linnuista on ainakin se "unien sinilintu". Kaappitilaa olemme jo uudelle tulokkaalle järjestäneet ja herran vaatteet ovatkin jo hyvässä järjestyksessä kaapissa, samoin vuodevaatteet.

Itse olen muuten jaksanut kohtuullisen hyvin huolimatta hemoglobiinin alhaisesta tasosta, oli 93, mutta nyt jo 104 :) . Myös alhainen verenpaine aiheuttaa omat ongelmansa, mutta onneksi ne itse tiedostaa niin päöäsee helpommalla. Yöunet ovat jo katkonaisia ja lisätyynyt sängyssä auttavat löytämään paremman asennon vähentäen lonkkasärkyä.

Nyt vain iloisena odottaen viimeiset viikot ensin töissä ja sitten äitiysvapaalla.

Kohti kesälomaa

Aika on kummallinen juttu. Silloin, kun haluaisi sen menevän nopeasti, tuntuu se junnaavan paikallaan ja päinvastoin. Mutta nyt tuntuu siltä kuin päivät töissä olisivat menneet siivillä, loma nimittäin alkaa torstaina ja toisaalta odottavan aika on edelleen pitkä.

Tämä pätkätyö on tehnyt hyvää niin sielulle kuin kehollekin, aivot ovat saanet töitä ja päivittäiset kontaktit ihmisten kanssa ovat antaneet paljon. Työttämän arki voi olla tappavan tylsää vaikka aktiivinen olisikin. En yhtään ihmettele miten helposti työtön ihminen "tippuu pois" aktiivisesta elämästä ja sosiaaliset verkostot kutistuvat olemattomiin. Tällä hetkellä työttömiä on 300 000. Heidät jaetaan erilaisiin ryhmiin ja näihin ryhmiin panostetaan erilaisin työllistämismenetelmin. Osa näistä keinoista on kannustavia ja auttavat työtöntä löytämään itselleen uuden suunnan elämälleen sekä työllistymään. Osalle taas "pakolliset" kurssit ovat pakkopullaa joilla vain jatketaan työttömyyspäivärahan saamista, ilman osallistumista tippuu päivärahoilra pois. Mutta kuinka motivoida hyvän työkokemuksen omaavaa ja pitkän työuran tehnyttä työtöntä työnhakijaa ottamaan vastaan työ, jossa palkka on pienempi kuin mihin on tottunut ja työnkuva poikkeaa suuresti siitä mitä on tottunut tekemään ? Osa on jo sen ikäisiä ettei uudelleenkoulutukseen ole mitään haluja lähteä tai mitään sopivaa ei löydy. Eikö myös työnantajia olisi velvoitettava ottamaan töihin ja työllistämään työttömiä työnhakijoita esimerkiksi vuokratyövoiman sijaan, jota nykyään tuodaan myös lahden toiselta puolelta.

Itse olen ollut tyytyväinen tähän pätkätyöhön, joka näillä näkymin jatkuu elokuun alusta vielä pari viikkoa, mikäli oma vointi sen mukainen. Ja eihän tämäkään työ mitä olen tehnyt ole koulutukseni tai työkokemukseni mukainen, mutta hauskaa on ollut ja ennenkaikkea tämä on ollut hyvinkin voimaannuttavaa työttömyysjakson jälkeen. Nyt olen jälleen valmis suurempiinkin haasteisiin.

Nyt on siis menossa 28. raskausviikko ja "Oscar" kommunikoi jo säännöllisesti kanssani sekä myös isänsä kanssa. Oscar reagoi puheeseen, musiikkiin sekä vatsan taputuksiin antaen sieltä omat merkkinsä potkimalla tai nyrkkeilemällä. Välillä on menossa sellainen "linnanmäki-meininki", että meinaa itselleenkin tulla paha olla. Ilmeisesti kuperkeikkaa mennään ja vauhdilla.
Ja sitten hiljaisuuden vallitessa iskee välillä pelko siitä onko kaikki hyvin. Ihan normaaliahan se on, mutta en vain muista moisia tuntemuksia aiemmista raskauksistani. Se hieman stressaa.

Väsymys on myös valtava, toisina päivinä ei töiden jälkeen jaksaisi muuta kuin maata sohvalla ja viikonlopuistakin menee osa ihan vain lepäämiseen. Ja sitten iskee hirveä tarmon puuska, siivousta, järjestelyä ja kukkien hoitoa.... osansa siitä saavat myös perheenjäsenet ja kaikki organisoidaan töihin. Onneksi Osmo on ymmärtäväinen ja jaksaa kaikki vaihtelut mielialassani suhtautuen niihin hyvin stoalaisesti. Riikalle ja Jeremiakselle ne ottavat vähän kovemmin luonnon päälle.

Lapset lähtevät myös reissuun torstaina ja ovat isänsä kanssa 3 viikkoa, joten saamme Osmon kanssa rauhoittua kahden ja aloittaa kodin kuntoon laittamisen uutta tulokasta varten.
Osmolla loma alkaa myös torstaina ja perjantaina onkin jo juhannusaatto, joten loman pääsee aloittamaan juhlistamalla keskikesän juhlaa.

Iltasatujen aikaa - siteen luominen alkaa jo varhain

Niin se vain aika rientää nopeaan. Perjantaina tulee 26 raskausviikkoa täyteen ja alkaa 27. viikko. "Oscar" kuulee jo äänet kohtuun ja viettää muutenkin suhteellisen vilkasta elämää.
Potkut näkyvät jo päällepäin ja onpa Osmo- isäkin saanut pari potkua poskeensa - mitäs tunki "liian lähelle".
Olemme siis aloittaneet seurustelun "Oscarin" kanssa. Eilen Osmo aloitti iltasatujen lukemisen lapselleen kirjana "Pikku Prinssi", tuo iki-ihana klassikko. Itse olin väsynyt muutaman huonosti nukutun yön jälkeen ja kömmin sänkyyn jo iltayhdeksän jälkeen. "Oscar" kuunteli isänsä lukemista minun nukahdettua ja oli kuulemma reagoinut puheeseen koko lukusession ajan säännöllisesti potkimalla ja liikkumalla. Näin on myös isä aloittanut siteen luomisen lapseensa jo varhaisessa vaiheessa. Tämän seuraaminen on hauskaa ja hellyttävää.
Seuraavana onkin vuorossa "Nalle Puh- sarjan johtamistaidon kirjoja" , johtaja-ainesta siis.

