tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kohti kesälomaa

Aika on kummallinen juttu. Silloin, kun haluaisi sen menevän nopeasti, tuntuu se junnaavan paikallaan ja päinvastoin. Mutta nyt tuntuu siltä kuin päivät töissä olisivat menneet siivillä, loma nimittäin alkaa torstaina ja toisaalta odottavan aika on edelleen pitkä.

Tämä pätkätyö on tehnyt hyvää niin sielulle kuin kehollekin, aivot ovat saanet töitä ja päivittäiset kontaktit ihmisten kanssa ovat antaneet paljon. Työttämän arki voi olla tappavan tylsää vaikka aktiivinen olisikin. En yhtään ihmettele miten helposti työtön ihminen "tippuu pois" aktiivisesta elämästä ja sosiaaliset verkostot kutistuvat olemattomiin. Tällä hetkellä työttömiä on 300 000. Heidät jaetaan erilaisiin ryhmiin ja näihin ryhmiin panostetaan erilaisin työllistämismenetelmin. Osa näistä keinoista on kannustavia ja auttavat työtöntä löytämään itselleen uuden suunnan elämälleen sekä työllistymään. Osalle taas "pakolliset" kurssit ovat pakkopullaa joilla vain jatketaan työttömyyspäivärahan saamista, ilman osallistumista tippuu päivärahoilra pois. Mutta kuinka motivoida hyvän työkokemuksen omaavaa ja pitkän työuran tehnyttä työtöntä työnhakijaa ottamaan vastaan työ, jossa palkka on pienempi kuin mihin on tottunut ja työnkuva poikkeaa suuresti siitä mitä on tottunut tekemään ? Osa on jo sen ikäisiä ettei uudelleenkoulutukseen ole mitään haluja lähteä tai mitään sopivaa ei löydy. Eikö myös työnantajia olisi velvoitettava ottamaan töihin ja työllistämään työttömiä työnhakijoita esimerkiksi vuokratyövoiman sijaan, jota nykyään tuodaan myös lahden toiselta puolelta.

Itse olen ollut tyytyväinen tähän pätkätyöhön, joka näillä näkymin jatkuu elokuun alusta vielä pari viikkoa, mikäli oma vointi sen mukainen. Ja eihän tämäkään työ mitä olen tehnyt ole koulutukseni tai työkokemukseni mukainen, mutta hauskaa on ollut ja ennenkaikkea tämä on ollut hyvinkin voimaannuttavaa työttömyysjakson jälkeen. Nyt olen jälleen valmis suurempiinkin haasteisiin.

Nyt on siis menossa 28. raskausviikko ja "Oscar" kommunikoi jo säännöllisesti kanssani sekä myös isänsä kanssa. Oscar reagoi puheeseen, musiikkiin sekä vatsan taputuksiin antaen sieltä omat merkkinsä potkimalla tai nyrkkeilemällä. Välillä on menossa sellainen "linnanmäki-meininki", että meinaa itselleenkin tulla paha olla. Ilmeisesti kuperkeikkaa mennään ja vauhdilla.
Ja sitten hiljaisuuden vallitessa iskee välillä pelko siitä onko kaikki hyvin. Ihan normaaliahan se on, mutta en vain muista moisia tuntemuksia aiemmista raskauksistani. Se hieman stressaa.

Väsymys on myös valtava, toisina päivinä ei töiden jälkeen jaksaisi muuta kuin maata sohvalla ja viikonlopuistakin menee osa ihan vain lepäämiseen. Ja sitten iskee hirveä tarmon puuska, siivousta, järjestelyä ja kukkien hoitoa.... osansa siitä saavat myös perheenjäsenet ja kaikki organisoidaan töihin. Onneksi Osmo on ymmärtäväinen ja jaksaa kaikki vaihtelut mielialassani suhtautuen niihin hyvin stoalaisesti. Riikalle ja Jeremiakselle ne ottavat vähän kovemmin luonnon päälle.

Lapset lähtevät myös reissuun torstaina ja ovat isänsä kanssa 3 viikkoa, joten saamme Osmon kanssa rauhoittua kahden ja aloittaa kodin kuntoon laittamisen uutta tulokasta varten.
Osmolla loma alkaa myös torstaina ja perjantaina onkin jo juhannusaatto, joten loman pääsee aloittamaan juhlistamalla keskikesän juhlaa.

