Aurinkoa ja ystäviä

Kevät on aina ollut minulle se vuodenaika jolloin tunnen voimaantuvani pimeän kauden jälkeen.
Matka kesään alkaa keväästä. Nyt pihalla kukkivat jo krookukset ja tulppaanit ovat jo nousseet ylös. Puissa lehtien hennot silmut taistelevat yöpakkasia vastaan etsien päivästä jokaisen lämmittävän auringonsäteen.

Ystävät ovat kuin kevät tuoden auringon lämpöä elämään. Jokaisella meistä pitäisi olla ainakin muutama hyvä ystävä jonka puoleen voi kääntyä milloin vain tai vastavuoroisesti hän kääntyy puoleesi niin elämän iloissa kuin suruissakin. Hyvät ystävät voivat puhua mistä vain toisilleen sekä myöskin sanoa sanottavansa suoraan. Joskus me tarvitsemme pientä kritiikkiä nähdäksemme asiat eria näkökulmasta ja tässä ovat ystävät niitä tosielämän indikaattoreita.

Mistä asia nyt tuli mieleeni ? Olin eilen Sipoossa hyvän ystäväni Eijan luona koko päivän. Emme olleet nähneet vähään aikaan, mutta tuntui kuin olisimme tavanneet eilen. Puhuimme koko päivän kaikesta mahdollisesta. Ja kyllä, myös miehistä, lapsista ja ihan arkisista asioista, mutta myös haaveista ja unelmista.

Olemme Eijan kanssa tutustuneet lastemme päiväkodissa. Lapsemme olivat "neljän kopla", hoitajat muistavat heidät vieläkin. Itse olimme niitä "erilaisia" vanhempia. Sanoimme ääneen mitä ajattelimme vanhempainilloissa ja olimme eri mieltä monen muun kanssa. Emme usko lasten "päähän silittelyyn" tai siihen "ettei meidän lapset, mutta ne naapurin kakarat". Samanlainen arvomaailma oli hyvä pohja ystävyydelle, joka jatkuu edelleen.
Niinpä nyt, kun molemmat olemme muuttaneet maalle eri puolille Uudenmaan maakuntaa niin yhteys on säilynyt tiiviinä.

Unohdamme usein kaiken kiireen keskellä ystävyyden merkityksen ja sen tärkeyden meidän jokaisen omalle hyvinvoinnille. Huomaatko joskus miten yksipuolisesti yrität pitää ystävyyssuhdetta yllä viestein tai puhelinsoitoin ? Haluaisit kovasti saada ystävyyden toimimaan, mutta lopulta kyllästyt sen yksipuolisuuteen, kun toinen on yhteydessä sinuun vain tarvitessaan olkapäätä tai apua. On tietysti hienoa jaksaa yrittää, mutta älä tunne huonoa omaatuntoa siitä, että viestisi hänelle harvenevat. Ystävä joka ei "ehdi" olla ystäväsi, ei ole ystävyytesi arvoinen.

Itse yritän tavata näitä hyviä ystäviäni ainakin muutaman kerran vuodessa. Etsimme sen yhteisen ajan ja käymme lounaalla tai kahvilla. Pidämme myös kodissamme muutaman kerran vuodessa kutsut, jonne kutsumme kaikki ystävämme ja sukulaisia. Kotimme ovet ovat avoinna ystäville aina. Pidämme siitä, että saamme nauttia heidän seurastaan suurella joukolla tai pienemmällä valikoidulla seurueella. Haluamme pitää mieheni kanssa yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin sekä tavata heitä. Tässä valitettavasti huomaa sen ketkä löytävät sen ajan ja keille se on kerta toisensa jälkeen mahdotonta.

Ystävyys on elämän suola ja sokeri. Ilman sitä elämä olisi tylsää ja tasapaksua. Kuka sinulle muuten uskaltaisi huomauttaa ettei tuo hiustyyli sovi sinulle tai oletko lihonnut/laihtunut ? Keneltä saisit muuten puolueetonta kritiikkiä tai ihailua.
Älkäämme unohtako ystävyyden merkitystä elämässämme. Ystävyys on kuin keväinen aurinko luonnolle, ystävyys vain toimii ympäri vuoden.