Raskaus edistyy muutenkin hyvin ja vatsa kasvaa kovalla vauhdilla. Väsymys ei vain tahdo millään väistyä, mutta siihen syynä varmastikin liian alhainen hb, raudan syömisestä huolimatta. Ja kyllä, kaikkea muutakin rautaa sisältävää on syöty.

Perheen teini-ikäiset lapset Jeremias ja Riikka odottavat myös innolla uuden sisaruksen syntymistä. Molemmat käyvät taputtelemassa vatsaa ja kokeilemassa liikkeitä. Hekin haluavat luoda siteen vauvaan jo varhaisessa vaiheessa.

Itse huomaan suhtautuvani raskauteen aivan eri lailla kuin vanhempia lapsiani odottaessa. Syön terveellisemmin ja kiinnitän enemmän huomiota ravinnon laatuun sekä ruokailun säännöllisyyteen. Olen jättänyt kaikki makeiset sekä makeat herkut lähes kokonaan pois. Kesäaikaan tosin jäätelölle täytyy löytää tilaa, onhan siinä maitoakin. Unesta on tullut tärkeää, väsyn helpommin ja sitä kautta myös mieliala vaihtelee enemmän.
Ehkä ikä tekee sen, että huoli syntyvän lapsen terveydestä on myös useammin mielessä vaikka kaiken onkin todettu olevan kunnossa ei koskaan voi tietää 100 % varmasti asiaa. Tästäkin syystä omat valinnat ovat tärkeitä. Odottavan äidin terveys ja terveelliset elämäntavat edistävät syntymättömän lapsen terveyttä. Tässä kohdassa myös tuleva isä voi olla suurena apuna äidille ja tukea muuttamalla myös omia ruoka- ja juomatottumuksiaan terveellisempään suuntaan. Onhan lapsen synnyttyäänkin saatava äidinmaitoa jonka ravintoarvo on hyvä ja siinä on mahdollisimman vähän lapselle haitallisia aineita.
Valitettavan usein vanhemmat eivät kiinnitä huomiota lapsen terveyteen ja kehitykseen omien elintapojensa kautta. Äitiysneuvolasta saa kaiken tarpeellisen tiedon mikäli sen haluaa vastaanottaa. Pienilläkin asioilla on suuri merkitys kasvavan lapsen elämänlaatuun. Tässä kohtaan emme saa olla liian itsekkäitä vaan syntymättömän lapsen edun on tultava ensin.

Nyt siis lapsemme kuuntelee satuja sekä musiikkia iltaisin. Malttamattomina, Osmo varsinkin, odotamme tulevaa syyskuuta ja uuden perheenjäsenemme syntymää.

Puoluekokous ohi - työ jatkuu

Niin se kauan valmisteltu ja odotettukin puoluekokous on ohi. Puoluetoimistolla on palattu arkeen tavaroita purkaen, lehtikirjoituksia tutkien sekä onnittelukukkia vastaanottaen.

Joensuussa 27.-29.5.2010 pidetty puoluekokous keräsi yhteen 500 puoluekokousedustajaa, median edustajia, kansainvälisiä vieraita, seuraajia eri puolilta Suomea, talkoolaisia sekä meitä palkkatyöläisiä. Kaiken kaikkiaan henkilömäärä nousi perjantain juhlaillallisella lähes 1200 osallistujaan.

Puoluekokous oli tunnelmaltaan odottava, innostava ja lämmin. Ihmisille jäi tapahtumasta positiivinen fiilis mikä osaltaan asettaakin nyt paineita uudelle puoluejohdolle. Jutta Urpilainen valittiin yksimielisesti jatkamaan puheenjohtana ja puoluesihteeriksi valittu Mikael Jungner sai selkeän äänienemmistön kolmen ehdokkaan joukosta.

Jäsenistö odottaakin nyt selkeää linjaa uudistusten tiellä. 2011 eduskuntavaalit ovat tärkeä etappi matkalla uudistuneen SDP:n voittoon vaaleissa. Työtä tarvitaan paljon sekä selkeää ja johdonmukaista kannanottoa toimenpiteisiin joilla Suomi saadaan jälleen nousuun.

Tämä on näytön paikka puolueelle, sen johdolle, työntekijöille sekä kaikille puolueosastoille ympäri Suomen. On osattava puhaltaa yhteen hiileen ja vanhat erimielisyydet pystyttävä jättämään taakse. On kyettävä näyttämään epäilijöille SDP:n voima tarttua hetkeen ja seisoa yhtenäisenä puolueena omien arvojemme takana. Työ, oikeudenmukaisuus, heikoista huolehtiminen sekä rauha ja solidaarisuus, meille tärkeät asiat.

Pallo on nyt Jutalla ja Mikaelilla, meidän on vain osattava ottaa se lennosta kiinni ja saatava maaliin asti.

Töitä ja kesän odotusta

Puun takaahan se tuli, nimittäin soitto töihin SDP:n puoluetoimistolle. Olisi ollut mahdollisesti tarjolla pidempikin pesti, mutta otin suosiolla tämän pätkätyön juhannukseen asti. Elokuussa alkaa äitiysloma, joten työt loppuvat siihen. Ehkä sitten vuoden päästä voi katsastella asiaa uudelleen.

