Elämää ja muutoksia elämään - puhutaanko painosta?

10/2022

03/2024

 Olen koko aikuisen ikäni ollut ylipainoinen. Olen kolmekymppisestä asti laihduttanut, ollut dieetillä, kuntoillut ja kokeillut kaikkea mahdollista. Välillä paino on ollut jopa normaali, mutta kehon kuva vääristyy nopeasti varsinkin, jos läheisten ihmisten kommentit aiheuttavat kehohäpeää.

Viidenkymmenen ikävuoden rajapyykin jälkeen on paino ja keho vähät välittänyt liikunnasta tai ruokavalion muutoksista ja näyttänyt minulle pitkää nenää huutaen "yritä vaan laihtua, saavutetuista kiloista emme luovu". 

Viime vuonna sitten viimein sisuunnuin ja sain lähetteen endokrinologian polille eli tutummin sisuksille. Kävin lääkärissä noin vuosi sitten huhtikuussaja sain apua sekä lähetteen edelleen sairaalan painonhallintaryhmään, joka alkoi syksyllä 2023. Lisäksi sain Ozempic-reseptin. Ja kyllä hävyttömästi kävin näitä pistoksia metsästämässä ympäri kuntaa apteekeista. En siis ehtinyt saada diabetesdiagnoosia, vaikka ei kaukana ollut, mutta muutama muu ylipainon aiheuttama sairaus ehti jo hiipiä uniapnean sekä korkean vernepaineen muodossa. Ozempic auttoi, se nimittäin vie ruokahalun ja tuo kylläisyyden tunteen aikaisemmin sekä toimi minulla myös antabuksen tavoin, alkoholi ei vain maistunut.

En juurikaan ennen painonhallintaryhmän aloitusta muuttanut ruokavaliota, mutta paino oli jo kesän aikana siitä huolimatta tippunut nelisen kiloa. Ryhmässä ravitsemusterapeutti ohjasi meitä, kävimme läpi omia ongelmiamme painoon ja ruokailuun liittyen sekä opimme paljon uutta asiaa ravitsemuksesta, psyykestä ja itsestämme. Aloitimme syksyllä myös yhdessä 10 viikon vähäenergisen dieetin (ene), jossa sai käyttää vain VLCD-tuotteitta tai sitten tehdä dieetti ruokaenenä, kuten minä sitten loppujen lopuksi tein. 

Vähäenergiset ravintovalmisteet eivät sopineet makupalettiini, joka on vuosien saatossa kehittynyt eikä huoli muuta kuin itse valmistettua ja tuoretta ruokaa. Niinpä katsoin ohjeita ja laitoin ne syrjään. Jätin lähes kaikki huonot hiilarit pois eli hedelmät eli kaikki muukin sokeri, eivän, perunan, pastan ja riisin, lisäsin proteiinin määrää sekä juureksia ja kasviksia sekä vähän marjoja. 10 viikon enen jälkeen jatkoin tällä linjalla joka päivä lukuunottamatta tietenkin joitain herkutteluhetkiä sekä joulun herkkuja. Paino tippui koko ajan, maltilla, mutta varmasti. Vaikeinta oli varmasti välipalojen lisääminen ruokavalioon. No tänä päivänä se onnistuu hyvin.

Painonhallintaryhmä on ollut tällä matkalla suurenmoinen tuki. Meidän ryhmällä on oma WhatsApp-ryhmä, jossa jaamme paljon tietoa, liikaa tietoa kakkajutuista lähtien. Mutta juuri siksi tuon ryhmän tuki on ollut mahtavaa. Ei ole tarvinnut hävetä mitään ja on voinut jakaa kaiken sekä tukea omalta osaltaan muita, jakaa onnistumisia ja niitä repsahduksia. Ehdottomasti parasta, jos minulta kysytään.

Ennen joulua endokrinologian lääkäri soitti ja kyeli kuulumiset sekä sen haluanko jatkaa lihavuusleikkaukseen saakka. Ja KYLLÄ halusin. Niinpä polkuni hyvinvointivaltion julkisessa terveydenhuollossa jatkui kahdella ennakoivalla sairaalapäivällä, joissa punnittiin, mitattiin, tutkittiin, neuvottiin, otettiin verikokeita ja valmisteltiin leikkauspäivään.

