Uusia kokemuksia - uusia ystäviä: kymmenen päivää ja yötä Roihu2016 partioleirillä

Hyppäsin tammikuussa 2016 mukaan Haagan Sirkkujen toimintaan tyttäreni ja hänen partiokavereidensa pyynnöstä mukaan vetämään sudenpentuja sekä seikkailijoita.

En vielä silloin tiennyt mikä minua odottaa.

Ilmoittautuminen ja pestit

Leirille ilmoittautuminen oli alkuvuodesta ja lyhyen ilmoitusluontoisen keskustelun rakkaan mieheni kanssa käytyä ilmoitin itseni Roihu2016 leirille mukaan.

Tyttäreni informoi minua, että minun täytyy myös löytää itselleni leirin ajaksi pesti, koska ison aikuisen velvollisuuksiin kuului osallistua leirin toiminnan pyörittämiseen jollakin tavalla.

Niin minä sitten kahlasin pestejä läpi ja mietin, että minkälaiseen hommaan itseni a) uskaltaisin b) haluaisin c) osaisin itseni laittaa. Kokemusta on monenlaisestakin työstä ja tehtävästä karttunut vuosien varrella, mutta työskentely partioleirillä keskellä metsää antoi sille aivan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Ensin ajattelin toimistokympin hommaa, mutta oltuani yhteydessä kyseiseen esimieheen totesin ettei aikani riitä olla koko talvea ja kevättä mukana tekemässä valmistelevia tehtäviä vapaaehtoisena palkkatyön lomassa. Niinpä päädyin alaleiritoimistopestiin, Valinta osui nappiin.

Varustelu eli mitä kaikkea tarvitsenkaan partioleirillä tai luulen tarvitsevani

Lähdetään siitä etten ollut 24 vuoteen nukkunut teltassa tai retkeillyt päiväretkeä pidempiä aikoja eli varustelistalla oli mittaa. Niinpä aloitin hankinnat jo talven puolella, ei kirpaissut kukkaroa niin kovasti.

Nettishoppailu on sitten helppoa, jos tietää mitä etsii ja on varma laadusta. 

Niinpä posti toi ilmoituksen saapuneesta Savotta-makuupussista, jota muuten etsin pitkään sillä halusin 80+ cm leveän pussin enkä mitään hippiäiselle tehtyä 65 cm leveää. Seuraavaksi tulivat vaelluskengät, joita en kyllä leirillä tarvinnut, mutta nekin ovat olleet jo käytössä.

Ruokailusetti ja pari ylimäätäistä sporkkia, vesipullo, makuualusta - ilmatäytteinen tietenkin, sillkkipussi makuupussin sisälle, vesipullo, Fjällräveninn G1000 laukku - tilaihme, rinkka 60 l, vedenpitävä Haltin ulkoilutakki ja kaikkea pientä mitä nyt leirioloissa tarvitsee.

Loput löytyivätkin sitten jo omasta kaapista.

Leiri lähenee

Kävin yhdessä leirilippukuntamme tapaamisessa ennen leiriä ja tutustuin muutamiin muiden lippukuntien johtajiin. Nimet olivat ennestään tuttuja, mutta nyt niille löytyivät myös kasvot. Teimme yhdessä leirilippukuntamme Lännen Nopeimmat lakanan mukaan leiriporttiimme, jonka siis kuulemma leirillä rakentaisimme. Ok, ajattelin, mistä ihmeestä?

Samalla mietin miten ihmeessä sopeutuisin 12-17 vuotiaiden lasten ja 18-23 vuotiaiden nuorten aikuisten kanssa kahdeksan päivän ajaksi tai miten he sopeutuisivat minuun 48 vuotiaaseen naiseen, jonka elämänkatsomus ja -kokemus on hieman erilainen kuin heillä. Ja tunnenko itseni kuinka yksinäiseksi leirin aikana. Asiaahan ei helpottanut se, että oma tyttäreni oli meidän leirilippukunnan johtaja ja infosi minua ennen leirin alkua, että minä olen siellä sitten vain hänen äitinsä ja muille yksi johtajista muiden mukana. Eli suomennettuna, älä ala säätämään, minä hoidan johtamisen. 