Hauskaa olla takaisin täällä vaikkakin eri hommassa kuin viimeksi. Olen saanut "kaikkien väheksymän" työn firman respassa eli vastailen puhelimeen, pidän kirjaa ihmisten tulemisista ja menemisistä, teen sekalaisia toimistohommia, lajittelen postin ja yritän tietää kaikesta kaiken.
Vanhana hotelli- ja ravintola-alan ammattilaisena tiedän miten tärkeä henkilö vastaanottovirkailija on. Hän on yleensä ensimmäinen kontakti puhelimessa asiakkaaseen, samoin henkilökohtaisesti vastaanotossa. Siis yrityksen käyntikortti. Vastaanottovirkailija tekee montaa eri asiaa työvuoronsa aikana ja joutuu hotellissa venymään hyvinkin paljon. Täällä tämä vaihteen hoito tehdään "otona" ja aiheuttaa siksi nurinaa - omat työt jäävät tekemättä. Osittain varmasti näin onkin, mutta toisaalta tietokoneen äärellä minäkin nyt istun ja kirjoitan tätä blogia eli tietotekniikan avulla tähänkin pitäisi saada omat tiedostot käyttöön..... Ymmärrän kyllä nurinan, mutta en sitä asennetta tätä työtä kohtaan.

Minä ainakin yritän hoitaa tehtävän hymyssä suin muistellen samalla 90- luvun alun urani alkua hotellin vastaanotossa. Ihan samaan tahtiin ei täällä puoluetoimistolla ovi käy, mutta puhelin soi vilkkaasti.

Olin viime sunnuntaina 16.5.2010 Lomakoti Kotorannan 65- vuotis juhlissa. Sää suosi juhlijoita kauniilla helteisellä kesäsäällä. Ohjelmassa kiersimme eri rastien kautta tutustuen samalla Kotorannan historiaan. Virallisessa juhlapuheessa Pirkko Lahti puhui loman merkityksestä ja tärkeydestä ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Muitakin puheita pidettiin ja historiaa muisteltiin. Juhla päättyi "pula-ajan" pitopöytään, jossa oli tarjolla mm. sieni-perunasalaattia, Sääksjärven savustettuja ahvenia, kalapullia, Kotorannan paistia, tytinää, punajuuria, kotijuustoa, täytekakkua, pullakranssia, herrasväen pikkuleipiä.... pula-ajan kattaukseksi se oli kyllä herkullinen. Huomattavaa oli, että herkkuja oli loihdittu metsän, järven ja maan antimista eli ajan henkeen edullisesti hankittuja raaka-aineita.
Tässä olisi oppimista meille kaikille. Omasta metsästä, läheisestä järvestä, omasta maasta tai torilta hankituista raaka-aineista saa edullisia juhlaruokia. Aina ei tarvitse hienostella eksoottisilla raaka-aineilla vaan voi käyttää lähialueen omia raaka-aineita.

Niin ja "Oscar" voi hyvin. Itse asiassa ehdin jo huolestua viikonloppuna, kun hän ei tuntunut liikkuvan yhtään vaikka oli aikaisemmin liikkunut tuntuvasti päivittäin. Käynti naistenklinikalla poisti huolen, kun sydänäänet kuuluivat voimakkaina. Parempi varmistaa asia kuin stressata itseään miettien onko jokin vialla. Sitä varten maksamme veroja, että palvelut toimivat. Palvelu oli hyvää naistenklinikalla ja vaikka huoli olikin turha ottivat he asian vakavasti. Kiitos siitä.

Nyt siis odottelua ja töitä. Aika rientääkin täällä töissä mukavasti ja ainakin toistaiseksi "Oscar" on ollut samaa mieltä eli sopeutunut uuteen rytmiin.

Viikon varrelta

Niin se on taas viikko vierähtänyt ja vappukin siinä sivussa tuli juhlittua.
Perinteisesti koleassa säässä vaikka tällä kertaa kuplivat jäivätkin juomatta.
Mies tosin piti huolen, että toisella oli päänsärky seuraavana aamuna. Ei siis minulla.

Koska Ana ilmoitti eroavansa Rajamäen työväenyhdistyksestä ja samalla puolueesta, menevät
luottamustehtävät uuteen jakoon. Itse olen kiinnostunut teknisen lautakunnan paikasta, katsotaan
meneekö ehdotus läpi. Muita paikkoja uudelleen jaettavaksi ovat ympäristölautakunnan vpj:n paikka sekä sivistyslautakunnan paikka. Mielenkiintoista.

Alkuviikosta selvittelin poikani ja äidinkielenopettajan välisiä kiemuroita. Ihmettelen välillä millä perustein opettajia valitaan. Se, että henkilö on aikaisemmin opettanut menestyksekkäästi kauppaopistossa ja tekussa ei takaa toimeentuloa teini-ikäisten kanssa. Niin on nytkin käynyt.
Opettajan ja oppilaiden välinen kommunikointi ei toimi, vaan opettaja käyttää autoritääristä valtaa eikä perustele oppilaille asioita. Nämä seiskaluokkalaiset on opetettu kyseenalaistamaan, kysymään ja etsimään erilaisia ratkaisuja jo päiväkodista asti tai kotona. Heidät on opetettu keskustelemaan asioista, silloin kysymykseen "miksi" ei riitä vastaukseksi "siksi" , vaan asia on perusteltava.
Niinpä poikani on kyseenalaistanut opettajan opetuksen, hänelle ei ole perusteltu asioita riittävästi.
Lisäksi on aivan eri asia kohdata parikymppinen ammattiin opiskelija kuin yläasteikäinen murkku.
Kokeneen opettajan pitäisi tämä jos mikä ymmärtää. Niinpä nyt itse kyseenalaistan tämän äidinkielenopettajan pedagiset taidot teini-ikäisten parissa.
Toivottavasti asia syksyllä korjataan uudella opettajalla.

Torstaina kävinkin sitten hankkimassa uuden frisyyrin. Aika jännää muuten, että aikaa varatessani minulle ei kerrottu kampaajani vaihtaneen paikkaa vaan aika hänelle annettiin ihan normaalisti. Paikan päällä se sitten laitettiin sekaannuksen nimiin "menevät joskus ne aat ja eet sekaisin", nimissä vain yhden kirjaimen ero. Ei siinä mitään ihan olen tyytyväinen hiuksiini ja kampaajaan, mutta ei mielestäni asiakasta kuitenkaan saa johtaa harhaan. Reilua olisi ollut kertoa asia jo puhelimessa ja ehdottaa toista kampaajaa tai jopa kertoa minne kampaajani on mennyt. No nyt tiedän ja mietin minne seuravalla kerralla.

