lauantai 19. helmikuuta 2011

Oikeudenmukaisuus - kuka siitä päättää ?

Tällä hetkellä on trendikästä puhua oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta ja vaatia sitä kaikille.
Näin vaalien alla tuo oikeudenmukaisuus näkyy myös usean ehdokkaan vaaliteemoissa. Mitä tuo oikeudenmukaisuus sitten on ja kuka siitä päättää ?

Oikeudenmukaisuus on paljon erilaisia asioita sen henkilön näkökulmasta mistä asiaa katsotaan. Meille jokaiselle kehittyy jo lapsena oikeudenmukaisuuden taju sen mukaan mitä meille opetetaan josta se kehittyy koko lopun ikäämme.

Vaadimme oikeudenmukaisuutta niin paljon ja erilaisten asioiden varjolla, että unohdamme oikeudenmukaisuuden pohjimmaisen tarkoituksen. Ajamme oikeudenmukaisuuden varjolla omaa etuamme saavuttaaksemme haluamamme asian, on sitten kyse arvosta, vallasta tai statusta kohottavasta asiasta.

Oikeudenmukaisuutta on kohdella kaikkia ihmisiä samanarvoisesti ja samalla tavoin kuin toivot itseäsi kohdeltavan. Lapsellista ajatella näin, eikö sinustakin, mutta perusasiat ovat hyvin yksinkertaisia ja ne ymmärtävät kaikki.

Elämme tällä hetkellä hyvin epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa jossa ihmisten arvo mitataan usein euroissa oli sitten kyse, palkasta, muusta ansioturvasta, eläkkeestä, hoitokustannuksista tai maksettavista korvauksista. Oikeudenmukaista olisi, että kaikilla jotka haluavat töitä tehdä olisi työpaikka, vanhukset saisivat ansaitsemansa kohtelun ja hoidon, sairaanhoito tavoittaisi kaikki sitä tarvitsevat ja kaikilla olisi ravitsevaa ja monipuolista ruokaa syötäväksi joka päivä. Näillä kaikilla ja monilla muilla teemoilla haemme ääniä vaaleissa äänestäjiltä toivoen ettei kukaan liian tarkasti kysele siitä kuinka aiomme parannukset toteuttaa.

Sillä totuushan on ettei kukaan yksin pysty muuttamaan maailmaa vaan siihen tarvitaan ryhmän voimaa, joukkoa ihmisiä, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla ja ajavat samoja asioita.
Mitä siis haluamme tulevaisuudelta ? Millaisen Suomen haluamme tulevaisuudessa rakentaa ? Tämänhetkinen hyvinvointiyhteiskuntamme on muutoksen edessä ja hyvinvoinnin jatkuminen sekä kehittyminen vaatii uudistuksia sekä rohkeutta ja yhteistyötä toteuttaa ne.

Mikäli haluamme oikeudenmukaisen ja samanarvoisen yhteiskunnan jatkossakin, jossa lapsemme saavat yhtäläisen perusopetuksen, koulutuksen ammattiin, terveydenhoidon sekä samanarvoiset mahdollisuudet elämään yhteiskunnan täysivaltaisena yksilönä.

Mieti siis tarkkaan näissä vaaleissa kenelle annat äänesi ja miksi. Vaalilupaukset ovat usein lupauksia joita yksikään puolue ei yksinään pysty toteuttamaan vaan tarvitsee siihen apua muilta puolueilta. Lupaukset ovat siis vain lupauksia, niillä ei vielä maailmaa muuteta. Siihen tarvitaan yhteistyötä ja toimintaa yhdessä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Kohtele siis äänestäjää kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Rehellisesti ja suoraselkäisesti, ilman turhia lupauksia.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä - rahastustako ?

Olenko ymmärtänyt jotain väärin ? Yhtenä päivänä vuodessa muistamme ystävää, mielestäni ystävänpäivä on vuoden jokainen päivä. Samoin kuin isän, äidin, mummon, papan, tädin, sedän, enon tai kenen tahansa ihmisen päivä.

On tietysti hienoa, että yksi päivä vuodesta on omistettu ystäville ja antaa meille motiivin ostaa kaikenlaista ystävänpäivään liitettyä materiaalia. Kaupallista materiaalia, aineellista tai aineetonta, mutta kaupallista josta rahat menevät isojen yritysten tileille. Sen rahan voisi meistä jokainen käyttää paljon paremminkin ja kohteita tälle rahalle löytyisi varmasti.

En ollenkaan halua väheksyä ystävien muistamista kortein, makeisin, pienin lahjoin, leivoksella tai kukkasin. Mutta eikö ystävä yllättyisi ja olisi todella otettu, kun muistat häntä ihan minä tahansa arkisena päivänä viikosta. Mitä jos yhtenä päivänä yllättäisit hänet soittamalla ovikelloa tuoden kahvileipää, viinipullon tai pizzan tullessasi ja kerrot samalla kuinka oletkaan kaivannut yhteisiä juttutuokioitanne. Tai töissä piristät hyvää työystävääsi tuomalla aamulla hänen pöydälleen kukkia tai vaikka vain iloisen kortin jossa kiität häntä hyvästä työtoveruudesta.
Puhelu kauempana asuvalle ystävälle ja kutsu kyläilemään..... jne.