Leikkauspäiväksi oli sovittu 18.3.2024, olin viimeinen leikkurissa sinä päivänä. Leikkaus onnistui hyvin ja kotiin pääsi jo seuraavana päivänä. Kivut olivat alussa aika kovat, mutta kipulääkkeillä helpotettiin oloa. Minulle sovittiin yhdessä leikkaavan lääkärin kanssa vatsalaukun kavennusleikkaus, yleisemmin käytetään vatsalaukun ohitusta. Minulle tehtiin tuo kavennus, koska joudun syömään tablettimuotoisia lääkkeitä ja ne tarvitsevat tilaa sulaa, johon tuo kavennettu vatsalaukku juuri ja juuri riittää. Sairauslomaa leikkauksen jälkeen oli kolme viikkoa ja neljän viikon jälkeen sai aloittaa liikunnan ilot uudelleen. Lerikkauksesta toipuminen vei kyllä minulla pidempään kuin tuon kolme viikkoa ja vasta viidennen viikon jälkeen olen oppinut huomioimaan syömisrytmin niin ettei energia lopu kesken päivän. Ruoka-annoksen koko on noin 1,5-2 dl tällä hetkellä ja ruokavalio on täysin erilainen kuin ennen leikkausta.

Ruokavalio on kaiken a ja o. Leikkauksen jälkeen on ollut uuden opettelua syömisen kanssa. sairaalasta sai tarkat ohjeet ja mallit leikkauksen jälkeiseen elämään ennen kuin sai siirtyä takaisin ns. uuteen normaaliin, joten siitä ei enempää. Mutta se uusi normaali tarkoittaa proteiinipainotteista, vähärasvaista, kasviksia ja juureksia paljon päivittäin sisältävää ateriarytmiä sekä välipaloja. Ruokailurytmi on 2-3 tunnin välein ja, koska ruokaa ei paljoa mahdu kerralla uuteen vatsaan ovat annokset pieniä ja kyllä, lautasta ei tarvitse eikä edes aina voi syödä tyhjäksi. Ja se on ihan ok. Pikkuhiljaa alan oppia syömään oikein ja huomioimaan välipalat. Hedelmiä olen pikkuhiljaa lisännyt ruokavalioon ja herkkujakin olen jo uskaltanut maistaa, mutta määrät ovat niin pieniä ettei niistä saa huonoa fiilistä itselleen ollenkaan.

Olo on monta kertaa parempi kuin vuosi sitten, liikunta on helpompaa kaikissa muodoissa ja ylipainon tuomat liitännäissairaudet ovat historiaa. Verenpainelääkkeet jäivät laikkaussaliin ja uniapnealaitetta en enää tarvitse ainakaan miehen empiirisen turkimuksen mukaan. Mutta laite silti edelleen käytössä. Ehkä sekin saa kohta jäädä. Tules-sairauksien ehkäisemiseksi on hyvä aloittaa lihasharjoittelu monipuolisella liikunnalla ja se onkin sitten seuraava proggis. 

Liikalihavuus on sairaus ja moni henkilö ei pysty siihen vaikuttamaan perinteisillä painonpudotuskeinoilla. Tämä on hyvä muistaa, kun alatte kommentoimaan julkisesti jonkun painoa ja elämää tietämättä siitä sen enempää. Se paino ei aina putoa ja jokaisen elimistö on erilainen.Tämä päätös vaatii myös rohkeutta ja päättäväisyyttä sillä leikkaukseen pääsee vasta, kun lähtöpainosta on tiputettu 5-7%. Itse onnistuin tiputtamaan ennen leikkausta yli 10% lähtöpainosta.

Perheen ja läheisten tuki on myös tärkeä asia alusta saakka. Tämä on hyvin yksinäistä puuhaa ellei tukea tule puolisolta, perheeltä ja ystäviltä. Kannustusta tarvitaan ja yhdessä pitää voida suunnitella jo ihan perheen ruokahuollon osalta. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että puoliso on toiminut tukena koko ajan ja myös huolehtinut siitä, että jääkaapista löytyy minulle sopivaa syötävää välipaloiksi.

Hyviä puolia tässä on ollut myös se, että alkoholin käyttö on jäänyt pois lähes kokonaan. Ja se vasta onkin ollut energisoivaa hommaa. Unen laatu on parantunut ja enää ei oikeastaan edes tee mieli esim viiniä perjantai-iltana. Ainoastaan joskun ruuan kanssa tulee mieleen, että lasi viiniä tähän kylkeen sopisi hyvin. Mutta. Pieni vatsalaukku vetää vain ruuan tai juoman, ei siis molempia yhtä aikaa. Olenkin mitä parhain ruokavieras, syön saman verran kuin taapero tai väehmmän, juon alkoholia vain saadakseni maun, vesi onkin paras juoma.

Varmistaakseni riittävän vitamiinien ja muiden hiven- ja kivennäisaineiden saannin joudun lopun ikääni syömään erilaisia vitamiini- ja kalkkivalmisteita sekä tarvittaessa myös rautaa päivittäin. Mutta toisaalta, niin olen aina tehnyt, joten ei mitään uutta siinäkään. Nyt ne vain ovat reseptillä.