Helpottavaa saada hyviä uutisia

Olimme eilen mieheni Osmon kanssa kuuntelemassa ja katsomassa Naistenklinikan Sikiöntutkimusyksikön asiantuntijan tekemää ultraäänikuvausta uudesta tulokkaastamme "Oscarista". Tähän asti emme olleet uskaltaneet iloita raskaudestani vielä 100%, koska valitettavasti olen joutunut kokemaan aikaisemmin raskauden keskeyttämisen 19+ viikolla kehityshäiriön takia. Niinpä odotimme tätä toista ultraa, vaikka jo ensimmäisessä ultrassa kaikki oli niin kuin pitääkin oli tämä toinen ultra se josta varmasti näkisimme kaiken olevan kunnossa.

Kaikki tarvittava löytyi ja oli oikealla kohdalla. Sydän ja sen kammiot, aivot kaikkine osineen, vatsalaukku, sisäelimet, virtsarakko, kädet ja jalat sekä selkäranka, kaikki kunnossa ja löytyipä pikkuruisten jalkojen välistä jotain mikä muutti työnimen "Evo" nyt sitten "Oscariksi".

Kiitos Sikiöntutkimusyksikön asiantuntijalle huolellisesta tutkimuksesta, hän nimittäin teki perusteellista työtä ja varsinkin Oscarin nukahdettua välillä joutui hän tönimään vauvan hereille löytääkseen kaiken tarvittavan.

He tekevät todella tärkeää työtä ja olen iloinen siitä, että meiltä Suomesta löytyy tällaiset palvelut kaikille odottaville äideille riippumatta siitä mikä on heidän varallisuutensa. Ajatelkaa, että tämä ei ole mahdollista kaikissa maissa vaan odottajan täytyy maksaa yksityiselle lääkärille vastaavista palveluista. Me maksamme tämän verotuloillamme sekä poliklinikkamaksun muodossa mikä on naurettavan pieni (27,40 €) palvelun arvoon nähden. Minä maksan siis mielelläni veroja saadaksemme kaikki nämä erityisterveyspalvelut sekä normaalin terveyshuollon.

Mikäli ultraäänikuvasta löytyy jotain normaalista poikkeavaa varataan äidille uusi aika mahdollisimman pian ja silloin mukana on asiantuntijatiimi vahvistamassa ensimmäisen ultraäänitutkimuksen tulosta. Siis tiimi huippukoulutettuja lääkäreitä vain sinua ja lastasi varten. Mikäli epäily kehityshäiriöstä vahvistetaan ohjataan odottaja sekä hänen puoliso perinnöllisyystutkijan puheille. Perinnöllisyystutkija kertoo mitkä ovat lapsen realistiset mahdollisuudet selviytyä hengissä, syntyä terveenä tai millaiset kehitysvammat ovat mahdollisesti kyseessä. Hän käy myös yhdessä vanhempien kanssa läpi mahdolliset suvussa kulkevat aikaisemmat kehityshäiriöt sekä tilastotiedot siitä kuinka suuri mahdollisuus odottavalla äidillä on saada kyseisen kehityshäiriötyypin lapsi.
Keskustelu perinnöllisyystutkijan kanssa antaa mahdollisuuden vanhemmille päättää mahdollisesta raskauden keskeytyksestä tai raskauden jatkamisesta loppuun asti. Tämäkin on asia, josta me vanhemmat ajattelemme eri tavoin. Toisten mielestä meillä ei ole oikeutta puuttua luonnon kulkuun keskeyttämällä raskautta ilman, että lapselle annetaan mahdollisuus. Me toiseen ryhmään kuuluvat taas kuuntelemme asiantuntijan lausunnot punniten niitä tarkkaan tehden päätöksemme raskauden keskyttämisestä realistisen faktatiedon pohjalta.