Leirilippukuntaamme oli tulossa myös kanadalainen kymmenen henkilön vahvistus eli saimme myös kansainvälistä väriä mukaan.

Leirin lähestyessä myös jännitys kasvoi. Olin lähdössä leirille kaksi päivää ennen muita, Olin ilmoittautunut raksaleirille kahdeksi päiväksi ihan vain sen takia, että saan laajemman ja kattavamman kuvan toiminnasta, leirin rakentumisesta sekä ihmisistä siellä. 

Niinpä lähdin matkaan maanantaina 18.7.2016.

Raksaleiri

Mieheni Osmo ja poikani Oscar ajoivat minut raksaleirille maanantaina 18.7. klo 18 aikoihin. Onneksi auton sai ajaa leirilippukunnan viereen, sillä tavaramäärä oli hirmuinen. Omien varusteideni lisäksi minulla oli mukana kaksi retkituolia ja riippumatto.

Jäätyäni leiripaikalle alaleiri Unityn Lähde-kylään yksin siirsin tavarat syrjemmälle ja onnekseni en ehtinyt edes lähteä kauemmas, kun näin  Elsan ja Tiinan, jotka olivat tulleet raksaleirille jo aikaisemmin ja olivat töissä koko leirin ajan. Heiltä sain myös tiedon makuupaikastani, joka oli yksinäinen tien vieressä nököttävä oranssi teltta. Sinne siirsin osan tavaroistani ja osan jätin teltan taakse tuoleille odottamaan seuraavaa siirtoa.

Kävelin ihan ensimmäiseksi syömään Hurman keittiöön ja sieltä pääleiritoimistolle kyselemään onko jotain tehtävää. No, eipä ollut vielä silloin eli käytin ajan hyödykseni ja tutustuin silloin vielä niin tyhjään alueeseen.

Tiistaiaamu valkeni kylmän viileänä, makuupussi tuntui vieraalta, alusta kovalta ja muhkuraiselta. Olin nukkunut ehkä neljä tuntia yhtä jaksoisesti. raksan äänet kuuluivat pitkälle yöhön ja jälleen aikaisin aamusta. Nopeat aamutoimet ja liikkeelle jälleen kyselemään hommia.

Aamiaisen jälkeen suunnistin jälleen pääleiritoimistoon ja tällä kertaa pääsin jo ihan oikeisiin hommiin eli tutustumaan REKIin eli leirirekisteriin sekä Jiraan eli leirin palvelutilausohjelmaan. Aamupäivä meni nopeasti ja lounaan jälkeen pääsimme jo aloittamaan oman Poltteen alaleiritoimiston rakentamista. Iltapäivän ja illan aikana saimme tehtyä  mahdollisimman paljon aamua varten valmiiksi, mitä nyt sähköt puuttuivat, mutta se ei meitä haitannut.

Tehtyäni töitä aamulla kello kahdeksasta iltaan klo 22.30 asti ja käveltyäni tuona aikana noin 25 000 askelta olin ihan valmis kömpimään makuupussiin ja sulkemaan silmäni. Tiesin, ettei seuraavakaan päivä anna armoa ja töitä on koko päiväksi leiriläisten saapuessa paikalle.

Yö oli jälleen kylmä ja jouduinkin lisäämään varusteita yön aikana etten palelisi koko yötä ja saisin nukuttua edes vähän paremmin kuin edellisenä yönä. Toiveajattelua.

Roihu2016 Finnjamboree alkaa - rakentelua, pesti,  migreeni ja avajaiset

Varsinaisen leirin ensimmäinen aamu valkeni jälleen kirkkaan kylmänä ja yön kasteisena. 

Nostin itseni ylös ja aamiaiselle heti seitsemän jälkeen ja sen sieltä pestiin rakentamaan alaleiritoimistoa toimistokympin ja lopun tiimin kanssa.

Ensimmäisten leiriläisten saapuessa ei meillä ollut vielä edes sähköjä, joten kaikki kirjaamiset tehtiin manuaalisesti ja syötettiin jälkeen päin leirirekisteriin. Busseja virtasi koko aamupäivän ja pitkälle iltapäivään leirialueelle.