Torstai-ilta menikin sitten kokoustaen, 3 h kokouksessa. Kotona vasta yhdeksän maissa. Menee se ilta niinkin.

Tänään perjantaina istunkin sitten viimeistä kurssipäivää te-keskuksessa. Ryhmämme on hauska ja huumoria riittää koko päivälle - parasta antia onkin sosiaalinen kanssakäyminen ja keskustelut kaikesta mahdollisesta.

Sain muuten puhelin, jossa tarjottiin pätkätyötä. Maanantaina sitten selviää lisää.

Nyt vilkasta viikonloppua odottaen. Juhlien koko viikonloppu.

Aurinkoa ja ystäviä

Kevät on aina ollut minulle se vuodenaika jolloin tunnen voimaantuvani pimeän kauden jälkeen.
Matka kesään alkaa keväästä. Nyt pihalla kukkivat jo krookukset ja tulppaanit ovat jo nousseet ylös. Puissa lehtien hennot silmut taistelevat yöpakkasia vastaan etsien päivästä jokaisen lämmittävän auringonsäteen.

Ystävät ovat kuin kevät tuoden auringon lämpöä elämään. Jokaisella meistä pitäisi olla ainakin muutama hyvä ystävä jonka puoleen voi kääntyä milloin vain tai vastavuoroisesti hän kääntyy puoleesi niin elämän iloissa kuin suruissakin. Hyvät ystävät voivat puhua mistä vain toisilleen sekä myöskin sanoa sanottavansa suoraan. Joskus me tarvitsemme pientä kritiikkiä nähdäksemme asiat eria näkökulmasta ja tässä ovat ystävät niitä tosielämän indikaattoreita.

Mistä asia nyt tuli mieleeni ? Olin eilen Sipoossa hyvän ystäväni Eijan luona koko päivän. Emme olleet nähneet vähään aikaan, mutta tuntui kuin olisimme tavanneet eilen. Puhuimme koko päivän kaikesta mahdollisesta. Ja kyllä, myös miehistä, lapsista ja ihan arkisista asioista, mutta myös haaveista ja unelmista.

Olemme Eijan kanssa tutustuneet lastemme päiväkodissa. Lapsemme olivat "neljän kopla", hoitajat muistavat heidät vieläkin. Itse olimme niitä "erilaisia" vanhempia. Sanoimme ääneen mitä ajattelimme vanhempainilloissa ja olimme eri mieltä monen muun kanssa. Emme usko lasten "päähän silittelyyn" tai siihen "ettei meidän lapset, mutta ne naapurin kakarat". Samanlainen arvomaailma oli hyvä pohja ystävyydelle, joka jatkuu edelleen.
Niinpä nyt, kun molemmat olemme muuttaneet maalle eri puolille Uudenmaan maakuntaa niin yhteys on säilynyt tiiviinä.

Unohdamme usein kaiken kiireen keskellä ystävyyden merkityksen ja sen tärkeyden meidän jokaisen omalle hyvinvoinnille. Huomaatko joskus miten yksipuolisesti yrität pitää ystävyyssuhdetta yllä viestein tai puhelinsoitoin ? Haluaisit kovasti saada ystävyyden toimimaan, mutta lopulta kyllästyt sen yksipuolisuuteen, kun toinen on yhteydessä sinuun vain tarvitessaan olkapäätä tai apua. On tietysti hienoa jaksaa yrittää, mutta älä tunne huonoa omaatuntoa siitä, että viestisi hänelle harvenevat. Ystävä joka ei "ehdi" olla ystäväsi, ei ole ystävyytesi arvoinen.

Itse yritän tavata näitä hyviä ystäviäni ainakin muutaman kerran vuodessa. Etsimme sen yhteisen ajan ja käymme lounaalla tai kahvilla. Pidämme myös kodissamme muutaman kerran vuodessa kutsut, jonne kutsumme kaikki ystävämme ja sukulaisia. Kotimme ovet ovat avoinna ystäville aina. Pidämme siitä, että saamme nauttia heidän seurastaan suurella joukolla tai pienemmällä valikoidulla seurueella. Haluamme pitää mieheni kanssa yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin sekä tavata heitä. Tässä valitettavasti huomaa sen ketkä löytävät sen ajan ja keille se on kerta toisensa jälkeen mahdotonta.

Ystävyys on elämän suola ja sokeri. Ilman sitä elämä olisi tylsää ja tasapaksua. Kuka sinulle muuten uskaltaisi huomauttaa ettei tuo hiustyyli sovi sinulle tai oletko lihonnut/laihtunut ? Keneltä saisit muuten puolueetonta kritiikkiä tai ihailua.
Älkäämme unohtako ystävyyden merkitystä elämässämme. Ystävyys on kuin keväinen aurinko luonnolle, ystävyys vain toimii ympäri vuoden.

Helpottavaa saada hyviä uutisia

Olimme eilen mieheni Osmon kanssa kuuntelemassa ja katsomassa Naistenklinikan Sikiöntutkimusyksikön asiantuntijan tekemää ultraäänikuvausta uudesta tulokkaastamme "Oscarista". Tähän asti emme olleet uskaltaneet iloita raskaudestani vielä 100%, koska valitettavasti olen joutunut kokemaan aikaisemmin raskauden keskeyttämisen 19+ viikolla kehityshäiriön takia. Niinpä odotimme tätä toista ultraa, vaikka jo ensimmäisessä ultrassa kaikki oli niin kuin pitääkin oli tämä toinen ultra se josta varmasti näkisimme kaiken olevan kunnossa.

Kaikki tarvittava löytyi ja oli oikealla kohdalla. Sydän ja sen kammiot, aivot kaikkine osineen, vatsalaukku, sisäelimet, virtsarakko, kädet ja jalat sekä selkäranka, kaikki kunnossa ja löytyipä pikkuruisten jalkojen välistä jotain mikä muutti työnimen "Evo" nyt sitten "Oscariksi".

Kiitos Sikiöntutkimusyksikön asiantuntijalle huolellisesta tutkimuksesta, hän nimittäin teki perusteellista työtä ja varsinkin Oscarin nukahdettua välillä joutui hän tönimään vauvan hereille löytääkseen kaiken tarvittavan.