Ja mistä tiedän tämän kaiken. Olen itse kokenut sen noin 15 vuotta sitten.
Päätös silloin raskauden keskeyttämisestä oli varmasti vaikein päätös jonka olen joutunut tekemään. Päätimme silloisen mieheni kanssa päättää raskauden. Päätös oli raskas, mutta ainoa oikea vaihtoehto, koska lapsi olisi kuollut kohtuun, kuollut synnytykseen tai elänyt "vihanneksena" hetken. Lapselta puuttuivat pikkuaivot kokonaan, koska selkäydinkanava ei ollut sulkeutunut normaalisti ja sen seurauksena lapsella oli kehittynyt vesipää. Eli elämä ei olisi koskaan ollut elämisen arvoista vaan kärsimystä kaikille.

Mutta nyt voimme siis iloita Osmon ja lasteni kanssa uudesta kohdussani kasvavasta perheenjäsenestä "Oscarista". Helpotuksen ja onnen tunne eilisen tutkimuksen jälkeen oli valtava ja haluamme jakaa onnemme kaikkien kanssa.

Viikon saldo

Viikko lähenee loppuaan ja kaikenlaista mielenkiintoista on tullut eteen.

Itse olin kolme päivää (ma-ke) TE-keskuksen työnhakukurssilla. Menin sinne kyllä kovin skeptisenä, koska kyllä osaan hakea töitä ja tehdä hakemuksen sekä cv:n. Mutta yllättäen kurssin anti olikin sen tuomat uudet sosiaaliset kontaktit. En muista nauraneeni vähään aikaan niin paljon kuin siellä. Miten sattuikin ryhmään niin monta hurtilla huumorilla varustettua henkilöä.
Toki kurssin asiasisältökin oli mielenkiintoinen ja vetäjämme aivan loistotyyppi. Jo siinäkin mielessä, että jaksoi meitä tuon kolme päivää. Odotan innolla kahta seuraavaa tapaamistamme sekä toivon, että ainakin osa meistä on yhteydessä toisiinsa jatkossakin. Tosin onhan myös toivottavaa, että joku ainakin meistä myös työllistyisi ja joutuisi jättämään kurssin kesken.
Itselläni ei taida tuota huolta olla. Kuka ottaisi töihin viidennellä kuukaudella raskaana olevan naisen ?
Raskaudestani tuli kurssilaisille myös hyviä ideoita. Lapsellemme on nyt tarjolla 8 kummia, nimet on valittu tytölle ja pojalle, kumpi nyt sattuisikin syntymään. Ja synnytykseenkin on vapaaehtoisia mukaan. Mitähän mieheni tuumaa tästä kaikesta ? Onneksi hänelläkin riittää tuota huumoria ja hän on taas iloinen nähdessään minun hymyilevän hieman enemmän.

Torstaiaamuna olikin sitten toisenlainen ohjelma. Aamulla 8.30 sokerirasitustesti terveysasemalla. Yök. Ensin ravinnotta yli 12 h ja sitten kaksi mukillista glukoosiliuosta. Ensimmäinen meni, kun ei ajatellut asiaa, mutta toisen juomiseen meni sitten hieman enemmän aikaa. Meinasi tulla koko herkkujuoma takaisin ylös, mutta sisulla sain sen alas. Siinä sitten odoteltiin kaksi tuntia, ensimmäisestä verikokeesta kolmanteen. Kyllä aamiainen maistui, kun pääsin kotiin.

Tyttäreni Riikka antoi myös aihetta iloon, kun torstaina söimme kahden päivällistä. Hän oli lähdössä discoilemaan vanhaan kouluunsa Pohjois-Haagaan ja juttelimme niitä näitä. Hän kertoi ystävästään jolla ei asiat tällä hetkellä ole ihan loistavasti ja tunsi valtavaa myötätuntoa tätä kohtaan. Siitä pääsimmekin siihen miten hyvin Riikalla ja Jeremiaksella asiat ovat. Koti, tai itse asiassa kaksi kotia, isän ja äidin kodit ja molemissa kodeissa rakastavat vanhemmat puolisoineen. Rakkautta, rajoja sekä vastuuta sopivassa määrin. Riikka tosin taisi olla sitä mieltä, että vastuuta voisi olla vähemmänkin, mutta niinhän se aina nuorilla on. Itsekin taisin kapinoida joskus, vaikken sitä myöntäisikään. Nyt saan olla ylpeä omista lapsistani, jotka olen kasvattanut rehellisiksi ja oikeudenmukaisiksi nuoriksi, joilla on myös oma mielipide asioista ja jotka osaavat myös keskustella niistä.