Oma leirilippukuntani saapui siinä klo 11 maissa ja menin heitä vastaan sekä auttamaan tavaroiden siirtämisessä omalle tontille. Myös kansainvälinen vahvistuksemme eli joukko kandalaisia saapui puolilta päivin, joten koko leirilippukunta Lännen Nopeimmat oli kasassa.
Itse palasin lounaan kautta takaisin pestin ääreen ja jätin muut kaikessa rauhassa rakennushommiin.

Olin siis kolmatta päivää hommissa, sää oli lämmin ja kostea, päivät venyivät ja ilmeisesti juominen jäi liian vähälle, kun ensimmäisenä leiripäivänä iski migreeni, joka teki minusta täysin toimintakyvyttömän. Ajatus ei juossut, lääke ei auttanut. Niinpä lähdein kesken iltapäivän lepäämään toivoen, että uusi teltta olisi jo pystyssä. Olihan se onneksi pystytetty ja ihana tyttäreni oli siirtänyt tavarani pikkuteltasta isoon telttaan. Migreenikohtauslääke, laput silmille ja unta toivoen, että avajaisiin pääsisi mukaan.

Tunnin lepo ja lääke tekivät tehtävänsä, migreeni oli lähes poissa. Sillä välin on alkanut leiriportin rakentaminen ja alue hahmottui jo ihan eri tavalla kuin aamulla.

Avajaisiin valmistauduimme pukeutumalla partiopaitoihin ja marssimalla suurella joukolla avajaispaikalle. Matkalle huusimme oman huutomme useaan kertaan ja availimme ääntä.
Koska 17 000 partiolaisen siirtyminen avajaispaikalle ei ollut ihan hetkessä suoritettu, odottelimme laakson pohjalle rakennetun lavarakenteen päällä toista tuntia avajaisten alkua. Siinä alkoi jo nuoremmillakin paikat puutumaan ja asentojen vaihtoa, jalkojen oikomista tehtiin vieri vieressä välillä vierustoverilta, edessä tai takana istuvalta anteeksi pyydellen.
Avajaiset kestivät reilun tunnin ja ohjelman kohokohtia olivat tulishow ja tietenkin Roihu-biisi, joka löytyy YouTubesta.

Avajaisten jälkeen suuntasimme oman Unitymme keittiön kautta iltapalan äärelle. Ensimmäinen leiripäivä oli vilahtanut ohi puuhaillessa, kirjatessa leiriläisiä sisälle ja omaa leiriä rakentaessa.
Omaan makuupussiin oli hyvä piiloutua yön ajaksi.

Leirielämää, uusia ystäviä ja pestiä

Meidän leirilippukunnalla kävi paikan suhteen hyvää ja huonoa tuuria. Hyvää oli se, että vierestä löytyi bajamajat, käsienpesu ja juomavesi, olimme alueen reunalla isolla tontilla ja saimme olla aika rauhassa sekä sivussa ylimääräisektä trafiikilta. Huonoa oli se, että olimme vähän kaukana kaikesta, tontilla ei ollut puita muuta kuin reunalla mistä metsä alkoi. Mutta kaikin puolin viihdyimme omassa leirissämme, johon rakensimme myös katoksen, jonka alle kaikki 51 mahduimme viettämään vapaa aikaa. vaikka harvoinhan kaikki yhtä aikaa olivat paikallakaan. Pestit, ohjelmalaaksot ja vapaa-aika veivät meitä eri suuntin pitkin ja poikin Roihun aluetta.

Leiriarki aikatauluineen sujahti nopeasti omaan uomaansa ja tuli rutiiniksi itse kullekin.

Leirin alussa saimme kutsumattoman vieraan leiriin, josta onneksi valppaat johtajamme pääsivät eroon lapion avulla. Kyykäärme löysi tiensä tyttöjen nigeriin ja kulki siellä matkan patjojen alta ulos, jossa se kohta määränpäänsä ja pääsi osaksi luonnon ekologista ruokaketjua. Tämän jälkeen kuului hetkellisesti etlttoihin mennessä pientä tömistelyä.
Ampiaiset olivat suurempi huoli joita kokoontui jokaisen ruokailun yhteydessä sankoin parvin mehupisteelle ja ruokalautasten luokse.