He tekevät todella tärkeää työtä ja olen iloinen siitä, että meiltä Suomesta löytyy tällaiset palvelut kaikille odottaville äideille riippumatta siitä mikä on heidän varallisuutensa. Ajatelkaa, että tämä ei ole mahdollista kaikissa maissa vaan odottajan täytyy maksaa yksityiselle lääkärille vastaavista palveluista. Me maksamme tämän verotuloillamme sekä poliklinikkamaksun muodossa mikä on naurettavan pieni (27,40 €) palvelun arvoon nähden. Minä maksan siis mielelläni veroja saadaksemme kaikki nämä erityisterveyspalvelut sekä normaalin terveyshuollon.

Mikäli ultraäänikuvasta löytyy jotain normaalista poikkeavaa varataan äidille uusi aika mahdollisimman pian ja silloin mukana on asiantuntijatiimi vahvistamassa ensimmäisen ultraäänitutkimuksen tulosta. Siis tiimi huippukoulutettuja lääkäreitä vain sinua ja lastasi varten. Mikäli epäily kehityshäiriöstä vahvistetaan ohjataan odottaja sekä hänen puoliso perinnöllisyystutkijan puheille. Perinnöllisyystutkija kertoo mitkä ovat lapsen realistiset mahdollisuudet selviytyä hengissä, syntyä terveenä tai millaiset kehitysvammat ovat mahdollisesti kyseessä. Hän käy myös yhdessä vanhempien kanssa läpi mahdolliset suvussa kulkevat aikaisemmat kehityshäiriöt sekä tilastotiedot siitä kuinka suuri mahdollisuus odottavalla äidillä on saada kyseisen kehityshäiriötyypin lapsi.
Keskustelu perinnöllisyystutkijan kanssa antaa mahdollisuuden vanhemmille päättää mahdollisesta raskauden keskeytyksestä tai raskauden jatkamisesta loppuun asti. Tämäkin on asia, josta me vanhemmat ajattelemme eri tavoin. Toisten mielestä meillä ei ole oikeutta puuttua luonnon kulkuun keskeyttämällä raskautta ilman, että lapselle annetaan mahdollisuus. Me toiseen ryhmään kuuluvat taas kuuntelemme asiantuntijan lausunnot punniten niitä tarkkaan tehden päätöksemme raskauden keskyttämisestä realistisen faktatiedon pohjalta.

Ja mistä tiedän tämän kaiken. Olen itse kokenut sen noin 15 vuotta sitten.
Päätös silloin raskauden keskeyttämisestä oli varmasti vaikein päätös jonka olen joutunut tekemään. Päätimme silloisen mieheni kanssa päättää raskauden. Päätös oli raskas, mutta ainoa oikea vaihtoehto, koska lapsi olisi kuollut kohtuun, kuollut synnytykseen tai elänyt "vihanneksena" hetken. Lapselta puuttuivat pikkuaivot kokonaan, koska selkäydinkanava ei ollut sulkeutunut normaalisti ja sen seurauksena lapsella oli kehittynyt vesipää. Eli elämä ei olisi koskaan ollut elämisen arvoista vaan kärsimystä kaikille.

Mutta nyt voimme siis iloita Osmon ja lasteni kanssa uudesta kohdussani kasvavasta perheenjäsenestä "Oscarista". Helpotuksen ja onnen tunne eilisen tutkimuksen jälkeen oli valtava ja haluamme jakaa onnemme kaikkien kanssa.

Viikon saldo

Viikko lähenee loppuaan ja kaikenlaista mielenkiintoista on tullut eteen.

Itse olin kolme päivää (ma-ke) TE-keskuksen työnhakukurssilla. Menin sinne kyllä kovin skeptisenä, koska kyllä osaan hakea töitä ja tehdä hakemuksen sekä cv:n. Mutta yllättäen kurssin anti olikin sen tuomat uudet sosiaaliset kontaktit. En muista nauraneeni vähään aikaan niin paljon kuin siellä. Miten sattuikin ryhmään niin monta hurtilla huumorilla varustettua henkilöä.
Toki kurssin asiasisältökin oli mielenkiintoinen ja vetäjämme aivan loistotyyppi. Jo siinäkin mielessä, että jaksoi meitä tuon kolme päivää. Odotan innolla kahta seuraavaa tapaamistamme sekä toivon, että ainakin osa meistä on yhteydessä toisiinsa jatkossakin. Tosin onhan myös toivottavaa, että joku ainakin meistä myös työllistyisi ja joutuisi jättämään kurssin kesken.
Itselläni ei taida tuota huolta olla. Kuka ottaisi töihin viidennellä kuukaudella raskaana olevan naisen ?
Raskaudestani tuli kurssilaisille myös hyviä ideoita. Lapsellemme on nyt tarjolla 8 kummia, nimet on valittu tytölle ja pojalle, kumpi nyt sattuisikin syntymään. Ja synnytykseenkin on vapaaehtoisia mukaan. Mitähän mieheni tuumaa tästä kaikesta ? Onneksi hänelläkin riittää tuota huumoria ja hän on taas iloinen nähdessään minun hymyilevän hieman enemmän.

Torstaiaamuna olikin sitten toisenlainen ohjelma. Aamulla 8.30 sokerirasitustesti terveysasemalla. Yök. Ensin ravinnotta yli 12 h ja sitten kaksi mukillista glukoosiliuosta. Ensimmäinen meni, kun ei ajatellut asiaa, mutta toisen juomiseen meni sitten hieman enemmän aikaa. Meinasi tulla koko herkkujuoma takaisin ylös, mutta sisulla sain sen alas. Siinä sitten odoteltiin kaksi tuntia, ensimmäisestä verikokeesta kolmanteen. Kyllä aamiainen maistui, kun pääsin kotiin.