Politiikassa tapahtuu myös. Nurmijärven oma eduskuntavaaliehdokkaamme Ana Gutiérrez Sorainen on vetäytynyt ehdokkuudesta oman puolueen johtomme viimeaikaisten maahanmuuttopoliittisten kannanottojen vuoksi. Mielestäni asia on hieman kaksipiippuinen.
Lausunnot voi käsittää valitettavasti myös Anan tavoin maahanmuuttovastaisiksi tai erotella niistä puhtaasti asiasisällön, jolloin asia ei ole niin mustavalkoinen. Olemme harmaalla alueella, jossa politiikassa liikutaan hyvinkin usein etenkin silloin, kun haluamme jotain mitä ei musta-valkoisella ajattelulla saada aikaan. Tässä tapauksessa puhun äänistä ja kannatusluvuista.

Itse en näe Jutan lausunnoissa varsinaisesti mitään suoraan maahanmuuttajiin kohdistuvaa kielteisyyttä, mutta ymmärrän miksi näin voidaan asia myös nähdä. SDP:ssä on tehty työtä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen aina, tehdään myös tänään ja tulevaisuudessa.
Demarinaiset ovat olleet maahanmuuttaja-asioissa edelläkävijöitä puolueessa ja kannattaisi varmasti kuunnella myös heitä ja heidän kannaottojaan maahanmuuttajien asioista.

Joka tapauksessa missään asiassa ei muutosta voida saada aikaan ellei sitä voimakkaasti ajeta.
Asia tarvitsee aina taakseen ihmisen tai ryhmän samanmielisiä ihmisiä, jotka asiaa ajavat. Asioista tulee ja pitää pystyä keskustelemaan kiihtymättä sekä asiallisesti saadakseen vietyä asian eteenpäin ja kuulijat kiinnostuneiksi siitä. Faktatiedot on syytä ottaa aina selville ennen keskustelua, niillä pärjää aina paremmin kuin mutu- tuntumalla. Olipa kyseessä ihan mikä tahansa asia aina oman kylän asioiden hoidosta valtakunnan politiikkaan. Kannattaa myös kuunnella muiden mielipiteitä samasta asiasta, aina saattaa löytyä uusi kulma, josta asiaa katsoa.

Pahoillani olen joka tapauksessa Anan vetäytymisestä. Hänellä oli takanaan hieno tukijoukko, joka olisi mielellään jatkanut 2011 eduskuntavaaleihin Anan tukemista. Mutta näillä eväillä mennään eteenpäin. Nyt vain täytyy miettiä kenen ehdokkaan taakse Uudenmaan ehdokkaista asetun. Luulenpa, että Kirkkonummen ehdokas Ari Harinen on siihen hyvä vaihtoehto. SDP tarvitsee riveihinsä lisää yrittäjiä ja myös ääniä pienyrittäjiltä.

Näin siis tällä viikolla. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan. Ainakin kivat synttäribileet ensi viikon lauantaille, jolloin saadaan tupa täyteen vieraita.

Ikävää asiaa

Ikävää, että joudun ottamaan kantaa tähän maahanmuuttokeskusteluun. Miksi osa meistä suomalaisista on niin ahdasmielisiä ja maahanmuuttovastaisia ?
Lienee syytä muistuttaa, että Suomen alkuperäiskansaa ovat lappalaiset, jotka ovat asuttaneet koko Suomea ja joutuneet muuttamaan pohjoiseen maahanmuuttajien tieltä. Nämä maahanmuuttajat, joiden jälkeläisiä olemme, ovat tulleet venäjän suunnalta, euroopasta ja pohjoismaista asuttamaan erämaata.
Erämaata jonka ovat sitten asuttaneet, muuttaneet viljelysmaaksi, aloittaneet teollistumisen, metsästäneet ja kalastaneet tai toimineet käsityöläisammateissa henkensä pitimiksi.

