Priorisointia ja elämää

Siitä, kun viimeksi kirjoitin onkin vierähtänyt aikaa jo muutama kuukausi. Aika kuluu niin nopeasti, maanantai vaihtuu perjantaihin ja viikonloppu jälleen maanantaihin.

Vuoden ensimmäiset kuukaudet vilahtivat nopeasti osittain hoivaillessa Oscaria, muita perheen jäseniä ja itseäni.
Oscar sai vesirokon mukavasti jouluksi ja sairasti sitä vuoden vaihteen yli jatkaen siitä flunssalla eteenpäin. Flunssa uusi helmikuussa ja jälleen maaliskuussa. Maaliskuussa jouduttiin turvautumaan jo järeämpiin lääkkeisiin, kun pikku-miehellä todettiin keuhkoputkien tulehdus ja samaan aikaan korvatulehdus. Siinä meni samalla Osmon oma sairausloma poikaa hoidellessa. Molemmat flunssassa.
Flunssakausi ei säästänyt meidän perheessä ketään. Molemmat teinit sairastivat flunssan vuorollaa ja itse sain influenssan. Kaksi viikkoa kotona, 4 lääkärillä käyntiä ja loppujen lopuksi kuuri, jolla vihdoin yskä, poskiontelot ja nuha saatiin häädettyä. Nyt sitten ollaan uudella kuurilla, vasemmassa poskessa ilmeisesti pitkään muhinut tulehdus, joka ei ota lähteäkseen vaan aiheuttaa inhottavan toispuoleisen päänsäryn.

No, se siitä sairastamisesta. Kevättä kohti mennään kaikin puolin iloisin mielin.
Asioita on ollut pakko laittaa tärkeysjärjestykseen ja siinä ovat sitten harrastukset jääneet toiseksi, kokouksia väliin. On ollut pakko myöntää itselleen ettei kaikkea jaksa ja itselleenkiin täytyy antaa jälleen sitä ihan omaa aikaa. Keskiviikkoisin omaan aikaan kuuluva pilates on ollut ihana, rentouttava ja haastava harrastus. En jättäisi sitä mistään hinnasta pois enää sen tuoman hyvän olon ja rentoutuneen kropan vuoksi.

Olenkin miettinyt pitäisikö karsia menoja, jättäytyä pois muutamista luottamustehtävistä vähäksi aikaa ja katsoa tilannetta uudelleen muutaman vuoden päästä. Ehkä aktiivinen vuosien toiminta erilaisissa luottamustehtävissä on aiheuttanut sen, ettei vain jaksa samalla tavalla kuin ennen. On vain antanut niin paljon itsestään, että nyt on aika kerätä uusia voimia ja ehkäpä myös uusia aatteita. Asiaa on syytä miettiä kunnolla ja arvottaa oma elämä uudelleen.

Työelämä on kerrankin kohdallaan. Haasteet, työtehtävät, työkaverit ja jokainen työpäivä antavat aina jotain uutta. On ollut valaisevaa ja ehkä jopa pelottavaakin huomata kuinka kovan uran tehneenä, rautaisena ravintola-alan ammattilaisena ei enää kaipaa vanhaa. Uskaltaa huomata ne puutteet joita elämässä silloin oli, 24/7 työ, yksinhuoltajuus vuosien ajan, jatkuva kiire sekä oman ajan puute ajoivat kropan jatkuvaan stressitilaan. Nyt stressistä ei ole tietoakaan ja jokainen työpäivä on iloinen, hyvien työkavereiden kanssa tehty päivä.

Tänään ja eilen olin uutta oppimassa kahden päivän kurssilla "Sihteerinä kunnassa". Päivät olivat mielenkiintoiset ja toivat myös paljon uutta asiaa. Hallintoon, kokouskäytäntöihin ja päätöksentekoon liittyvää lakitietoja sekä hyviä käytäntöjä, kuinka kunnassa toimitaan. Oman lisänsä antoi eri puolilta Suomea kurssille osallistuneet naiset, eri toimialojen sihteerit. Oli valaisevaa kuulla miten muualla ja samalla todeta, ettei se pitkä työkokemuskaan aina takaa sitä etteikö kannattaisi opiskella lisää. Naurua myös riitti paljon. Sillä naisenergian määrällä jaksaa taas hymyillä monen monta kertaa.

Olen kevään lapsi ja sen huomaa, kun aurinko alkaa lämmittämään mukavasti tuoden ensimmäiset pisamat poskille. On kuin heräisi eloon talven horroksesta. Nyt odotan lumen sulamista takapihalla päästäkseni näkemään kuinka ensimmäiset krookukset, narsissit ja tulppaanit nostavat vartensa kohti valoa ilahduttaen väriloistollaan kaikkia.

Kevättä odotellessa on hyvä pohtia omaa elämää ja sen monimuotoisuutta. Niitä ihmisiä joiden haluat vaikuttavan sinuun itseesi ja keiden haluat vaikuttuvan sinusta.