Tyttäreni Riikka antoi myös aihetta iloon, kun torstaina söimme kahden päivällistä. Hän oli lähdössä discoilemaan vanhaan kouluunsa Pohjois-Haagaan ja juttelimme niitä näitä. Hän kertoi ystävästään jolla ei asiat tällä hetkellä ole ihan loistavasti ja tunsi valtavaa myötätuntoa tätä kohtaan. Siitä pääsimmekin siihen miten hyvin Riikalla ja Jeremiaksella asiat ovat. Koti, tai itse asiassa kaksi kotia, isän ja äidin kodit ja molemissa kodeissa rakastavat vanhemmat puolisoineen. Rakkautta, rajoja sekä vastuuta sopivassa määrin. Riikka tosin taisi olla sitä mieltä, että vastuuta voisi olla vähemmänkin, mutta niinhän se aina nuorilla on. Itsekin taisin kapinoida joskus, vaikken sitä myöntäisikään. Nyt saan olla ylpeä omista lapsistani, jotka olen kasvattanut rehellisiksi ja oikeudenmukaisiksi nuoriksi, joilla on myös oma mielipide asioista ja jotka osaavat myös keskustella niistä.

Politiikassa tapahtuu myös. Nurmijärven oma eduskuntavaaliehdokkaamme Ana Gutiérrez Sorainen on vetäytynyt ehdokkuudesta oman puolueen johtomme viimeaikaisten maahanmuuttopoliittisten kannanottojen vuoksi. Mielestäni asia on hieman kaksipiippuinen.
Lausunnot voi käsittää valitettavasti myös Anan tavoin maahanmuuttovastaisiksi tai erotella niistä puhtaasti asiasisällön, jolloin asia ei ole niin mustavalkoinen. Olemme harmaalla alueella, jossa politiikassa liikutaan hyvinkin usein etenkin silloin, kun haluamme jotain mitä ei musta-valkoisella ajattelulla saada aikaan. Tässä tapauksessa puhun äänistä ja kannatusluvuista.

Itse en näe Jutan lausunnoissa varsinaisesti mitään suoraan maahanmuuttajiin kohdistuvaa kielteisyyttä, mutta ymmärrän miksi näin voidaan asia myös nähdä. SDP:ssä on tehty työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen aina, tehdään myös tänään ja tulevaisuudessa.
Demarinaiset ovat olleet maahanmuuttaja-asioissa edelläkävijöitä puolueessa ja kannattaisi varmasti kuunnella myös heitä ja heidän kannaottojaan maahanmuuttajien asioista.

Joka tapauksessa missään asiassa ei muutosta voida saada aikaan ellei sitä voimakkaasti ajeta.
Asia tarvitsee aina taakseen ihmisen tai ryhmän samanmielisiä ihmisiä, jotka asiaa ajavat. Asioista tulee ja pitää pystyä keskustelemaan kiihtymättä sekä asiallisesti saadakseen vietyä asian eteenpäin ja kuulijat kiinnostuneiksi siitä. Faktatiedot on syytä ottaa aina selville ennen keskustelua, niillä pärjää aina paremmin kuin mutu- tuntumalla. Olipa kyseessä ihan mikä tahansa asia aina oman kylän asioiden hoidosta valtakunnan politiikkaan. Kannattaa myös kuunnella muiden mielipiteitä samasta asiasta, aina saattaa löytyä uusi kulma, josta asiaa katsoa.

Pahoillani olen joka tapauksessa Anan vetäytymisestä. Hänellä oli takanaan hieno tukijoukko, joka olisi mielellään jatkanut 2011 eduskuntavaaleihin Anan tukemista. Mutta näillä eväillä mennään eteenpäin. Nyt vain täytyy miettiä kenen ehdokkaan taakse Uudenmaan ehdokkaista asetun. Luulenpa, että Kirkkonummen ehdokas Ari Harinen on siihen hyvä vaihtoehto. SDP tarvitsee riveihinsä lisää yrittäjiä ja myös ääniä pienyrittäjiltä.

Näin siis tällä viikolla. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan. Ainakin kivat synttäribileet ensi viikon lauantaille, jolloin saadaan tupa täyteen vieraita.

Ikävää asiaa

Ikävää, että joudun ottamaan kantaa tähän maahanmuuttokeskusteluun. Miksi osa meistä suomalaisista on niin ahdasmielisiä ja maahanmuuttovastaisia ?
Lienee syytä muistuttaa, että Suomen alkuperäiskansaa ovat lappalaiset, jotka ovat asuttaneet koko Suomea ja joutuneet muuttamaan pohjoiseen maahanmuuttajien tieltä. Nämä maahanmuuttajat, joiden jälkeläisiä olemme, ovat tulleet venäjän suunnalta, euroopasta ja pohjoismaista asuttamaan erämaata.
Erämaata jonka ovat sitten asuttaneet, muuttaneet viljelysmaaksi, aloittaneet teollistumisen, metsästäneet ja kalastaneet tai toimineet käsityöläisammateissa henkensä pitimiksi.

Olemme siis kaikki maahanmuuttotaustaisia. Asia, jota emme juurikaan ajattele, koska siitä on kulunut aikaa jo satoja vuosia. Lappalaiset olemme ajaneet Lappiin, jossa he edelleenkin joutuvat taistelemaan oikeuksistaan mm. omaan kieleen.

SDP on tasa-arvon puolue, näin itse olen asian oppinut. Ja sitä tasa-arvoa ajamme kaikkien ihmisten kesken sukupuoleen, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin tai etniseen taustaan katsomatta. Olemme kaikki ihmisiä. Eikö meillä pitäisi silloin olla myös yhteinen päämäärä ?

Nyt on vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjointi jo alkanut. Eikä aina kovin puhtain keinoin. Onko SDP:llä varaa "liata oma pesä" ? Onko meillä varaa menettää lisää äänestäjiä ?
Maahanmuuttotaustaiset Suomen kansalaiset ovat kasvava ryhmä suomalaisia ja myös heidän äänensä on tärkeä.

Kun katsomme Euroopan alueen maita tai USA:ta on maahanmuuttotaustaisia ihmisiä politiikan huippuviroissa vaikuttamassa koko maailman asioihin. Näin meilläkin tulee ajan myötä olemaan. Suomi seuraa maailman valtavirtoja, ehkä muutaman kymmenen vuotta jäljessä, mutta joka tapauksessa tämänkin voi historiastamme lukea.