Olemme siis kaikki maahanmuuttotaustaisia. Asia, jota emme juurikaan ajattele, koska siitä on kulunut aikaa jo satoja vuosia. Lappalaiset olemme ajaneet Lappiin, jossa he edelleenkin joutuvat taistelemaan oikeuksistaan mm. omaan kieleen.

SDP on tasa-arvon puolue, näin itse olen asian oppinut. Ja sitä tasa-arvoa ajamme kaikkien ihmisten kesken sukupuoleen, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin tai etniseen taustaan katsomatta. Olemme kaikki ihmisiä. Eikö meillä pitäisi silloin olla myös yhteinen päämäärä ?

Nyt on vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjointi jo alkanut. Eikä aina kovin puhtain keinoin. Onko SDP:llä varaa "liata oma pesä" ? Onko meillä varaa menettää lisää äänestäjiä ?
Maahanmuuttotaustaiset Suomen kansalaiset ovat kasvava ryhmä suomalaisia ja myös heidän äänensä on tärkeä.

Kun katsomme Euroopan alueen maita tai USA:ta on maahanmuuttotaustaisia ihmisiä politiikan huippuviroissa vaikuttamassa koko maailman asioihin. Näin meilläkin tulee ajan myötä olemaan. Suomi seuraa maailman valtavirtoja, ehkä muutaman kymmenen vuotta jäljessä, mutta joka tapauksessa tämänkin voi historiastamme lukea.

Voimme nyt siis näyttää kaikille mitä todellinen tasa-arvo on ja kertoa siitä kaikille.
Tai sitten voimme piiloutua ja mennä populistisen virran mukana unohtaen todelliset periaatteemme. Valinta on sinun ja minun. Minä olen kantani jo valinnut.

Kevään odotusta

Kevät. Tuo vuodenajoista ehkä odotetuin. Lumi sulaa, ensimmäiset ruohotupsut vilahtavat sulaneen lumen alta, hiekkaa on joka paikassa, kuivalla se pöllyää ikävästi ja sateella se tulee kurana sisälle.
Ensimmäiset muuttolinnut saapuvat yhtäaikaa pajunkissojen ja kukkivien leppien kanssa. Tulppaanit ja narsissit koristavat kotien terasseja kuin tahtoen väkisinkin näyttää kaikille kevään saapuvan ja lopulta myös saamme nähdä maasta nousevan krookuksien, tulppaanien ja narsissien väriloiston.

Itse olen kevään lapsi ja tunnenkin miten itsekin herään kevääseen ihan eri tavalla kuin muihin vuodenaikoihin. Kevään tuoksut, ne ihanat lämmittävät auringonsäteet ja sulavasta lumesta muodostuvien purojen solina valmistavat kaikki aistit kohtaamaan heräävän luonnon.

Kun vain osaisimme arvostaa tätä kaikkea riittävästi. Lumen alta paljastuvat roskat ja koirankakat kertovat siitä miten vähän jaksamme ajatella luontoa tai toisiamme. Täällä maalla koirat saavat rauhassa kakata sinne minne omistajat antavat sen tehdä, eli näköjään kävelyteille pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden iloksi. Kengänpohjista sitä itseään vasta onkin ilo kaapia pois. Kun edes ohjaisitte koiranne sinne pientareen ja ojan puolelle tarpeilleen. Ja ne roskat, karkkipapereista pulloihin ja kaikkea siltä väliltä. Välillä tuntuu, että kodeissa täytyy olla kauhea kaaos, kun roskat voi tiputtaa ihan minne vain, muttei vahingossakaan roskikseen. Näinkö se menee ? Vai onko niin ettei "omaa pesää" liata, mutta mitäs väliä luonnolla ja julkisilla paikoilla on ? Tässä on jonkinlainen asennevamma niin aikuisilla kuin nuorisollakin. Meidän aikuisten vastuulla on näyttää esimerkkiä lapsillemme. Se miten me otamme vastuuta luonnosta on tulevaisuuden turvaamista omille lapsillemme, jonka he sitten toivottavasti opettavat omille lapsilleen.

Nauttikaa siis keväästä ja luonnosta, unohtakaa kiire hetkeksi aistien kevään saapumisen väreineen, äänineen ja tuoksuineen.