perjantai 21. maaliskuuta 2014

Näkökulmia

Aikaa on jälleen vierähtänyt viimeisestä tekstististä. Nyt on aika jälleen puida asioita, omia ja muiden.
Näkökulma tämäkin ja saa toivottavasti edes muutaman miettimään asioita useista eri suunnista.
***
Kotimaan kentällä käydään SDP:n poliittisissa piireissä keskustelua tulevan puolukokouksen puheenjohtajavalinnoista. Itse olen seurannut keskustelua sivusta ja hiljakseen. Tilannehan ei sinänsä ole uusi, että istuvaan puheenjohtajaan ei olla tyytyväisiä ja tilalle halutaan uusi puheenjohtaja, joka nostaa puolueen jälleen uuteen nousuun.

Itse olen pohtinut asiaa myös sekä käynyt läpi aikaisempia puheenjohtajavaihdoksia, syitä niihin ja seurauksia vaihdosten jälkeen. Ei se vaihtamalla parane, ei aina. Ehkei nytkään.

SDP:n jäsenistön rakenne on muuttunut 2000-luvulla radikaalisti siitä mitä se oli vielä 1990-luvulla. Jäsenistö on korkeammin koulutettua ja työsuhteiden pituudet ovat lyhyempiä kuin aikaisemmin. Vaatimukset työnantajaa sekä työntekijää kohtaan ovat myös muuttuneet, näinollen myös järjestökentältä vaaditaan enemmän erilaista osaamista sekä näkemystä asioista.

Ymmärrän hyvin "vanhan liiton" ihmisten huolen sekä kritiikin SDP:n nykyistä johtoa kohtaan, mutta aika muuttuu ja toiminnan on muututtava sen mukana. SDP on saanut viime vuosina riveihinsä aktiivista nuorempaa sukupolvea ja joka näkee yhteiskuntamme hyvin erilaisena kuin esimerkiksi 1990-luvun alussa
jolloin elimme edellistä lamaa.

Jokaisen puolukokouksen alla on käyty  keskustelua ja osattu arvostella nykyisen johdon toimia. Kertaakaan ei ole esitetty konkreettisia toimenpiteitä siitä kuinka pitäisi toimia, että
1. SDP saa lisää jäseniä
2. SDP saa lisää kannattajia
3. SDP voittaa vaalit

Jutta on hoitanut tehtävänsä hyvin ja oppinut koko ajan hurjaa vauhtia uutta. Hän on ollut päättämässä koko Suomelle tärkeistä asioista EU:n kokouksissa sekä omassa hallituksessamme. On hyvä kuitenkin muistaa meidän muiden, että nämä päätökset ovat neuvoteltuja kompromissiratkaisuja suurimmaksi osaksi meidän kannaltamme. Valitettavasti tässä demokratiassa ei yksikään puolue pääse yksin sanelemaan sitä kuinka toimitaan, mitä ja mistä päätetään. Ei edes puheenjohtajaa vaihtamalla.

Haluan Jutan jatkavan puheenjohtajana, koska hänelle ei ole löytynyt varteenotettavaa vaihtoehtoa tai henkilöä joka olisi osannut valmiiksi esittää ratkaisun SDP:n ongelmiin. Jutta on myös luotsannut puoluetta eteenpäin hyvin näkyvästi sekä osoittanut olevansa valtionhoitaja-ainesta.
****
Mailmanpolitiikan tilanne onkin sitten paljon kimurantimpi tilanne.
Sapeleita kalistellaan Krimillä ja länsimaat ovat auliisti puuttumassa asiaan erilaisin pakottein, rajoittein ja ehkä jopa joissain tilanteissa sotilaallisesti. Minkä vuoksi? Rahan, öljyn, kaasun tai muun edun saavuttaakseen. Tosiasiassa koko mailmantalous on jo valmiiksi kuralla ja nämä kriisit vain syventävät sitä. Mailmanpoliisin roolin ottanut USA saa helposti mukaansa EU:n maat mukaan pakotteisiin, jotka loppujen lopuksi koituvat kaikille taloudellisina tappioina. Ainoa joka hyötyy niin on aseteollisuus.

Vanhan ja hajonneen Neuvostoliiton maat ovat vuorotellen olleet kriisissä ja kahnauksissa entisen emomaansa, nykyisen Venäjän kanssa. Baltian maat ovat ainoa poikkeus tässä asiassa ja ne ovatkin länsimaistuneet nopeinta vauhtia.

Pyyteettömästi ei kukaan sekaannu näihin kriiseihin ja ainoat, jotka kärsivät ovat kansalaiset ja vähemmistöt kriisialueella sen lähialueilla.
***
Nyt yritän selviytyä omasta pikkukriisistäni. Asetin toukokuussa 2013 tavoitteksi pudottaa vuoden aikana painoa 25 kg. Tavoitteesta on saavutettu 10 kg ja tuo 15 kg siis puuttuu vielä.

Upean alun sain Dieettiklubissa jossa löysin vauhtia elämänmuutokseen yhdessä Konjak -valmisteen kanssa.
Ruokavalio on muuttunut, mutta syön liian epäsäännöllisesti ja liian vähän eli painonpudotus on pysähtynyt.
Vakuuttelen itselleni, että korjaan tuon asian, mutta... huoh.
Täytyy ottaa itseään niskasta jälleen kiinni ja jatkaa jo tutulla tiellä. Onneksi liikuntaa tulee lisää luonnollisesti, kun talven selkä ontaittunut ja pääsee kohta pihahommiin. Kesällä ruokavalio vaihtuu kaasugrillin antimiin eli
kalaa, kanaa, punaista lihaa ja kasviksia sekä salaattia eli hiilarit minimiin.

Katsellaan uusia tuloksia sitten syksymmällä ja ilman Dieettiklubin tai Konjak -valmisteen tuomia apuja.
Mielenkiintoista nähdä vaikutus.

Nyt kevättä ja kesää kohti iloisin mielin.