Voimme nyt siis näyttää kaikille mitä todellinen tasa-arvo on ja kertoa siitä kaikille.
Tai sitten voimme piiloutua ja mennä populistisen virran mukana unohtaen todelliset periaatteemme. Valinta on sinun ja minun. Minä olen kantani jo valinnut.

Kevään odotusta

Kevät. Tuo vuodenajoista ehkä odotetuin. Lumi sulaa, ensimmäiset ruohotupsut vilahtavat sulaneen lumen alta, hiekkaa on joka paikassa, kuivalla se pöllyää ikävästi ja sateella se tulee kurana sisälle.
Ensimmäiset muuttolinnut saapuvat yhtäaikaa pajunkissojen ja kukkivien leppien kanssa. Tulppaanit ja narsissit koristavat kotien terasseja kuin tahtoen väkisinkin näyttää kaikille kevään saapuvan ja lopulta myös saamme nähdä maasta nousevan krookuksien, tulppaanien ja narsissien väriloiston.

Itse olen kevään lapsi ja tunnenkin miten itsekin herään kevääseen ihan eri tavalla kuin muihin vuodenaikoihin. Kevään tuoksut, ne ihanat lämmittävät auringonsäteet ja sulavasta lumesta muodostuvien purojen solina valmistavat kaikki aistit kohtaamaan heräävän luonnon.

Kun vain osaisimme arvostaa tätä kaikkea riittävästi. Lumen alta paljastuvat roskat ja koirankakat kertovat siitä miten vähän jaksamme ajatella luontoa tai toisiamme. Täällä maalla koirat saavat rauhassa kakata sinne minne omistajat antavat sen tehdä, eli näköjään kävelyteille pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden iloksi. Kengänpohjista sitä itseään vasta onkin ilo kaapia pois. Kun edes ohjaisitte koiranne sinne pientareen ja ojan puolelle tarpeilleen. Ja ne roskat, karkkipapereista pulloihin ja kaikkea siltä väliltä. Välillä tuntuu, että kodeissa täytyy olla kauhea kaaos, kun roskat voi tiputtaa ihan minne vain, muttei vahingossakaan roskikseen. Näinkö se menee ? Vai onko niin ettei "omaa pesää" liata, mutta mitäs väliä luonnolla ja julkisilla paikoilla on ? Tässä on jonkinlainen asennevamma niin aikuisilla kuin nuorisollakin. Meidän aikuisten vastuulla on näyttää esimerkkiä lapsillemme. Se miten me otamme vastuuta luonnosta on tulevaisuuden turvaamista omille lapsillemme, jonka he sitten toivottavasti opettavat omille lapsilleen.

Nauttikaa siis keväästä ja luonnosta, unohtakaa kiire hetkeksi aistien kevään saapumisen väreineen, äänineen ja tuoksuineen.

Työnteko kannattaa ja opiskelukin voisi olla motivoivaa

Niin se vaan on, työnteko kannattaa. Pitäis vain olla vakituinen tai edes osa-aikainen duuni.
Nyt nettoan 5 päivän keikasta noin puolet nykyisestä kuukausiansiostani ja verottaja ottaa 0%.

Eli nyt kuulolle kaikki te jotka tarvitsette reipasta moniosaajaa toimistoonne, firmaanne, lafkaanne tai yritykseenne. Toimistoduunit hanskassa monipuolisesti, kirjoitustaitoakin löytyy, asiakaspalvelusta yli 20 vuoden kokemus, laskeminen ja budjetointi onnistuu, tietotekniikka ei ole vierasta, tilaisuuksien järjestäminen ja organisointi onnistuu henkilömäärästä tai tilaisuuden luonteesta riippumatta, neuvottelutaitoja löytyy, myyntiä ja markkinointia tullut tehtyä otona 10 vuotta....... niin ja englanniksi sujuu samat asiat loistavaksi, ruotsillakin pärjää ja saksaakin on tullut luettua.
Ja pidän työn teosta. Ihmisiä on kiva tavata.
- ja loput selvitän sitten henkilökohtaisesti :)

Juu ja joustan sekä taivun tarpeen mukaan. Itseironialta ei voi välttyä. Kukahan todella ottaisi töihin 41 vuotiaan raskaana olevan naisen..... ja sitten on edessä pienen lapsen hoitorumba, sairastelut etc.... Taitaa olla edessä jälleen erilaisia valintoja.

Mutta, mutta.... koska avoimiin paikkoihin haetaan hso sihteereitä, tradenomeja, restonomeja tai muita nomeja ei meikäläisen peruskoulutuksella, joka muuten vastaa restonomin tutkintoa, pääse haastatteluun ja työkokemuksen puolesta katsotaan ettei motivaatio ehkä riitä tai tehtävä ole riittävän haastava. Niin ja sekin, että on melkein 2 vuotta ollut pois työelämästä. Ja miksiköhän ?
Työnantaja, ota riski, sitähän varten koeaika on olemassa.

Sitä paitsi TE- keskusten toiminta, vaikka onkin huomattavasti parantunut ei paljon aktiiviselle työnhakijalle anna. Paitsi ne pakolliset kurssit.

Ja tämä uusi laki aikuisopiskelista työttömänä. Nyt jos siis haen opiskelupaikkaa on sen johdettava suoraan tutkintoon. Muuten voin opiskella iltaisin vaikka avoimessa amk:ssa. Siis silloin, kun muu perhe on kotona. Päivällä ei voi opiskella avoimessa, koska se " voi olla este työllistymiselle" - miten niin. Jos olisi töitä olisi päivälläkin muuta tekemistä.
Nyt laki passivoi työtöntä työnhakijaa, koska muu kuin suoraan tutkintoon johtava opiskelu
ei ole uuden lain piirissä vaikka voit avoimessa suorittaa esimerkiksi tutkinnon osan joka sitten luetaan hyväksesi päästessäsi opiskelemaan tutkintoon johtavaa koulutusta. Tämä taas vastaavasti lyhentäisi tutkintoon johtavan opiskelun aikaa.