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Iltasatujen aikaa - siteen luominen alkaa jo varhain

Niin se vain aika rientää nopeaan. Perjantaina tulee 26 raskausviikkoa täyteen ja alkaa 27. viikko. "Oscar" kuulee jo äänet kohtuun ja viettää muutenkin suhteellisen vilkasta elämää.
Potkut näkyvät jo päällepäin ja onpa Osmo- isäkin saanut pari potkua poskeensa - mitäs tunki "liian lähelle".
Olemme siis aloittaneet seurustelun "Oscarin" kanssa. Eilen Osmo aloitti iltasatujen lukemisen lapselleen kirjana "Pikku Prinssi", tuo iki-ihana klassikko. Itse olin väsynyt muutaman huonosti nukutun yön jälkeen ja kömmin sänkyyn jo iltayhdeksän jälkeen. "Oscar" kuunteli isänsä lukemista minun nukahdettua ja oli kuulemma reagoinut puheeseen koko lukusession ajan säännöllisesti potkimalla ja liikkumalla. Näin on myös isä aloittanut siteen luomisen lapseensa jo varhaisessa vaiheessa. Tämän seuraaminen on hauskaa ja hellyttävää.
Seuraavana onkin vuorossa "Nalle Puh- sarjan johtamistaidon kirjoja" , johtaja-ainesta siis.

Raskaus edistyy muutenkin hyvin ja vatsa kasvaa kovalla vauhdilla. Väsymys ei vain tahdo millään väistyä, mutta siihen syynä varmastikin liian alhainen hb, raudan syömisestä huolimatta. Ja kyllä, kaikkea muutakin rautaa sisältävää on syöty.

Perheen teini-ikäiset lapset Jeremias ja Riikka odottavat myös innolla uuden sisaruksen syntymistä. Molemmat käyvät taputtelemassa vatsaa ja kokeilemassa liikkeitä. Hekin haluavat luoda siteen vauvaan jo varhaisessa vaiheessa.

Itse huomaan suhtautuvani raskauteen aivan eri lailla kuin vanhempia lapsiani odottaessa. Syön terveellisemmin ja kiinnitän enemmän huomiota ravinnon laatuun sekä ruokailun säännöllisyyteen. Olen jättänyt kaikki makeiset sekä makeat herkut lähes kokonaan pois. Kesäaikaan tosin jäätelölle täytyy löytää tilaa, onhan siinä maitoakin. Unesta on tullut tärkeää, väsyn helpommin ja sitä kautta myös mieliala vaihtelee enemmän.
Ehkä ikä tekee sen, että huoli syntyvän lapsen terveydestä on myös useammin mielessä vaikka kaiken onkin todettu olevan kunnossa ei koskaan voi tietää 100 % varmasti asiaa. Tästäkin syystä omat valinnat ovat tärkeitä. Odottavan äidin terveys ja terveelliset elämäntavat edistävät syntymättömän lapsen terveyttä. Tässä kohdassa myös tuleva isä voi olla suurena apuna äidille ja tukea muuttamalla myös omia ruoka- ja juomatottumuksiaan terveellisempään suuntaan. Onhan lapsen synnyttyäänkin saatava äidinmaitoa jonka ravintoarvo on hyvä ja siinä on mahdollisimman vähän lapselle haitallisia aineita.
Valitettavan usein vanhemmat eivät kiinnitä huomiota lapsen terveyteen ja kehitykseen omien elintapojensa kautta. Äitiysneuvolasta saa kaiken tarpeellisen tiedon mikäli sen haluaa vastaanottaa. Pienilläkin asioilla on suuri merkitys kasvavan lapsen elämänlaatuun. Tässä kohtaan emme saa olla liian itsekkäitä vaan syntymättömän lapsen edun on tultava ensin.

Nyt siis lapsemme kuuntelee satuja sekä musiikkia iltaisin. Malttamattomina, Osmo varsinkin, odotamme tulevaa syyskuuta ja uuden perheenjäsenemme syntymää.