Vapaa-ajalla oli hienoa päästä tutustumaan oman leirilippukuntamme johtajiin, lapsiin, nuoriin ja tietenkin kanadalaisiin vieraisiimme. Vietin monia hyviä juttuhetkiä niin lasten kuin aukuistenkin kanssa. Löysin upeita persoonia ja kävimme syvällisiäkin keskusteluita nuorten kanssa, nauroimme ja pidimme hauskaa. Kanadalaiset yrittivät opettaa minua pelaamaan jotain korttipeliä, jota pelasivat neljän porukassa pareina, seuraamiseksi se jäikin. Omat johtajamme saivat minut kuitenkin ristiseiskan pariin, oli loogisempi pelimuoto.

Kanadalaisten aikuiset johtajat Rob, Peter ja Tim tulivat tutuiksi kahdeksan leiripäivän aikana, kuten muutkin leiriläiset. Kaikkien nimiä en muista, mutta se ei ole mitään uutta minun nimimuistillani.
Kohtasin leirillä myös vanhan työtoverin, jonka kanssa kävimme kahvilla järven päällä ja vaihdoimme noin 15 vuoden kuulumiset. Molemmat partiossa mukana lasten kautta, hauskaa huomata miten elämä ohjaa eri teille jotka sitten jälleen kohtaavat kummallisesti aivan eri asioiden parissa.

Aika pestissä vierähti nopeasti ja työvuorot seurasivat toistaan jo rutiinilla. Hattu tai huivi pysyi päässä loppu leirin ajan ja vettä join koko ajan, näin vältyin uudelta migreeniltä ja jaksoin olla mukana kaikessa. Alaleiritoimistopesti oli kiva tapa tutustua leiriorganisaatioon kokonaisuutena ja myös ihmisiin kaiken takana. Roihu2016 kokonaisuutena hahmottui mieleeni ja se mieletön infra mikä alueelle oli rakkennettu konkretisoitui päivä päivältä paremmin.

Leirin terveydenhuolto ja palvelut

Kolme ensimmäistä päivää tuli askellettua yli 20 000 askelta/päivä eli paljon enemmän kuin normiarkena kotona. Tämä sitten tuntui jo valmiiksi tulehtuneessa kantapäässä eli kävely alkoi olla vaikeaa ja kipu kova. Niinpä suuntasin torstaiaamuna leirisairaalaan, jossa esnin oli hoidontarpeen arviointi, ihan niin kuin missä tahansa terveyskeskuksessa. Tämän jälkeen minut ohjattiin odotustilaan odottamaan fysioterapeutille pääsyä. Vastaanotto oli rakennettu pj-telttaan ja odotustila oli pressuilla katettu ja istuimina varustelaatikot huovilla pehmustettuina. Siinä vuoroani odotellessa saapui paikalle muitakin sairastuneita eli leirisairaalan odotustila täyttyi pikkuhiljaa.

Vajaan tunnin seurailun jälkeen oli minun vuoroni päästä fyssarille. Olin jo postannut faceen missä olin ja sattumalta leirisairaalassa töissä ollut ystävättäreni oli juuri aamukahvilla samaisen fysioterapeutin kanssa, joten hän oli jo saanut alkuinfon odottavasta asiakkaastaan.

Fysioterapeuttini osoittautui todella mukavaksi naiseksi, joka tarkasti seisontani, askelluksen ja liikeradat. Juttelimme kuin vanhat ystävät rennosti leiristä, pilateksesta ja leirisairaalasta. Hän teippasi kantapääni, pyysi lääkäriltä reseptin särkylääkkeisiin ja sanoin, että tarvittaessa voin tulla uudelleen teippauttamaan kantapään ja säären. Leiriapteekista sai kaikkea peruslääkintään ja hoitoon kuuluvia tarvikkeita. Niinpä lääkärin kirjoittamn särkylääkereseptin lääke tuli nopeasti ja lääkkeen kustannukset menivät suoraan partiovakuutukseen. Aivan upeasti järjestetty.

