Aika juoksee
Miten aika aina meneekin niin nopeasti ja miksi aina luulee, että aikaa on vaikka kuinka paljon? Juurihan alkoi kesä ja nyt talvi tekee tuloaan syksyn kautta.
Nuorin poikani täytti eilen 16 vuotta. Se tarkoittaa, että aloitin työt Nurmijärven kunnassa reilut 15 vuotta sitten, muutimme Röykkään 17 vuotta sitten ja olemme kohta olleet mieheni kanssa naimisissa 18 vuotta. Mutta ajan kulumisesta huolimatta voin itse paremmin kuin vuosiin.
Jos olet lukenut vähäisiä kirjoituksiani, niin olet huomannut suuren henkilökohtaisen projektin, joka alkoi vuonna 2023. Elämänlaatuni on huikeasti parempi -42 kg jälkeen, toki se on käynyt kalliiksi myös kukkarolle, vaatekaapin sisältö on uusittu muutamaan kertaan. Mutta suosittelen kaikille ylipainosta kärsiville avun pyytämistä, siitä se lähtee.
Seurakuntavaalit
Täytin juuri seurakuntavaalikoneen seurakuntavaaleja varten. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 3.-7.11. ja vaalipäivä on sunnuntaina 15.11. Kannattaa käyttää äänioikeutta myös seurakuntavaaleissa.
Itse en varmasti ole kaikkein perinteisin seurakunnan edustaja, mutta mielestäni seurakunnan päättäjien tulisi edustaa seurakuntaa eikä aina valtavirtaa. Mutta jää nähtäväksi miten pärjään vaaleissa. Olen kiitollinen jokaisesta äänestä.
Turvallisuudesta
Työssäni turvallisuusasiantuntijana joudun päivittäin kohtaamaan erilaisia asioita, niin positiivisia yllätyksiä kuin myös huolta aiheuttavia asioita. Siksi toivonkin, että jokainen ottaa oman ja läheisten turvallisuuden vakavasti, se lähtee pienistä asioista, joilla voi olla suuri merkitys. Näin syksyllä tulee mieleen fillareiden valot, heijastimet ulkovaatteissa, tasku- ja otsalamput kunnossa, heijastinliivit lenkille, myös koirille - näin saadaan yksi turvallisuusriski pienenemään.
Pitäkää huolta, että näytte pimeässä, älkää olko pimeitä.
Tulevaisuudesta
Tulevaisuudesta on meidän perheessä keskusteltu viime aikoina paljon. Kolme lasta 16 v., 29 v. ja 30 v. ovat kaikki uuden edessä miettimässä tulevaisuuden ammattejaan. Tässä ajassa on tavallista, että ihmisellä on useita ammatteja. Itse ajattelin vuonna 1989 valmistuessani unelma-ammattiini (vai oliko sittenkään?), että tätä sitten pienellä tvistillä hamaan tappiin. Mutta itsellä menossa jo toinen tai kolmas ura, miten se sitten lasketaan. Niinpä en ihmettele jo aikuisia lapsiani, jotka miettivät mikä heidän tulevaisuuden ammattinsa on. Molemmilla on jo ammatti tai kaksi hankittuna, mutta se ei vielä riitä. Nuorimman lapsen kohdalla on ensimmäisen ammatin hankinta aluillaan ja itse mietin uuden tutkinnin hankkimista, jos siis haluan vielä edetä urallani ei opistotason tutkinto enää riitäkään.
Vaikka olen aktiivisesti kehittänyt osaamistani ja suorittanut kaksi erikoisammattitutkintoa, yhden valmennuksen ja lukuisia muita täydennyskoulutuksia ei niiden hankilla loppujen lopuksi viivan alla ole merkitystä urakehityksessä, vaan tarvitaan amk- tai yamk-tutkinto. X-sukupolven edustajana on vielä pakko painaa eteenpäin, eläkeikään on kuitenkin vielä aikaa.
Muistelkaa mennyttä kesää lämmöllä ja varautukaa pitkään syksyyn ennen talven tuloa.