Äiti kotona vai kotiäitinä ?

Olen ollut nyt kaksi vuotta kotona, josta tosin töissäkin välillä kahdessa eri jaksossa.
Teini-ikäisille lapsilleni kotona oleminen on tehnyt hyvää ja olen saanut luotua heihin ihan erilaisen suhteen kuin vakinaisesti töissä ollessani.
Itse asiassa luodessani uraa ehdin nähdä heitä muutaman tunnin illassa, emme syöneet arkisin yhdessä ja illat menivätkin sitten kotitöissä. Keskustelut rajoittuivat lähinnä läksyjen tarkistamiseen ja hyvän yön toivotuksiin. Molemmat kritisoivat pitkiä työpäiviäni eivätkä ymmärtäneet miksen ollut enemmän kotona. Mitä tai ketä varten sitten venytin päivää ? En tiedä, kai luulin saavani siitä lisää meriittiä tehdessäni työni mahdollisimman täydellisesti ja vielä vähän enemmän. Palkkioksi siitä sain vain stressiä ja menetettyä vapaa-aikaa, aikaa joka oli pois itseltäni sekä silloin ala-asteikäisiltä lapsiltani.
Nyt ymmärrän miten tärkeää heille on tuntea äidin olevan läsnä ja lähellä. Keskustelemme paljon ja he kertovat minulle yllättävän paljon omista asioistaan.

Nyt ollessani äitiysvapaalla hoitamassa kotona pientä Oscaria on luonnollista, että aikani menee enimmäkseen vauvan kanssa. Vaikka hän osittain syökin maitoa pullosta on hän silti vielä riippuvainen rintaruokinnasta. Huomaan samalla miten isommat lapseni hakeutuvat lähelleni heti, kun Oscar on isänsä hoidossa. Mustasukkaisuutta se ei ole vaan on luonnollista, että he hakevat oman osansa äidin läheisyydestä. Saman he tekevät myös pienelle veljelleen, ottavat hänet syliin, leikkivät hänen kanssaan, syöttävät tai auttavat kylvetyksessä. Osmokaan ei jää osattomaksi heidän rakkaudestaan vaan yhtä lailla molemmat halaavat myös häntä.

Mutta siis otsikkoon. En ole koskaan ollut kotiäitityyppiä, enkä ole sitä vieläkään. Viihdyn kyllä kotona tiettyyn pisteeseen asti ja teen kotitöitä, mutta en todellakaan kaikkea yksin. Rakastan ruoan laittamista ja leivon myös mielelläni, mutta otan myös mielelläni apua vastaan. Samalla on lapsilla hyvä tilaisuus oppia ruoanlaittoa.
Meillä kotityöt on jaettu kaikkien kesken. Teini-ikäisillä lapsillani on 2 viikon viikkotyövuorolista jonka perusteella he saavat kuukausirahan. Kotityöt on jaetu heille tasan töiden vaihdellessa parillisina ja parittomina viikkoina. Rajoja, rakkautta ja vastuuta. Siivousta, roskien viemistä ja astiahuoltoa. Vapautta, kavereita ja omia menoja. Tasapainoisen perhe-elämän resepti teini-ikäisten lasten ja vauvan hoidon lomassa, mies siis osallistuu kaikkeen muun perheen kanssa.

Vastapainoksi kodille ovat luottamustoimet joiden kokoukset ovat yleensä iltaisin jolloin mieheni hoitaa pienimmäistä ja katsoo isompien perään. Ilman näitä sosiaalisia verkostoja tulisinkin varmaan mökkihöperöksi ja perheellä olisi silloin vähemmän mukavat oltavat. Nytkin välillä voi pienikin asia tuntua siltä, että "nyt riittää". Onneksi mieheni huomaa sen helposti ja auttaa minua purkamaan tilanteen.
En siis suostu siihen, että äitinä teen kotona kaiken valmiiksi vaan vaadin osallistumista kaikilta kodin hoitamiseen. Nyt tiedän, että on myös etuoikeus saada olla kotona, kaikilla äideillä ei ole siihen mahdollisuutta. Vaikka kotona oleminen onkin työttömyyden tulosta en katso olevani tippunut pois työmarkkinoilta vaan tiedän palaavaani entistä ehompana takaisin töihin, en tosin samalla alalle enkä etsi sitä uraputkeakaan uudelleen. Olen siis äiti kotona hoitamassa perhettään ja oppimassa samalla jotain uutta itsestään sekä yhteiskunnasta ja vaikuttamisesta.
Kotiäitiä minusta ei siis saa.