Leirisairaalasta löytyi myös hammaslääkärin palvelut, kätilö, lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muuta apuhenkilöstöä hoitamaan kahta poliklinikan osastoa ja yhtä vuodeosastoa. Apu oli siis tarvittaessa todella lähellä. Tämän lisäksi alaleireissä kiersi koko ajan ensiapupartio eli olimme todella hyvissä käsissä ja apu oli nopeasti paikalla.

Muita leirin palveluita olivat ihanat kahvilat joista sai cappucinoa ja muita erikoiskahveja, minut tuntevat tietävät miten arvostan kunnon tummapaahtoista kahvia enkä pärjää ilman sitä ja onneksi ei tarvinnutkaan pärjätä.

Keitaalla pääsi nauttimaan niin kahvista, letuista ja itse grillatusta makkarasta kuin myös musiikista, hyvästä seurasta, askartelusta, hieronnasta, kylpypaljuista ja saunasta. Ja saipa halutessaan hiuksetkin letille saunan jälkeen.

Leirin kahviloiden lisäksi ehdoton suosikkini oli softiskioskit. Tunnustan, söin joka päivä vähintään yhden jäätelön ja kyllä se maistuikin hyvälle.

Leiristä löytyi Scandinavian Outdoor Store, josta löysin uudet sandaalit ja olisi sieltä löytynyt vaikka mitä muutakin. Mutta luulen, että menekkituotteita olivat sporkit niiden kadonneiden tilalle, kånkenit ja paljon pientä leirillä tarvittavaa tavaraa. Jos rinkka hajosi niin uuden löysi tilalle.

Roihun oma kauppa Indie store tarjosi kävijälle erilaista Roihun logoin varustettua tavaraa. Itse ostin Roihu-mukin sekä hupparin, näin pääsen fiilistelemään Roihua vielä pitkään sen jälkeenkin.

Roihun ehdottomasti parasta palvelua oli rakennettu infra, Suihkut ja sauna olivat luxusta leiriarjen keskellä, riittävä määrä bajamajoja ja niiden yhteyteen rakennetut käsienpesupisteet pitivät pöpöt kurissa. Vesipullon pystyi täyttämään kulkiessaan leirin alueella missä tahansa raikkaalla, puhtaalla ja kylmällä juomavedellä, jota leirin aikana kului todella paljon. 

Leirin avajaiset, keskiäiset ja päättäjäiset sekä muita tapahtumia

Suurilla leireilläja tapahtumissa tapaa aina paljon uusia ihmisä, mutta Roihu2016 näytti sen mitä parhaimmillaan 17 000 henkilön yhteinen juhla voi olla. Ohjelma ja sen juontajat ovat sydämellään mukana tekemässä leiristä elämystä. Nuorille tällainen yhteenkuuluvaisuus ja sosiaalinen kohtaaminen tuttujen ja tuntemattomien kanssa antoi varmasti paljon eväitä kotiin vietäväksi. Sisaruspiiri, johon kuuluivat kaikki, jossa otettiin kädestä kiinni kaikkia antoi uskoa myös paremmasta huomisesta maailmassa. 

Roihun tarina pääsi esille avajaisten, keskiäisten ja päättäjäisten ohjelmassa. Roihu-biisi keräsi mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta jokainen lauloi mukana sanoi kuka mitä tahansa.

Vierailupäivän ohjelma ja leirisuoran pisteet keräsivät väkeä jonoksi asti. Yksi suosituimmista pisteistä näytti olevat yhteistyökumppani Puolustusvoimien piste, jossa pääsi kokeilemaan lentosimulaattorilla lentämistä sekä sai tietoa puolustusvoimista yleisesti.

Sattui muuten olemaan tuttu nuori mies kysesellä pisteellä keskiviikosta sunnuntaihin töissä. Nappasimme hänet tyttäreni kanssa kahville joka päivä ja taisipa siinä vierähtää kuulumisia vaihtaessa välillä yli tuntikin aikaa.