Kalliiksihan tämä tulee loppujen lopuksi vain vaatekaapin uusimisen vuoksi. Kaikki vanhat vaatteet roikkuvat päällä ja toisaalta vaatekaapin perukoilta on löytynyt mukavia yllätyksiä ja on kuin löytäisi uusia vaatteita, kun vanhat pieneksi menneet mahtuvat jälleen päälle.

Painoin siis toukokuun alussa 2023 118 kg ja nyt tätä kirjoittaessa painan 91 kg eli noin 27 kilon painonpudotus vuoden sisällä. Tekstin alussa olevat kuvat kertovat aika paljon siitä miten muutos näkyy kasvoissa ja kaulassa. 

Tavoitteeseen on vielä matkaa noin 15 kg eli katsotaan mitä vaaka näyttä 2025 huhtikuun lopussa. Olen iloinen, pirteämpi ja olen saanut pelkästään positiivisia kommentteja. Tein alussa päätöksen, että puhun avoimesti painon pudottamisesta ja leikkauksesta, se on helpottanut minua itseäni pääsemään tavoitteeseen. Olen puhunut asiasta töissä, postaillut some-kanavilla sekä puhunut ystävien kanssa avoimesti asiasta. Se ei sovi kaikille, mutta minä olen saanut siitä voimaa ja tsemppiä tavoitteeseen pääsemiseksi. 

Toivon, että jokainen joka taistelee ylipainon kanssa uskaltaa pyytää apua ja saa tukea uuden elämänrytmin löytämiseen, sillä tämä todella kannattaa!

Vuosi taas vierähti

 Niin se vuosi ja ylikin vierähti edellisestä tekstistä. Paljon on jälleen ehtinyt tapahtua sillä välin.

Kaatumisen jälkeen vuonna 2022 koko seuraava vuosi meni osittain alavireisesti, vaikka paljon sainkin aikaan varsinkin työelämän puolella, kotona sitten lähinnä latasin akkuja. Kesän partioleiri Kajo2022 oli omalta kohdaltani surkea paikka, kun jouduin luovuttamaan ja lähdin leiriltä viikon jälkeen kotiin. Kunto ei yksinkertaisesti kestänyt, no toki viikossa 80 tuntia töitäkin teki oman osansa romahduksesta. Syksy meni harmaassa sumussa, kun enrgiatasot olivat matalia ja valon vähyys pahensi oloa. Niinpä kävinkin tänä syksynä lataamassa aurinkoa Torreviejasta syyskuussa ystävättäreni kanssa. Vielä on latausta jäljellä.

Aloitin 2022 lokakuussa Turvallisuuspäällikön valmennuksen, joka kesti toukokuuhun 2023. Koulutus oli mielenkiintoinen ja sain sieltä eväitä tulevaisuuteen sekä upeita uusia tuttavuuksia. Turvallisuus on niin iso osa työtäni, että sen parissa menee välillä vapaa-aikakin.

Otin myös ensimmäisen tatuointini toukokuussa 2023 ja tänään olen menossa ottamaan toisen. Molemmat ovat symbolisia. Eiköhän kymmenen vuoden harkinta-aika riitä niiden ottamiseen. Kuvassa se ensimmäinen tatuointi.

Aloitin painonpudotuksen toukokuussa 2023 ja nyt on painoa tippunut noin 13 kiloa. Olen mukana myös HUS:n painonpudotusryhmässä, josta on ollut apua ja tukea. Katsotaan mihin tämä tie johtaa, leikkaukseen vai pelkästään ruokailutottumusten kautta elintapojen muutokseen? Muutos on joka tapauksessa tehtävä sillä lisävuodet pvat tärkeitä. Muutama kymmenen kiloa pitäisi vielä saada pois. Mutta jo nyt olo on paljon pirteämpi ja energisempi.

Lapsista vähän. Nuorimmainen aloitti syksyllä yläasteen, jännä paikka ja paljon uusia asioita hänelle omaksuttavana. Vanhemmat elävät jo kiinni omassa arjessaan ja kiireissään. Isompaa poikaa näkee harvemmin, mutta viestit kulkee. Tytär lähti juuri tänään puoleksi vuodeksi Rukalle töihin. Hienoa, että nuoret eivät jämähdä paikalleen vaan etsivät elämänkokemuksia ja sitä kautta myös minuuttaan.

