Ulkona on kaunis, aurinkoinen ja kirpeä pakkasaamu, pakkasta ei ole vielä paljoa, vain -4,4 C auringon jo noustua. Mutta kaunista siellä on, mieli virkistyy auringon näkemisestä kummasti.
Vanhin poikani, Jeremias 15 v, toi koulusta lupalapun, että hänen opintotietonsa saadaan siirtää kouluta- rekisteriin yhteishakua varten keväällä 2012. Mihin se aika oikein hurahti ? Vastahan minä olin itse samojen valintojen edessä, miettimässä 15 vuotiaan elämänkokemuksella mitä teen isona työkseni, elättääkseni itseni ja tulevan perheeni. Isoja päätöksiä 15 vuotiaalta, mutta onneksi nykyään on helpompaa vaihtaa alaa, opiskella lisää tai tehdä molempia ellei tuo lapsena valittu tie olekaan se ainoa oikea. En voi muuta kuin yrittää auttaa keskustelemalla eri vaihtoehdoista ja niiden seurauksista tulevaisuudessa.
____________________________________________________________________
Vaihteeksi osallistuin keskusteluun lasten kasvattamisesta. Asia, joka herättää aina suuria tunteita. Saako lasta kurittaa fyysisesti ja missä menee raja väkivallan ja kasvattamisen välissä ? Itse hyväksyn pienen tukistamisen, sellaisen joka nipistää niskassa kiellon tehosteena. Jokainen meistä tietää ettei lapsi aina usko sitä "ei" sanaa, vaikka kuinka monesti selitettäisiin miksi niin ei saa tehdä ja mitä tapahtuu tai saattaa tapahtua, jos kielloista huolimatta niin tekee. Entä, kun kyseessä on asia, joka saattaa lapsen itsensä vaaraan tai altistaa ainakin suurelle vahingolle ? Eikö pienempi paha ole silloin pieni tukistus kiellon tehostajana, kuin mahdollinen suurempi vahinko ?
Lapselle tulee asettaa rajat rakkaudella. Näin osoitamme heille oman välittämisemme ja otamme vastuun lapsesta, kuten vanhemman kuuluukin tehdä. Mitä sitten, kun lapsi tarkoituksella rikkoo asettamiamme rajoja ? Siihen kohtaan se kasvatus usein sitten loppuukin. Ei uskalleta rangaista lasta rajojen rikkomisesta. Keskustelusta ei tulekaan mitään, koska lapsi ei suostu kuuntelemaan mitä vanhemmalla on sanottavana. Syntyy tyhjiö, jota ei uskalleta rikkoa, asia jätetään käsittelemättä, jonka seurauksena lapsi katsoo ettei rajojen rikkominen ollutkaan niin suuri asia vaan jatkaa sitä piittaamatta vanhempiensa kielloista.
Vastuu on se asia mitä meidän pitää lapsillemme opettaa, asia jonka moni perhe jättää tekemättä kasvatuksessa. Kaikilla teoilla on seuraukset, hyvät tai pahat. Meidän tulee opettaa lapsiamme ottamaan vastuu siitä mitä he tekevät tai jättävät tekemättä. Meidän vanhempien on otettava vastuu lapsistamme ja heidän kasvatuksesta, kotona opitaan ne perusasiat, "elämän eväät" joilla lähdetään maailmalle. Emme ole lastemme kavereita keräämässä pisteitä "cooliudesta" vaan olemme vanhempia laittamassa lapsiamme maailmalle selviytymään ja rakentamaan tulevaisuutta.
Rakkaus lasta kohtaan on rajojen asettamista ja vastuun ottamista sekä vastuun opettamista.
_____________________________________________________________________________
Pikku Oscar on aikamoinen veijari yksi vuotiaaksi. Huolimatta kuumeesta ja lääkekuurista ei pienen mihen huumorintaju ole kadonnut minnekään. Reippaasti hän syö ja juo sekä menee kitisemättä nukkumaan. Itse asiassa Oscar pyytää päästä nukkumaan, kun väsymys yllättää. Lääkkeiden ottaminen ei ole kivaa ja siinä voi hieman taistellakin vastaan, mutta ihan vain muodon vuoksi.
Yhtään turhaa itkua tai kitinää ei ole kuulunut vaikka kuume on noussut välillä 39 C asti. Hieman rauhallisempaa ollut, mutta yhtä kaikki leikkiä ei kuitenkaan unohdeta.
Kovasti hän yrittää huijata ja vedättää vanhempiaan sekä sisaruksiaan, kyllä onnistuu siinä myös aina välillä. Kovasti on pikku mies sisaruksiensa perään ja osoittaa tunteensa avoimesti. Halaa ja suukottaa, pyytää leikkiin mukaan. Autokisat konttaamalla ovat suurinta huvia ja ilman autoja muodostuu hurjat konttauskisat. Oscar voittaa aina.
Pakkasia saisi tulla, että saadaan pöpöt kuolemaan. Ei enään uusia flunssia meidän perheeseen.
________________________________________________________________________________
Pakkasista tuli mieleen, että saisi se talvi tulla jo. Lumi toisi valoa ja iloa, pakkanen veisi kurakelit pois. Niitä odotellessa, pysyvästi siis.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)