Illalla pääsi vielä diskoilemaan Club Encoreen 90-luvun musiikin tahtiin tai no ainakin melkein 90-luvun musiikin, se taitaa olla aika venyvä käsite nuoremmille.

Leirillä pääsi myös osallistumaan hartaustilauksiin tai tunnuksettomaan ohjelmaan. Näistä myös jokainen sai lisää henkistä pääomaa ja avaimia jaksamiseen.
Itse osallistuin yhteen ainoaan hartaustilaisuuteen ja se oli sunnuntai-illan surullisen tapahtuman myötä järjestetty muistohartaus nuorelle menehtyneelle partiolaiselle. Suru oli käsin kosketeltavaa ja tuon tapahtuman muisteleminen saa edelleen kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin ja silmäkulman kostumaan. Feel the wind, fly with angels.

Taiteiden yö osui tiistaille ja silloin oli erilaista tapahtumaa, näyttelyä, syötävää ja montaa muuta kivaa tekemistä esillä ja kokeiltavaksi. Ruokapisteellä oli tarjolla heinäsirkkoja sekä jauhomatoja. Ja enhän voinut olla maistamatta heinäsirkkaa, kun nuoretkin sitä maistoivat, yllytyshullu siis ja periksi ei anneta. Lopuksi pääsimme nauttimaan grilliherkuista iltapaksi.

Kaikkea kivaa ja erilaista tapahtumaa, tekemistä ja kohtaamisia olivat leirin suola ja sokeri. 

Leirin viimeinen ilta

Sieltä sekin sitten saapui, leirin viimeinen ilta päätäjäisineen, jossa Sanni kohotti meidät yhteislaulutunnelmaan, jota luonnollisesti jatkoimme Roihu-biisillä ja muutamalla muullakin laululla.

Tunnelmasta päällimmäisenä oli ilo onnistuneesta leiristä ja haikeus sen päättymisestä.

Iltaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka myöhään ja juttua riitti meidän kanadalaisten kanssa vaikka kuinka paljon. 

Minäkin innostuin swoppaamaan eli vaihdoin lippukuntahuivini kanadalaisen lippukunnan huiviin. Lahjaksi sain ihanat lapaset joissa oli lämminvuori ja väreinä, kuinkas muutenkaan, valkoinen ja punainen sekä vaahteran lehti kuviona.

Kiitin myös oman leirilippukuntani nuoria ja johtajia, jotka ottivat minut osaksi tätä upeaa ryhmää. Iästäni huolimatta en tuntenut itseäni vanhaksi enkä todellakaan ikälopuksi. Joissain asioissa huomasin iän hioman ajattelutapojen erilaisuuden sekä ehkä myös jossain kohti myös sen tuoman auktoriteetin.

Rinkka oli pakattu jo päivällä lähes kokonaan niin, että seuraavana aamuna se oli valmiina vain makuupussin rullaus loput vaatteista rinkkaan.

Viimeinen yö makuupussissa tuntui jo kotoisalta ja iltatoimet menivät rutiinilla. Yhtä äkkiä tuntui, että kymmenen päivää oli ihan liian lyhyt aika päästä tutustumaan näihin upeisiin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Miten hyvältä tuntui ollakaan yksi heistä ja saada jakaa tämä hieno leirikokemus, ensimmäinen jamboreeni, mutta ei taatusti viimeinen.

Lähtöitkua vailla

Aamu valkeni kuten niin moni muukin, hieman viileänä ja kosteana yökasteen jäljiltä. Aamutoimet rutiinilla ja töihin pestiin Poltteen alaleiritoimistoon. Viimeinen työmatka Unityn läpi, vesipisteen kautta, pikkustagen ohi, sveitsiläisen puumajan ohi ja mäkeä alas. 

Alaleiritoimistossa suurin huolenaihe olivat järjetön määrä löytötavaraa jolle yritimme viimeiseen asti etsiä omistajaa. Lounaan jälkeen aloimme purkaa alaleiritoimistoa ja iltapäivällä meiltä katkaistiin sähköt sekä wifi-yhteys sen myötä, joten purimme toimiston ja roudasimme tavarat niille osoitettuun paikkaan.