Mutta kukapa nyt haluaisi menettää säännöllisen kuukausitulon vaikka haluaisikin opiskella.
Asuntolaina on maksettava ja ruokaa lapsillekin oltava.

Tässäpä päättäjillekin miettimistä. Kannattaisi haastatella niitä aktiivisia työttömiä, jotka haluavat työllistyä tai opiskella ja tehdä lait niin, että niissä voidaan ottaa myös huomioon henkilön tilanne ja motiivit.

Sitä odotellessa on onneksi tätä muutakin odotettavaa. Tänään oli lääkärinneuvola. Kaikki hyvin, sydänäänet kuuluivat voimakkaina, mikä jaksaa näköjään aina hymyilyttää yhtä paljon. Itse täytyy aloittaa raudan syöminen, että saisi hemoglobiinin hilattua edes normilukemien rajalle.

Ja nyt harrastusten pariin - tänään Rajamäen työväenyhdistyksen johtokunnan kokous.

Töitä välillä ja sitten taas odotusta

Nyt se on sitten siis julkista. Tämä odotus nimittäin. Tuntuu hassulta, sillä vastahan me itsekin saimme asiasta tietää eikä se vieläkään ihan joka hetki tunnu todelliselta. No, mitä nyt tälläkin hetkellä vatsalihaksia nipistelee.

Olin muuten tänään töissä. Teen projektiassarina keikkaa Mezina Oy:lle joka tuo maahan ravintolisiä. Vedän yhteen tuotetutkimuksen testitulokset, analysoin ne ja kirjoitan puhtaaksi julkaisua varten. Mielenkiintoista hommaa. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta vastaavanlaisesta työstä. Mutta niinhän se on, että toiset tekee mitä osaa ja toiset mitä haluaa.
Taidan kuulua jälkimmäisiin.

Kohta tulee kaksi vuotta siitä, kun "irtaannuin" vakituisesta työstä. Alku oli ihan kamalaa, kun on aina tottunut tekemään töitä eikä niistä ole ollut puutetta. Päinvastoin, taisin tehdä niitä ihan liikaakin ainakin päivän työtunneissa mitattuna.
Nyt osaan jo antaa arvoa sille, että olen saanut mahdollisuuden olla kotona lapsiani ja rakasta siippaani varten, jota ilman en kyllä tästä elämänmuutoksesta olisi selviytynytkään. En henkisesti, enkä taloudellisesti.

Lapset ovat myös osanneet arvostaa kotona oloani ja mielestäni he ovat tulleet hieman tasapainoisemmiksi sekä tulevat kertomaan minulle asioitaan aikaisempaa herkemmin. Ehkä he eivät aikaisemmin halunneet rasittaa äitiään omilla huolillaan, kun 8-12 tunnin työpäivän jälkeen palasin väsyneenä kotiin. Omatoimisiksi he ainakin oppivat sinä aikana. Nyt he nauttivat siitä, kun syömme melkein joka päivä yhdessä saman pöydän ääressä.

Nyt sain sitten lisäaikaa miettiä mikä minusta tulee "isona". Vauvan kanssa on turha aloittaa uuden opiskelua ainakaan tämän vuoden puolella ja uutta työtä en varmasti kohta enään saa mahani alkaessa näkyä. Vaikka lain mukaan raskaana olevaa naista ei työntekijää hakiessa saisikaan syrjiä. Mutta mehän tiedämme kaikki miten asia on.

Olen myös oppinut nauttimaan elämästäni ihan eri tavalla kuin ennen. Turha kiire ja hössötys ovat jääneet pois. Elämänsisältö on muuttunut rikkaammaksi, kun jaksaa ja ehtii enemmän kuin ennen. Harrastukset ovat tärkeitä ja antavat tarpeellisia kodin ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja. Lisäksi kirjoittelu ja satunnaiset työt tuovat erilaista sisältöä päivään.

Kiitän siis tästäkin päivästä ja odotan innolla mitä huominen tuo tullessaan.

Uusi elämä maalla

Niin se elämä heittelee ja asettaa vihdoin kaiken paikalleen. Eikä siihen mennyt kuin 40 vuotta.

Olihan se aikamoinen matka oppia erehdysten ja kokeilemisen kautta, mutta nyt taidan olla vihdoin perillä kotona.

Missä se koti sitten on ? Niin, minä joka aina sanoin etten Helsingistä muuta mihinkään asun nyt
täällä maalla, Nurmijärven kunnassa, Röykän kylässä yhdessä mieheni Osmon ja kahden teini-ikäisen lapseni kanssa. Uusperheen arki on sujahtanut vaivattomasti uomiinsa uudessa kodissa. Kaikki ovat saaneet aloittaa vähän niin kuin puhtaalta pöydältä.

Ja eiväthän ne suuret muutokset tähän lopu. Syyskuun lopulla odottelemme perheen lisäystä. Ensin sen piti olla koiran pentu, mutta yllättäen se muuttuikin "ihmispennuksi" jota olemme kyllä kovin toivoneetkin. Koiran hankinta siis siirtyy tyttäreni suureksi harmiksi.
Miehelleni tämä on ensimmäinen lapsi ja omat lapseni odottavat kovin pientä sisarta tai veljeä. Nyt vain täytyy toivoa kaiken menevän hyvin, tässä iässä nuo elämän realiteetit alkavat jo olla kohdallaan ja ymmärtää ettei terveen lapsen saaminen tai lapsen saaminen yleensä ole aina helppo juttu.

Ystävättäreni kysyi minulta juuri olenko jo löytänyt täältä ystäviä. Kyllähän toki. Olen aina ollut aktiivinen ja halunnut vaikuttaa asuinympäristöni asioihin ja niin nytkin. Syksyllä siirryin Haagan demareista tänne kotikuntaani ja Rajamäen demareihin, lisäksi olen Lomakoti Kotoranna johtokunnassa. Molemmat ovat tuoneet uusia ystäviä ja olen päässyt sisälle uuden kotikuntani asioihin ja toivottavasti jo vaikuttamaankin niihin.

Jatkossa pyrin olemaan aktiivinen ja päivittämään blogiani niin politiikan kuin omankin elämäni suhteen.