Hyvät ystävät jatkavat juttua siitä mihin se jäi vaikka aikaa olisi tapaamisesta kulunut kuukausiakin. Hyvälle ystävälle voi soittaa ihan minä vuoden päivänä tahansa tai mihin vuorokauden aikaan tahansa. Ystävät eivät katso kelloa ollessaan yhdessä.

Miksi siis yhtenä päivänä vuodessa pitäisi tuhlata ystävyyten kymmeniä euroja rahaa ? Eikö olisi viisaampaa käyttää sama raha ihan milloin tahansa antamalla aikaa ystävälleen vaikka kahvikupposen, lounaan tai viinilasillisen ääressä.

Ystävänpäivän ovat keksineet viisaat liikemiehet/naiset ansaitakseen lisää rahaa vetoamalla meidän inhimilliseen piirteeseen mennä joukon mukana.... ja pian kerrotaankin jo mitä kukin on ostanut tai saanut ystävänpäivälahjaksi. Ja taas joku rikastuu.

Minä ainakin lupaan etten osta yhtään ystävänpäivälahjaa, muistaa toki voin ystäviä sosiaalisen median kautta ja sähköpostilla, mutta niinhän teen joka päivä muutenkin.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tasapainottelua

Kyllä minä muistan itsekin ettei teini-ikä ollut aina sitä maailman helpointa aikaa. Emmekä aina olleet ihan samalla aaltopituudella äitini kanssa ja kiistaa tuli monista asioista, toisaalta olin myös se kiltti tyttö joka osallistui kodin töihin, sisarusten vahtimiseen ja jopa ruoan laittoon. Kapinoin sitten myöhemmin.

Toivon ottaneeni opiksi omasta nuoruudestani ja olenkin päätynyt kasvattamaan lapsiani "löysemmässä hihnassa" kuin minut on kasvatettu sekä hieman eri metodeilla, mikä on kyllä tuottanut tulostakin vaikka tasapainoilua välillä onkin.

Uusperheessä on lisäksi otettava huomioon monta asiaa kasvatuksessakin. Ensiksikin on tehtävä kaikille selväksi, että perheen aikuiset ovat tasavertaisessa asemassa lasten suhteen eli molempien sana painaa eikä toiselta saa viedä mattoa alta pyörtämällä päätöksiä. Lapset ovat myös saman arvoisia, ainoastaan ikä tekee eroa lasten välillä, muuten heillä on samat säännöt ja samat asiat tulevat eteen nuoremmillekin.
Aikuisten on keskusteltava kasvatuksen linjoista ja oltava tietoisia toistensa päätöksistä tai antamista luvista/kielloista ettei asiat mene ristiin eikä lapset pääse pomputtamaan vanhempiaan.

Itse haluan lasteni oppivan ottamaan vastuuta itsestään ja teoistaan jo ihan pienestä pitäen. Se alkaa helposti omien lelujen keräämisellä, iltapesulla ja ruokailutavoilla. Niiden oppiminen ei ole niin helppoa kuin luulisi ja vaatii vanhemmilta kärsivällisyyttä sekä johdonmukaisuutta. Pikku hiljaa lapsen kasvaessa voi hänet ottaa mukaan kaittiöön ja esimerkiksi astianpesukoneen tyhjentämisestä voi aluksi tehdä yhteisen leikin joka sitten myöhemmin muuttuu päivittäin tehtäväksi pikku hommaksi. Lapset kyllä oppivat ja osaavat, jos vanhemmat vain uskaltavat vaatia sitä heiltä sekä antaa vastuuta.

Syömme lähes joka päivä yhteisen päivällisen saman pöydän ääressä. Ruoka on itse tehtyä kotiruokaa joka on kasvavalle nuorelle monipuolista ja parasta ruokaa tukemaan nuoren kehitystä. Samalla nuori oppii ruoan valmistuksesta itsekin, tarpeellinen taito myöhemmin.

Vastuuta vastaan saa sitten sitä vapautta jota jokainen nuori kaipaa. Ei pidä kuitenkaan antaa vapautta ilman vastuun ottamista. Nuoren on opittava, että kaikilla teoilla tai tekemättä jättämisillä on seurauksensa. Seuraukset jotka heidän itsensä on kannettava. Samalla lapsemme toivottavasti oppivat ja ottavat opikseen.

Meillä on tarkat kotiintuloajat, läksyjentekovelvoite, määritellyt tietokoneajat, lista kotitöistä sekä näitä vastaan sitten lupa mennä ja olla kavereiden kanssa. Seurauksena huonosta koulumenestyksestä tai muista lipsahduksista lyhenee tietokoneaika, kotiintuloaika ja/tai kuukausiraha. Hyvästä menestyksestä koulussa tai paremmasta entiseen verrattuna saa sitten vapautta takaisin.

Keskustelemme paljon ja olen itse opettanut lapseni kyseenalaistamaan, joten joudun perustelemaan heille joka kerta kantani, miksi nyt toimitaan näin. Aina vain ei perustelut mene perille ja siitä seuraa luonnollisesti pientä sanaharkkaa ja teiniangstia.
On vanhempien välinpitämättömyyttä antaa lastensa itse päättää asioistaan kyseenalaistamatta niitä ja antaa heidän itse määritellä kotiintuloaikansa.
Rakkautta on asettaa rajoja ja rakkautta on antaa nuoren koetella niitä rajoja, rakkautta on myös puuttua nuoren asioihin ja olla hänelle paikalla aikuisena jota hän tarvitsee.