Kävin viemässä vielä turvaroskikseen paperit joita ei muuten saanut hävittää sekä samalla kiitin pääleiritoimiston väkeä sekä kuittasin itseni ulos pestistä.

Vielä viimeinen jäätelö matkalla omaan leirilippukuntaan, jossa odotti lähes tyhjä ruohokenttä.

Teltat olivat kadonneet ja leiriportti purettu. Pystyssä oli vielä meidän teltta, jonka purimme yhteistyöllä ja saimme kuin saimmekin tungettua taltan tarvikkeineen sitä varten olevaan kassiin.

Sinne meni kahdeksan yön makuusija ja koti.

Bussimme saapui noin klo 16 aikoihin ja siirsimme leirin tavarat kaksilla maitokärryillä ja kantaen bussipysäkille, joka osottautui vääräksi. Niinpä sitten raahasimme tavarat vielä toiseen paikkaan, noin 150 metrin päähän.

Bussi lähti ajallaan ja bussikuski osoittautui nurmijärveläiseksi mieheksi, joka tipautti minut ja tyttäreni matkan varrelle Myllykukkoon, josta meidät noudettiin kotiin.

Viimeinen kiitos ja hei bussissa. Roihu 2016 oli osaltanai päättynyt, mutta ei suinkaan vielä kokonaan. Hilloksia odotellessa.

Roihu2016 faktaa

- alaleiri: Unity
- kylä: Lähde

- leirilippukunta: Lännen Nopeimmat

- oma lippukunta: Haagan Sirkut

- 17 000 partiolaista 

- 3000 ulkomaalaista osallistujaa

- 45 kansalaisuutta
- 7600 m putkia juomavettä varten
- 3000 vapaaehtoista rakentamassa, toteuttamassa ja purkamassa leiriä

- 18 000 partiohuivia valmistettuna kierrätysmateriaaleista

- saapuminen ja poistuminen eli noin 300 bussin logistiikkajärjestelyt

Lisää Roihu2016 asiaa 

https://roihu2016.fi/
http://www.partio.fi/

Matkalla avajaisiin 20.7.2016

Armeijan bilebändi esiintyi avajaisissa

Oman lippukunnan lakana :)

Nuotiomakkaraa. Parhautta.

Leirisuora.



Työmatkalla. Erään aamun aikainen maisema.

2016 - elämän käänteitä

Jotenkin pari viime vuotta vain on vierähtänyt kuin siivillä niin töissä kuin vapaa-ajallakin.
Oman osansa ajasta ovat vieneet tietenkin lapset, niin isommat kuin pahnan pohjimmainen.

Tuki vanhimmille lapsille elämän tärkeissä valinnoissa ja niiden aikana on ollut minulle itselleni tärkeää aikaa. Olen halunnut tarjota heille kaiken sen tuen ja avun heidän päätöksissään yläasteen jälkeen mistä itse olen jäänyt aikoinaan paitsi.
Ei en valita, elämä on kohdellut minua kohtuullisen hyvin ja olen rakentanut elämästäni sellaisen kuin halusin. Mutta itse olen halunnut antaa omille lapsilleni enemmän eväitä elämään ja aikuisuuteen kasvamiseen aikaa. Aikaa tutkia vaihtoehtoja sekä tehdä päätöksiä oman tulevaisuuden suhteen ilman kiirettä tai painostusta.