Sanoin elokuussa pomolle, että nyt en vähään aikaan opiskele. No miten kävi? Tässä kuussa alkaa jälleen opinnot, tällä kertaa Vamiassa Tulevaisuuden kunta -kehittäjävalmennus oppisopimuksena. Itse toimin tällä hetkellä kahden henkilön työpaikkaohjaajana opinnoissa ja nyt saan oman työpaikkaohjaajan mentoroimaan itseäni. Vielä pitäisi löytää se kehitysaihe. Monta juttua on mielessä, mutta pitäisi löytää se yksi hyvä.

Nyt meitä on sitten kotona kolme opiskelijaa, kaksi työn ohessa ja yksi täysipäiväisesti.

Katsotaan miten tästä eteenpäin. Yritän kirjoitella reippaammin.

Kevät ja kesä 2022 - sairastelua, lepoa, töitä ja omien rajojen hallintaa

Kesä tai no, jo kevät alkoi enemmän ja vähemmän sairastaen tai tapaturmasta toipuen. Suoraan sanottuna maaliskuun lopusta kesäkuun loppupuolelle meni aika sairaana tai toipuessa.

Maaliskuussa kävimme tyttöporukalla Torreviejassa hakemassa vauhtia kevään kuntoiluihin. No ei mennyt kuin Strömsöössä. Sää oli kamala, vettä satoi vaakatasossa ja viikon aikana näimme auringon noin kaksi kertaa. Vuoden 1927 jälkeen ensimmäinen huono maaliskuu, yleensä sateisia päiviä on alle viikko, niin nyt sateet kestivät koko kuukauden. Eli ei olisi auttanut edes lomaviikon vaihto. 
Lisäksi oireilin jo reissun alussa flunssaa ja pysyin pari päivää kämpillä lukien. Onneksi ehdittiin kuitenkin shoppailla edes vähän.
Kotiin palattua teimme kaikki kolme koronatesti ja kas kolme positiivista tulosta myös. Siitä alkoikin sitten kierre.

Huhtikuussa innostuin leikkimään päiväkodin pihalla ystävättären lapsen kanssa ja unohdin kokonaan olevani aikuinen ja löin pääni. Putosin polvilleni, onneksi oli pipo päässä niin ei tullut venttiä, mutta tuli aivotärähdys. Josta toipumiseen menikin sitten pari viikkoa.

Aivotärähdyksen jälkeen päästyäni töihin takaisin sairastuin neljäntenä työpäivänä flunssaan, josta seurasi reilun viikon poissaolo. Ihan normiflunssa, mutta pohjalla koronan jättämä yskä. Eikä tämä astmakaan auttanut.

Muutama viikko siinä mentiinkin sitten ihan jo melkein terveenä. Toukokuussa sitten partiokämpällä astuin huonosti ja nilkka meni alta, toinen jalka jäi alleni kokonaan vääntyen pahasti. Koko jalka polven yläpuolelta jalkaterään asti olikin sitten yhtä mustelmaa, lisäksi polvi ja sääri aukesivat ja haavojen parantuminen kesti useamman viikon, mustelma kuukauden verran. Pari viikkoa meni hyvin pienellä liikunnalla.

Kesäkuussa sitten pohjalla ollut korona ja flunssa eivät olleet vielä ihan kokonaan parantuneet vaan edesauttoivat allergiaoireiden ja astman pahentumisen niin, että  jouduin lähes sairaalaan. Onneksi sitten selvisin kunnon kortisonikuurilla (jota inhoan) ja parin viikon levolla. Astman tasapainottaminen takaisin normaalille hoitotasolle kestikin sitten useamman viikon.

Arvaatte varmaan, että kolmen kuukauden sairastelun aikana peruskunto laskee, laskee, laskee ja laskee. Kesäkuun lopussa olin ihan rapakunnossa. Heinäkuussa odotti Kajos2022 partioleiri, jossa tarvitaan kuntoa, edes siedettävää. Yritin parhaani saada kuntoa ylös lähinnä uimalla, koska se ei sattunut plviin eikä nilkkaan eikä helteillä olisi jaksanut lenkkeillälään. Vesi muutenkin on elementtinä armelias.

Jouduin joka tapauksessa arvioimaan kuntoni ja olemaan itselleni rehellinen sen suhteen mihin kykenisin ja mikä olisi realistista. Niinpä laskin omaa rimaani alaspäin ja annoin ennakkovaroituksen myös muille.

Jouduin kohtaamaan oman rajallisuuteni ja hyväksymään sen etten pysty enkä jaksa suorittaa kaikkea vaan tarvitsen myös lepoa ilman suorituspaineita. Se oli hyvä opetus ja oli myös hyvä huomata, että itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on voi olla hyvinkin voimauttava kokemus.

Kajo 2022 leirillekin lähdin, mutta siitä lisää myöhemmin.