Nyt olen ylpeä aliupseerioppilaan(poika kohta 20v.)  ja yo-kirjoitukset juuri päättäneen
(tytär kohta 19 v.) nuoren äiti.
Ja nuorimmainen aloittaa syksyllä eskarin.
Voiko elämä enempää antaa ilon aiheita, kuin menestyvät nuoret, onnellinen pikkupoika, ihana aviomies ja hyvä työpaikka.
Elämä hymyilee ja minä minä hymyilen takaisin.
***
Tyttäreni yllyttämänä aloitin vanhan harrastuksen uudelleen. Partion. Aloitin partiossa vuonna  1975 ollessani seitsemän vuotias sudenpentu Vaajan Valppaat tytöt lippukunnassa Vaajakoskella. Nyt olen 48 vuotias (9.4.) aikuinen mahdollistaja Haagan Sirkuissa. Vedän tyttäreni ja kahden muun ihanan nuoren naisen kanssa kolmea sudenpentulaumaa, jotka on yhdistetty yhdeksi ja kahta seikkailijaryhmää, jotka myös yhdistetty. Maanantaisin on koko ilta partiota.
Tästä kaikesta innostuneena olen ilmoittautunut myös Roihu 2016 finnjamboreelle eli heinäkuun lopulla odottaa kansainvälinen suurleiri Evolla, 17 000 osallistujaa ympäri Suomea ja eri puolilta maailmaa.
Lisäksi olen leirillä alaleiritoimiston pestissä eli työskentelen osan päivää ja lopun sitten olen leirilippukuntani tukena ja apuna. Odotan jännityksellä heinäkuuta ja lomaa, sitä ennen on pikkuhiljaa saatava retkeilyvälineosasto kuntoon ;)
***
Työssäni olen saanut olla mukana oman kunnan turvallisuus- sekä valmius- ja varautumisasioiden suunnittelussa. Kävin alueellisen maanpuolustuskurssin 2014 lokakuussa ja sen jälkeen olen ollut entistä valveutuneempi sekä kiinnostukseni varautumis- ja valmiussuunnittelua kohtaan on kasvanut.
Niinpä olenkin nyt ilmoittautunut Varvara 2016 harjoitukseen, joka pidetään nyt huhtikuussa viikonlopun mittaisena Haminan reserviupseerikoululla. Osallistun viikonlopun aikana kouluttajavalmennukseen. Odotan innolla kaikkea uuden oppimista ja mietin jo ensi vuoden vastaavaa harjoitusta sekä sitä mihin siellä hakisin.
***
Minun piti vähentää erilaisia kokouksia tälle vuodelle ja seurauksena siitä, että jättäydyin pois Kotorannan johtokunnasta olen nyt siis partiossa ja lisäksi minut valittiin maaliskuussa Röykän asukasyhdistyksen puheenjohtajaksi. Asukasyhdistystoiminta on ihan mukavaa, kun mukaan on saatu myös uusiakin kasvoja ja aktiivisia toimijoita.
Röykässä aloitti 2015 syksyllä Nurmijärven vastaanottokeskus, joka on tuonut omat haasteensa asukasyhdistystoimintaan. Meillä kaikilla on omat mielipiteemme tämän hetken maailmanpoliittisesta tilanteesta ja valitettavasti keskustelu sen seurauksista ei ole kovinkaan rakentavaa kaikkien ihmisten kesken.
Itse olen sitä mieltä, että jokaiselle joka aidosti tarvitsee turvapaikan tulee se saada ja ne keille se ei kuulu tulee palauttaa lähtömaahan mahdollisimman pian. He keille turvapaikka myönnetään tulee myös saada varauksetta se koulutus ja tuki mikä heille kuuluu, jotta heidät saadaan integroitua uuteen maahan mahdollsisimman hyvin.
Valitettavasti emme täällä Nurmijärvelläkään ole välttyneet ikäviltä ja täysin perättömiltä huhupuheilta, joita alaikäisitä turvapaikanhakijoista laitettiin liikkeelle heidän aloitettuaan koulun valmistavissa luokissa Nurmijärven yhteiskoulussa. Onneksi huhulta katkaistiin siivet heti alkuunsa ja trolli sai nenilleen.
Jokainen kyllä puhuu sananvapaudesta ja ihmisoikeuksista, mutta tieto siitä mitä ne tarkoittavat ja mitä oikeuksia sekä velvollisuuksia ne tuovat mukanaan ei olekaan enää ihan itsestään selvä juttu kaikille.
***
Näillä eväillä on menty alkuvuosi ja nyt ollaan kääntymässä jo vahvasti kevääseen.
Kevät on aina uuden kasvun ja valon aikaa. Odotan sitä innolla, kuten mtös pihatöiden kimppuun pääsemistä.
Innolla odotan kevättä ja tulevaa kesää.

Kyllä elämä on ihmisen parasta aikaa - erästä x- mäkihyppääjää lainatakseni.
Älkää siis unohtako elää sitä